Todellakin kevättää, kun inspiraatiokärpänen on purassut ja aiheuttanut kaikenlaista inspirointia viimeaioina!
Ihanaa :D
Noh, nyt se ihanuus kuitenkin sitten loppuu, kun juhla katkaisee arjen ja tunnetusti olen huono palaamaan inspiraationi pariin sellaisen jälkeen. Eli nyt on aika pistää pillit pussiin.
Olen siis tehnyt erilaisia käsitöitä ja nauttinut siitä suunnattomasti! Perheeseemme on tulossa uusi jäsen, joka sitten sai minussa aikaan valtavan innostuksen purskahduksen. Ja tällä kertaa uusi jäsen on siis nelijalkainen <3
Mutta sitten painavaa asiaa
Maanantaina oli punnituspäivä ja johtuen valtavasta inspiraatiosta olen ensinnäkin unohtanut tehdä ruokaa ja toisekseen syödä sitä ruokaa jota sitten välillä olen muistanut tehdä. Kolmannekseen olen unohtanut nukkua öisin.
Olen vain puuhastellut projektini parissa.
Onneksi tuo lapsukainen antaa minun nukkua aamuisin jopa melkein 9 asti, joten 4-6h säännölliset unet kuitenkin saan joka yö :)
- Ja takaisin aiheeseen.
Eli punnitus oli.
Maanantai-aamuna hypähdin tietysti sitten vaa´alle ja vain todetakseni, että pudotus oli odotettuakin parempi! Olin suorastaan erittäin iloinen lukemasta! Tauluun piirtyi 102,0kg!
Näin ollen näyttäisi, että Juhannuksen 2014 tavoitteeseen (alle 100kg) olisi matkaa enää 2 kiloa! Wow! Ehkäpä se onnistuu, vaikka tässä kaikenlaista onkin tiedossa :)
Seliseli
Tietyistä syistä johtuen aiemmin hehkuttamani juoksukoulu on tauolla. En vaan ole ehtinyt juosta ohjelman mukaan vaan olen kävellyt ja päättänyt, että siirryn juoksemiseen sitten myöhemmin ja jatkan koulua.
Vatsalihashaasteessa oli muutaman päivän paussi, mutta taas olen messissä mukana. Vatsalihashaasteen olen luvannut suorittaa läpi ja sen tietysti teen. Samoin tietty juoksukoulun, mutta ... myöhemmin :)
Postauksen loppusanat
Pahoittelen lyhyitä postauksia ja vähäistä kirjoittelua. Varmasti tämä tästä vielä lisääntyy, kunhan tilanne taas sallii paremmin.
Nyt on vaan niin kaikkea...
Hyvää Vappua kaikille ja pidetään tolkku päässä :)
Reilusti ylipainoinen nainen matkalla vihdoinkin kohti hoikempaa ulkomuotoa.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Kevättä rinnassa!
Tunnisteet:
haaste,
hyvä mieli,
paino,
punnituspäivä,
seliseli
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Pääsiäisen punnitus
Pääsiäistä on vietetty upeassa auringonpaisteessa kaikenlaisia pieniä kotihommia tehden.
Nytkin aurinko paistaa niin, ettei täällä sisällä juuri viitsi kökkäröidä. Voi änkerönkänkerönkönkkö <3
- sivuhuomautuksena kerron, että näin jakson Pelle Hermannia juuri pari päivää sitten ja sieltä muistui lapsuus ja Pelle Hermannin jutut mieleen :)
Tänään tarkoitus on mennä syömään taas anoppilaan, joten hyvä vaan, kun punnitus oli tänään :D
Mitään suurensuurta viikkopudotusta ei ole tullut, mutta suunta on edelleen ja selvästi oikea! En ole edes merkinnyt ruokiani vaan syönyt tavallisesti tässä aiemman oppimani tavan mukaan.
Herkkuja olen syönyt myös, mutta kohtuudella :) Ja noudattanut ruoka-ikkunaa.
Tänä aamuna vaaka antoi lukeman 103,2kg BMI 35,74
Miinusta viimeviikkoon tuli siis 500g!
Erinomainen tulos mielestäni :) Edelleenkään en tunne laihduttavani ja paino silti tippuu!
Sitten pari haaste-asiaa
Olen lähtenyt kahteen eri haasteeseen tässä menneen viikon aikana. Toinen on kuukauden vatsalihashaaste ja toinen on juoksukoulu!
Ehkä minä jonain päivänä vielä juoksen! - vaikka kaukana se vielä tuntuu olevan kun takan on 7 päivää juoksukoulua :D
Kerron näistä hieman lisää myöhemmin.
Nyt on suunnattava lounaan tekoon ja sitten ulos!
Ihanaa päivää kaikille !

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Suunnitelmia kesälle 2014
Olen kertonut täällä, että tavoitteena on päästä alle 100 kilon juhannukseen mennessä. Ja olen saattanut kirjoitella myös siitä jatkoajatuksesta, että pyrkisin pysymään siinä painossa hetkenaikaa niin, että unohtaisin painonpudotuksen ja keskittyisin painonhallintaan.
Se on osa "suurempaa suunnitelmaa" löytää ihan oikeasti tasapaino pysyäkseni saavutetuissa tuloksissa.
Tällä hetkellä ja näissä painoluokissa sekä ennenkaikkea tällä itsekurilla ja elämäntavalla ei vaan ole minun kohdallani järkevää lähteä mihinkään tiukkoihin fitness-dietteihin. Sellaisten aika on sitten EHKÄ lähempänä normaalipainoa, jos tuntuu siltä, että haluan kroppaani lähtee virittämään "huippukuntoon".
Tässä kohtaa tavoite on oppia syömään kuin alle satakiloinen.
Omasta mielestäni suunnitelmani on oikein hyvä. En näe siinä kovia kompastuskiviä tai sudenkuoppia - toisaalta, en osaa välttämättä arvostella sitä ihan objektiivisesti ja tarpeeksi pitkänäköisesti.
Tavoitteita asettaessa mielestäni on tärkeää, että osaa nähdä itsensä siinä tilanteessa, jossa tavoitteen saavuttaessa olisi. Minulla se alle 100 kg on täysin nähtävissä ja kuviteltavissa oleva asia. Sen sijaan esimerkiksi normaalipainon yläraja 75kg on jotain aivan utopistista. En osaa vielä nähdä itseäni sellaisissa lukemissa enkä sen vuosi halua edes ajatella tavoitteen asettamista vielä niihin lukemiin.
Eri asia voisi olla, jos olisin joskus aikuisiässä painanut niin vähän, mutta en ole.
Hitaasti eteneminen on varmasti henkisesti omalla tavalla hankalaa, kun mielelläänhän sitä nopsasti hoikistuisi ja saisi urakan päätökseen. Edellinen laihdutus vaan osoitti sen minulle, ettei se ole minulle sopiva tapa. Tämä toivottavasti on :)
Eli tosiaan, suunnitelma on päästä kesäksi alle 100 kg ja pysyä alle 100 kg koko kesä. Syksyllä sitten taas kohti uusia tavoitteita tavalla tai toisella.

tiistai 15. huhtikuuta 2014
Surua ja iloa
Nettipaasto on ohi. Se loppui jo sunnuntaina, mutten ehtinyt kirjoitella vakaasta aikomuksesta huolimatta.
Surua
Viimeviikko oli rankka, sillä toisen rakkaan koiramme maallinen vaellus päättyi ja matka sateenkaarisillalle alkoi. Perjantaille oli varattu aika ja tiistaista asti sitä odotettiin ristiriitaisin tuntein. Ja se odotus oli kyllä suorastaan kamalaa. Se kiristi minun ja miehen välejä ja pilasi miehen loman.
Perjantaina sitten, kun kaikki oli ohi saapui myös helpotus meidän kireisiin väleihin. Tällä kertaa oli miehen vuoro viedä koira eikä se ole koskaan helppo homma.
Rakkaasta koirasta jäi paljon kuvia ja hyviä muistoja monen vuoden ajalta <3
Ruokahuteja
Perjantaina koiran hautaamisen jälkeen kauppareissulla matkaan tarttui irtokarkkia, sipsiä ja suklaata. Ei mitään suuria määriä, mutta kuitenkin.
Perjantainen syöminen olisi vielä mennyt, jos lauantaina emme olisi jatkaneet anoppilassa pitkällä kaavalla runsas päivällinen-jälkiruoka-suklaata-kahvit-kakkua, pullaa, keksiä, makeisia...
Anoppilasta lähtiessä olo oli aivan hirveä. Ähkytti ja turvotti. Jostain syystä siellä syöminen aiheuttaa sellaista tunnetta, vaikka isojen määrien syöminen kotona ei ihan samanlailla vaikutakaan.
Sunnuntaina kävimme miehen lomanlopettajaisiksi koko perheen kanssa uimassa ja sen jälkeen hesburgerilla.
Ajattelin valinneeni hieman kevyemmän vaihtoehdon ottaessani kanatortillan. Jälkikäteen gooletellessa kaloreita sain huomata olleeni pahasti väärässä. Siinä oli kaloreita ihan yhtälailla verrattuna hampurilaisiin!
Maanantaina tulos oli sitten surkea, kuten arvata saattaa. Vaaka näytti +400g viimeviikkoon. Ajattelin kuitenkin, että annan itselleni mahdollisuuden vielä tähän tiistai-aamuun asti ja käyn sitten ottamassa viikon lukeman.
Onneksi tein niin :)
Painopäivitystä
Tänä aamuna vaaka näytti sitten paljon kohtuullisempaa lukemaa 103,7 kg.
Ohessa vielä kuva:)
Näin ollen pääsin painoindeksin kanssa uudelle lukemalle 35,88 ja taas askeleen lähemmäksi siirtymistä merkittävän lihavuuden puolelle! Jee!
Matkaa siihen olisi enää -2,6 kg!
Viimeaikojen liikunnoista täytyy sen verran sanoa, että eilen kävin lenkillä piiiiiitkästä aikaa. Lenkki kesti vain 15 minuuttia, mutta oli se alku!
Kroppa toimii
Olen ihan kaikessa nettipaastossa unohtanut kertoa ilouutisen hitaasta, mutta kuitenkin toimivasta kierrosta! Edellinen kierto jäi 42 päivän mittaiseksi. Se on pitkä, mutta aika normaali minulle. Ovulaatiota en tällä kertaa tunnistanut - tai epäilin jossain vaiheessa, mutta selviä merkkejä ei ollut. En edes laittanut epäilystä ylös, kun se oli niin epävarmaa.. Olisi pitänyt, että nyt voisi spekuloida sattuiko se silloin.
Hyviä puolia tässä oli, että KIPUJA EI OLLUT!! Mieletöntä! Toivoinkin, että niin kävisi! Ekat menkat oli kivuliaat, mutta nämä ei enää olleet kuin ihan ekana päivänä vähän ja selvisin koko urakasta yhdellä särkylääkkeellä. Olen valtavan iloinen kipujen katoamisesta ja toivon niiden pysyvän poissa jatkossakin!
Toinen toiveeni koskee sitä, että kierto vähän lyhenisi :)
Toivottavasti painonpudotus pikkuhiljaa auttaisi sitten siihen kierron palautumiseen ja lyhentymiseen..
Kaksi vuotta sitten
Näihin aikoihin elettiin pari vuotta sitten kovia aikoja, kun olin henkisesti ahtaalla viimeisen hoidon edessä vailla toivoa. Lopulta kuitenkin kaikki kääntyi hyväksi ja olen siitä kyllä äärimmäisen kiitollinen <3
Nyt päiväni täyttää itku, nauru, sotku, sotku ja suurtakin suurempi rakkaus !
Tästä jatketaan taas paastoillen, lenkkeillen, leikkien ja laulellen. Hyvää alkanutta viikkoa!
Surua
Viimeviikko oli rankka, sillä toisen rakkaan koiramme maallinen vaellus päättyi ja matka sateenkaarisillalle alkoi. Perjantaille oli varattu aika ja tiistaista asti sitä odotettiin ristiriitaisin tuntein. Ja se odotus oli kyllä suorastaan kamalaa. Se kiristi minun ja miehen välejä ja pilasi miehen loman.
Perjantaina sitten, kun kaikki oli ohi saapui myös helpotus meidän kireisiin väleihin. Tällä kertaa oli miehen vuoro viedä koira eikä se ole koskaan helppo homma.
Rakkaasta koirasta jäi paljon kuvia ja hyviä muistoja monen vuoden ajalta <3
Ruokahuteja
Perjantaina koiran hautaamisen jälkeen kauppareissulla matkaan tarttui irtokarkkia, sipsiä ja suklaata. Ei mitään suuria määriä, mutta kuitenkin.
Perjantainen syöminen olisi vielä mennyt, jos lauantaina emme olisi jatkaneet anoppilassa pitkällä kaavalla runsas päivällinen-jälkiruoka-suklaata-kahvit-kakkua, pullaa, keksiä, makeisia...
Anoppilasta lähtiessä olo oli aivan hirveä. Ähkytti ja turvotti. Jostain syystä siellä syöminen aiheuttaa sellaista tunnetta, vaikka isojen määrien syöminen kotona ei ihan samanlailla vaikutakaan.
Sunnuntaina kävimme miehen lomanlopettajaisiksi koko perheen kanssa uimassa ja sen jälkeen hesburgerilla.
Ajattelin valinneeni hieman kevyemmän vaihtoehdon ottaessani kanatortillan. Jälkikäteen gooletellessa kaloreita sain huomata olleeni pahasti väärässä. Siinä oli kaloreita ihan yhtälailla verrattuna hampurilaisiin!
Maanantaina tulos oli sitten surkea, kuten arvata saattaa. Vaaka näytti +400g viimeviikkoon. Ajattelin kuitenkin, että annan itselleni mahdollisuuden vielä tähän tiistai-aamuun asti ja käyn sitten ottamassa viikon lukeman.
Onneksi tein niin :)
PainopäivitystäTänä aamuna vaaka näytti sitten paljon kohtuullisempaa lukemaa 103,7 kg.
Ohessa vielä kuva:)
Näin ollen pääsin painoindeksin kanssa uudelle lukemalle 35,88 ja taas askeleen lähemmäksi siirtymistä merkittävän lihavuuden puolelle! Jee!
Matkaa siihen olisi enää -2,6 kg!
Viimeaikojen liikunnoista täytyy sen verran sanoa, että eilen kävin lenkillä piiiiiitkästä aikaa. Lenkki kesti vain 15 minuuttia, mutta oli se alku!
Kroppa toimii
Olen ihan kaikessa nettipaastossa unohtanut kertoa ilouutisen hitaasta, mutta kuitenkin toimivasta kierrosta! Edellinen kierto jäi 42 päivän mittaiseksi. Se on pitkä, mutta aika normaali minulle. Ovulaatiota en tällä kertaa tunnistanut - tai epäilin jossain vaiheessa, mutta selviä merkkejä ei ollut. En edes laittanut epäilystä ylös, kun se oli niin epävarmaa.. Olisi pitänyt, että nyt voisi spekuloida sattuiko se silloin.
Hyviä puolia tässä oli, että KIPUJA EI OLLUT!! Mieletöntä! Toivoinkin, että niin kävisi! Ekat menkat oli kivuliaat, mutta nämä ei enää olleet kuin ihan ekana päivänä vähän ja selvisin koko urakasta yhdellä särkylääkkeellä. Olen valtavan iloinen kipujen katoamisesta ja toivon niiden pysyvän poissa jatkossakin!
Toinen toiveeni koskee sitä, että kierto vähän lyhenisi :)
Toivottavasti painonpudotus pikkuhiljaa auttaisi sitten siihen kierron palautumiseen ja lyhentymiseen..
Kaksi vuotta sitten
Näihin aikoihin elettiin pari vuotta sitten kovia aikoja, kun olin henkisesti ahtaalla viimeisen hoidon edessä vailla toivoa. Lopulta kuitenkin kaikki kääntyi hyväksi ja olen siitä kyllä äärimmäisen kiitollinen <3Nyt päiväni täyttää itku, nauru, sotku, sotku ja suurtakin suurempi rakkaus !
Tästä jatketaan taas paastoillen, lenkkeillen, leikkien ja laulellen. Hyvää alkanutta viikkoa!
Tunnisteet:
herkku,
hyvä mieli,
kuva,
lenkki,
menneiden kaivelua,
paino,
punnituspäivä,
suru
lauantai 12. huhtikuuta 2014
nettipaasto
hei vaan, tulin nopsasti puhelimella kertomaan käynnissä olevasta nettipaastosta, jonka aikana en käytä tietokonetta ja vältän surffailua puhelimellakin. Kunhan paasto on ohi määrittämättömän ajan päästä palailen kertomaan tuloksia :)
Sen verran voin sanoa painosta, että Se on keikkunut samoissa, mutta käynyt myös ihan uusissa lukemissa ! Saa nähdä minne vaaka pysähtyy maanantaina :)
Hyvää viikonloppua!

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Jee! Miinusta !
Olen pitkästä aikaa lähdössä töihin ja sen vuoksi pikaisesti vaan postaan iloisia uutisia puntarilta!
104,1kg! Eli -1 kg viikon tulos! Paino nytkähti hyvän nykäisyn alaspäin!!
Olen todella tyytyväinen :) Päivittelen illemmalla sitten välilehden.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Keväisiä kuvia ja huomista punnituspäivää odotellessa
HUH! Jännittää huominen! Joko saan kirjata kunnollista miinustulosta pitkän jumituksen jälkeen? vai olenko tänään mässytellyt ohi mahdollisuuksieni?- Voi tätä jännitysnäytelmää :D
Tänäaamuna vaaka helli minua iloisin
lukemin enkä voi kuin toivoa, että huomenna tulos olisi vieläkin parempi! Olisihan se makiaa nähdä uusia numeroita taulussa!
Voi silti olla, että jäätelöannos, korvapuusti ja muutama keksi naapurissa tekivät tehtävänsä.. Tai sitten ei. Yritin muutoin pitää ruokailun kohtuullisissa rajoissa ja yritän juopotella vettä tässä pitkin iltaa.
Päivän kalorit olivat kiloklubin mukaan 2488 kcal (Oho, olipas enemmän kuin kuvittelin)
Yllä oleva kuva on otettu perjantaina, kun tuntui, että kevät on alkanut. Olin sisävaatteissa ulkona ottamassa kuvia (katso alapuolelta loput..) ihan vain postaamista varten ja huomasin varjojen näkyvän voimakkaasti. Piti sitten ottaa ihan kokovartalokuva :D Minusta tuntui, että perjantaiaamuna aurinko paistoi kirkkaammin kuin moneen aikaan. Ehkä se jotenkin liittyi stressin väistymiseen. <3
Herkkuhistoriaa
![]() |
| Jätskiä rakeilla |
- laihdutusblogissa.
Selitystä ei ole oikeastaan asialle muuta kuin se, että herkut tulevat olemaan osa elämääni luultavasti aina ja sen vuoksi yritän niiden kanssa päästä tasapainoon syömällä herkkuja silloin, kun mieli tekee. Myös laihduttaessa.
Lapsuudessa ja nuoruudessa herkut olivat kiellettyjä ja siitä seurasi sitten salaa syömistä ja muutenkin kieroutunut suhde myös muuhun ruokaan. - kiitos läskikammoisen suvun, joka tykkäsi julkisesti ruotia ylipainoani sukujuhlissa ja aina tavattaessa. Niitä vahinkoja olen korjaamassa nyt. Minä toivon, että suhtautumalla herkkuihin vähemmän tuomitsevasti, saan niistä sen kielletyn ja himoitun hedelmän "leiman" pois. Toivon, että sen myötä suhteeni herkkuihin kasvaisi pikkuhiljaa terveemmäksi ja itsehillintä kasvaisi, kun tiedän voivani herkutella vaikka heti huomenna uudestaan - jos siltä tuntuu.
![]() |
| Aurinko lämmittää betonista seinää <3 |
Nyt onkin sitten hyvä kirjoittaa tavoitteista, kun on ensin selitellyt miksi syö herkkuja :D
- Noh, oikeasti, olen ihan vakavissani sen suhteen, että ainakin teen kaikkeni yrittäessä pitää herkuttelun hallittuna osana elämää ilman morkkista ja mielipahaa siitä :)
Mutta, se tavoite.
![]() |
| Korallikanukat loistavat auringossa |
Ja se tavoitehan on päästä JUHANNUKSEKSI 2014 alle 100 kiloa.
Ja juhannukseen on aikaa nyt sitten vielä 11 viikkoa.
Sen pitäisi olla mahdollista maltillisellakin pudotusvauhdilla.
Viimeviikkoisen lukeman (105,1kg) mukaan pudotettavaa olisi siis vajaa puoli kiloa viikossa.
Sitä voi nyt kaikki jäädä kanssani jännittämään - onnistunko vai epäonnistunko ?
Mitä mieltä olette hyvät lukijani ajallisista tavoitteista? Hyvä vai paha juttu?
![]() |
| Pieni kottikärry odottaa työntäjää <3 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)