Näytetään tekstit, joissa on tunniste lenkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lenkki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Surua ja iloa

Nettipaasto on ohi. Se loppui jo sunnuntaina, mutten ehtinyt kirjoitella vakaasta aikomuksesta huolimatta.

Surua
Viimeviikko oli rankka, sillä toisen rakkaan koiramme maallinen vaellus päättyi ja matka sateenkaarisillalle alkoi. Perjantaille oli varattu aika ja tiistaista asti sitä odotettiin ristiriitaisin tuntein. Ja se odotus oli kyllä suorastaan kamalaa. Se kiristi minun ja miehen välejä ja pilasi miehen loman.
Perjantaina sitten, kun kaikki oli ohi saapui myös helpotus meidän kireisiin väleihin. Tällä kertaa oli miehen vuoro viedä koira eikä se ole koskaan helppo homma.

Rakkaasta koirasta jäi paljon kuvia ja hyviä muistoja monen vuoden ajalta <3

Ruokahuteja
Perjantaina koiran hautaamisen jälkeen kauppareissulla matkaan tarttui irtokarkkia, sipsiä ja suklaata. Ei mitään suuria määriä, mutta kuitenkin.
Perjantainen syöminen olisi vielä mennyt, jos lauantaina emme olisi jatkaneet anoppilassa pitkällä kaavalla runsas päivällinen-jälkiruoka-suklaata-kahvit-kakkua, pullaa, keksiä, makeisia...
Anoppilasta lähtiessä olo oli aivan hirveä. Ähkytti ja turvotti. Jostain syystä siellä syöminen aiheuttaa sellaista tunnetta, vaikka isojen määrien syöminen kotona ei ihan samanlailla vaikutakaan.
Sunnuntaina kävimme miehen lomanlopettajaisiksi koko perheen kanssa uimassa ja sen jälkeen hesburgerilla.
Ajattelin valinneeni hieman kevyemmän vaihtoehdon ottaessani kanatortillan. Jälkikäteen gooletellessa kaloreita sain huomata olleeni pahasti väärässä. Siinä oli kaloreita ihan yhtälailla verrattuna hampurilaisiin!

Maanantaina tulos oli sitten surkea, kuten arvata saattaa. Vaaka näytti +400g viimeviikkoon. Ajattelin kuitenkin, että annan itselleni mahdollisuuden vielä tähän tiistai-aamuun asti ja käyn sitten ottamassa viikon lukeman.
Onneksi tein niin :)

Painopäivitystä
Tänä aamuna vaaka näytti sitten paljon kohtuullisempaa lukemaa 103,7 kg.
Ohessa vielä kuva:)

Näin ollen pääsin painoindeksin kanssa uudelle lukemalle 35,88 ja taas askeleen lähemmäksi siirtymistä merkittävän lihavuuden puolelle! Jee!
Matkaa siihen olisi enää -2,6 kg!

Viimeaikojen liikunnoista täytyy sen verran sanoa, että eilen kävin lenkillä piiiiiitkästä aikaa. Lenkki kesti vain 15 minuuttia, mutta oli se alku!

Kroppa toimii

Olen ihan kaikessa nettipaastossa unohtanut kertoa ilouutisen hitaasta, mutta kuitenkin toimivasta kierrosta! Edellinen kierto jäi 42 päivän mittaiseksi. Se on pitkä, mutta aika normaali minulle. Ovulaatiota en tällä kertaa tunnistanut - tai epäilin jossain vaiheessa, mutta selviä merkkejä ei ollut. En edes laittanut epäilystä ylös, kun se oli niin epävarmaa.. Olisi pitänyt, että nyt voisi spekuloida sattuiko se silloin.

Hyviä puolia tässä oli, että KIPUJA EI OLLUT!! Mieletöntä! Toivoinkin, että niin kävisi! Ekat menkat oli kivuliaat, mutta nämä ei enää olleet kuin ihan ekana päivänä vähän ja selvisin koko urakasta yhdellä särkylääkkeellä. Olen valtavan iloinen kipujen katoamisesta ja toivon niiden pysyvän poissa jatkossakin!
Toinen toiveeni koskee sitä, että kierto vähän lyhenisi :)

Toivottavasti painonpudotus pikkuhiljaa auttaisi sitten siihen kierron palautumiseen ja lyhentymiseen..


Kaksi vuotta sitten
Näihin aikoihin elettiin pari vuotta sitten kovia aikoja, kun olin henkisesti ahtaalla viimeisen hoidon edessä vailla toivoa. Lopulta kuitenkin kaikki kääntyi hyväksi ja olen siitä kyllä äärimmäisen kiitollinen <3

Nyt päiväni täyttää itku, nauru, sotku, sotku ja suurtakin suurempi rakkaus !


Tästä jatketaan taas paastoillen, lenkkeillen, leikkien ja laulellen. Hyvää alkanutta viikkoa!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kohti viikonloppua

Se alkais olla arkipäivät pulkassa tältä viikolta ja suunta on kohti viikonloppua ja pientä irtiottoa. Jes!
Paastopäivä meni kivasti ja aamulla sain vaa´alla katsella ihan uusia lukemia.

Tänään nälkä on selvästi ollut kovempi ja olen syönyt mm. banaania, omenaa, vaahtokarkkia ja  keksiä. Ja siis nuo ruuan lisäksi.
Avasin ruokaikkunan klo 10 ja aloitin syömisen aamupalasta. Se oli selvästi huono idea, sillä olisin tarvinnut ensimmäiseksi ateriaksi tukevampaa.

Aamupalan jälkeen sain itseni lenkille ja vaikka sää oli hirveä eikä lenkin tarkoitus toteutunut (lapsen nukutus), niin jälkikäteen on ihan hyvä mieli.
Sataa sataa ropisee...
Lounaalla söin Ällältä jääneen kanakeiton ja paistoin itselleni kananmuna-kinkku-oliivipaistoksen. Päivälliseksi syötiin miehen tekemää pikaruokaa - ranskalaisia ja jauhelihapihvejä ja iltapalaksi meni sitten marjapuuroa ja kuivakakkua.


Viikonloppunakin tulee varmasti syötyä ylimääräistä, mutta tarkoitus on pitää kiinni kuitenkin ikkunasta. Oma suunnitelmani on jättää aamupala ja aloittaa syöminen vasta lounaalta. Reissuun lähtee mukaan muitakin, joten paastoilen siihen malliin, ettei kenenkään tarvitse siitä pahoittaa mieltään.

Radiohiljaisuutta saattaa kestää tästä ensiviikkoon asti, joten hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kolmas paastopäivä!

Iloinen ylläri odotti blogissa, kun lukijat olivat lisääntyneet! Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille <3


Ja sitten paastoon.
Tänään menossa siis kolmas paastopäivä, joka tuli vähän yllättäen, mutta on sujunut tähän asti mallikkaasti.
Pientä himotusta tuli tuossa tunti sitten, kun löysin kaapista 4 vaahtokarkkia :D
Hirveästi teki mieli syödä ne, mutta sain sen himon sitten selätettyä.
Jes!

Aamulla lapsen aamupalan jälkeen lähdin reilun tunnin vaunulenkille kuluttamaan aikaa ja odottelemaan lounasta. Olin päättänyt tänään syödä lounaan ja iltapalan.


Lenkin jälkeen valmistin ja söin kanakeiton kera näkkärin ja raejuuston. Oli kyllä herkkua! Kaloreita tuossa satsissa oli noin 360kcal.

Loput kalorit on varattu iltapalalle, jonka suunnittelen olevan maitorahkaa, omenaa ja kaakaonibsejä.

Takaporttina tälle yllättävälle paastopäivälle on se, että 24h paastoa tulee täyteen klo 19. Näin ollen tiukan paikan tullessa illalla voi sitten jo syödä vähän vahvemminkin, mut tarkoitus on odottaa aamuun asti ennen syömistä.

Uusia oivalluksia

On tää kroppa vaan kummallinen peli. Jotenkin luulis, että tällänen syömättömyys jotenkin olisi vaikeaa, mut huomattavasti helpompaa tämä on kuin ikinä uskoisi.
Syvässä istuu kuitenkin ajatus siitä, että kokoajan pitää syödä, että jaksaa.

Miehellekin koitin ehdottaa alle 500kcal paastopäivän pitämistä, mutta hän oli sitä mieltä, ettei voi sellaista pitää työnsä takia (seisomatyö) sillä ilman ruokaa ei jaksaisi. Minäkin ajattelin niin aiemmin, mutta olen nyt muuttanut mieltäni sen suhteen. Ihan varmasti päivän tai pari jaksaa viikossa vähällä syömisellä (ei perättäisiä), etenkin kun muut päivät syö normaalisti.

Toisaalta päivät vaihtelevat eikä paastoaminenkaan aina ole helppoa, joten riippuu ehkä enemmänkin päivästä se kuinka sitä jaksaa. Toisinaan ei jaksa vaikka kuinka söisi tasaisesti ja toisinaan menee kuin höyryjuna pienemmälläkin syömisellä. Ja toisaalta paljon riippuu myös siitä ajoituksesta.
Paaston aikana ei ole pakko olla koko päivää syömättä vaan sen voi aloittaa edellisenä päivänä ja lopettaa seuraavana päivänä niin, että molemmille päiville kuitenkin tulee sitä syömistä ja näin ollen helpottaa sitä henkistä puolta syömällä jokapäivä kuitenkin.

Ja paaston aikana sallitut kalorit voi ottaa sellaisesta ravinnosta, että sitä saa syödä vatsansa täydeltä :) Eli valintakysymys.

- Näillä ajatuksilla tänään :)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Flunssainen ystävänpäivä

Eilinen matalapaine hellittää pikkuhiljaa, mutta tilalle tuntuu saapuvan flunssa. Höh!
Ei tähän flunssaa kaivata lainkaan!

Se tarkoittanee siis sitä, että harrastetaan rauhallista liikuntaa ulkoillen ja juodaan lämmintä.
Sellaisina päivinä, kun liikun enemmän olen enemmän nälkäinenkin. Joten voi olla helpompi lepopäivinä pitää kalorit pienempänä, kun ei nälkä vaivaa niin kovasti. - ehkä?

Tämän päivän ruokaikkuna aukesi 12 aikoihin ja napsahti kiinni tuossa klo 20. Tälle päivälle ruokalistalla oli eilisten leipomusten maistelua. Leipomukset oli onnistuneet ja tyytyväisenä saan laittaa ne pakkaseen odottamaan h-hetkeä. Osan leipomuksista siis söin tänään ja loput varmaan huomenna :)

Tänään olen liikkunut kevyesti parin kilometrin lenkin.
Minulla on kaksi koiraa lenkkikaverina ja niiden ansiosta lenkit ovat todella kevyitä. Tänään keskisyke oli reilun puolen tunnin lenkillä niinkin alhainen kuin 105bpm ja max 130bpm. Kyllä minä silti reippaasti kävelin vaunuja työntäen, mutta ei... niin kovasti auttaa kaksi vetojuhtaa, että edes syke ei nouse.

Toiveita toisesta lapsesta

Esittelytekstissä olenkin jo kertonut, että perheeseen olisi toinen lapsi tervetullut. Yritystä ei ole saatu käyntiin puuttuvien kuukautisten takia ja sen vuoksi nyt sitten otinkin aiheen esille.
Siis sen vuoksi, että eilisestä lähtien on ollut kummaa tunnetta alavatsalla.
Kuukausi sitten viimeksi tuntui siltä, että menkat olisi alkamassa. Niin ei kuitenkaan käynyt ja alkavat menkat meni tuhruilemalla ohi.
Tänään kuitenkin taas sitten on tosiaan ollut kummaa tuntua alavatsalla. Sellaista menkkatuntemusta ehkä. Tai jopa ovistuntemusta. En suoraansanottuna tiedä onko kumpaakaan, kun on kohta kaksi vuotta edellisistä menkoista.

Jokatapauksessa ajatukset toisesta lapsesta ovat nousseet voimakkaasti mieleen viimeaikoina ja aiheuttaneet ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta ja toisaalta.
En haluaisi vielä tulla raskaaksi sillä painan liikaan. Edellisestä oppineena tiedän nyt kuinka hankala kiloista on päästä eroon.
Toisaalta en haluaisi odottaa, mutta kiertoja ei saa käynnistettyä (lääkkeellisesti) ennen kuin imetys on ohi.
Imetys luultavasti toimii ehkäisynä enkä haluaisi siitä vielä luopua. Tai voisin kai, mutta .. äh, ristiriitaista.

Tänään on ollut pientä toivoa ilmassa siitä, että vielä jonain päivänä kuukautiset palaavat ja toisen lapsen yritys saa alkaa! 

Näihin aatoksiin,
Hyvää viikonloppua!

Matalapainetta

Tämä päivä se vaan vilahti.
Päivä meni kotihommissa ja vähän lenkkeillen. Illalla testasin ihka ensimmäistä voileipäkakkua, joka ei ole voileipäkakku vaan vähän sinnepäin. Huomenna päästään maistamaan sitten miltä kakku maistuu.

Jos hyvin sattuu käymään, saan kakulla houkuteltua myös kahvivieraita. :)
...

Tänään sain myös huonoja, muttei onneksi lopullisia uutisia iäkkäästä isovanhemmastani ja se tuppaa vetään mieltä maahan.
Sen lisäksi satuin lukemaan Fukushiman ydinvoimalan nykytilanteesta raporttia saaden mieleeni epätoivon siitä, että onko meillä mitään elinkelpoista maailmaa enää jätettävänä lapsille muutaman vuoden päästä. :(

Täytyy sanoa, että tässä on taas tilanne, kun muistan kannattaa lähiruuan kasvattajia ja valmistajia, sillä voi olla, että jonain päivänä se on ainoa millä sitä täällä pärjätään...

...

Noh, mutta iloisempiin aiheisiin...
... joita ei nyt tule kyllä mieleen.

Mut jatketaan höpinää edes sillä, että tänään syönti-ikkuna oli auki normaalia pidempään leipomisen vuoksi. Päätin, että ikkuna saa olla auki 10h, jotta saan maistella tekeleitäni (pitäähän sitä nyt tietää mitä tekee, kun ekaa kertaa tekee).
Samalla sitten kyllä napsin vähän muutakin ylimääräistä.
Kalorit on tänään aika kovat, mutta jospa se siitä tasottuisi.

Toivottavasti huomenna pääsen postailemaan paremmalla mielellä.


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

6. pv herkkuja ja kevyttä ulkoilua

Tänään kävi nolosti.
Kävin kaivelemassa pakastinta ottaakseni päivällistarpeet sulamaan ja satuin törmäämään porkkanakakkupakettiin.
Luulin jo syöneeni kaikki porkkanakakut pois pakastimesta vaan ei, - ei ole luulo tiedon väärti.

Tilanne siis meni niin, että kaivelin niitä päivällistarpeita ja törmätessäni porkkanakakkuihin menin aivan sekaisin. Ja päädyin syömään kaksi kakkupalaa.
Kaksi sinne vielä jäi. Syötän ne miehelle tai koirille tai heitän roskiin. Jos en tee mitään edellämainitusta, niin syön ne itse.
- Ei se kyllä maailmanloppu olisi, mut parempi se kai olisi pysytellä erossa herkuista.
Yhden syöminen sai aikaan mahdottoman himon syödä loputkin pois.
Sen sijaan samassa pakkasessa odottelevat 3 litraa jäätelöä ei tee tiukkaakaan jättää kaappiin edelleen odottamaan.

Lenkki kuittaantui tänään alle 30 min kevyellä kävelyllä naapuriin teelle ja takaisin. Se ei varmasti kunnon puolesta vaikuttanut mihinkään.

Hyvällä mielellä tänäänkin, joskin hieman kotityöt painavat päälle eikä ketään huvittaisi tehdä niitä.

Nyt ruuanlaittoon ennen kuin perheen elättäjä saapuu kotiin. <3

tiistai 4. helmikuuta 2014

Plussia ja miinuksia

Lenkkiviikon toinen lenkki

Aerobinen viikko on alkanut todella hyvin. Tänään kävelin tämän viikon toisen lenkin ja taas kerran tyhjällä vatsalla.
Lenkin pituus yhteensä oli noin 4,5km, vaikkakin kävelin sen kahdessa osassa. Aikaa kului yhteensä 1h, mutta osa siitä meni matkalla vaunujen ja Ällän asetteluun sekä remmien kanssa vehtaamiseen.  Koirat kulkevat kohtalaisen hyvin vaunujen kanssa, mutta auton kanssa kohdatessa toisinaan vanhempi koira punkee tielle ja siis auton eteen. Siinä saa vääntää tosissaan, kun työntää vaunut pientareelle ja koittaa koiraa haroa pois tieltä.

En tiedä miksi vanhempi koira tekee sellasta, mutta tiedän sen johtuvan minusta.

Mutta se siitä lenkistä. Kivaa oli ja jatkoa seuraa! 

Ruoka- ja kaloriasiaa

Olen seurannut nyt kaloreita kiloklubissa ja eilen kalorit jäi aika kovasti miinukselle. Tarkoitus oli syödä vielä ennen ikkunan sulkeutumista, mutta unohdin. Näin ollen vajetta jäi yli 700kcal laskurin mukaan eikä se laskuri tiedä mitään imetyksestä. Ja imetys varmasti vie sitten taas osansa.
Tänään otan vahingon takaisin ja nostan kalorit vähän ylemmäs. Tälle päivälle tavoite on noin 2000kcal ja pallot vihreäksi tai vähintään keltaiseksi.
Eilen kuitenkin kaikki pallot olivat vihreitä, joten muuten se ruokailu on ollut monipuolista ja terveellistä :)
Niin ja kiloklubin mukaan minun tiedoilla peruskulutus (alhainen aktiivisuus) on 2400 kcal/vuorokausi

8:16 plussat ja miinukset

Viidettä päivää viedään tätä Leangains-paastoa ja hyvältä tuntuu. Jotenkin tämä tuntuisi sujuvan todella helposti? Mitähän tästä seuraa...

+ vähemmän stressiä syömisistä, kun vain kolme ateriaa päivässä
+ aterioilla voi syödä vatsansa täyteen (muttei övereitä)
+  "aamulenkkeily" helpompaa, kun syönti vasta puolen päivän nurkilla
+ helpottaa vedenjuonnin muistamista, kun juo nälkään :) 

- saattaa aiheuttaa ylensyömistä
- illalla nälkä vaivaa syömisen jälkeen, kun "kone on syöty liikkeelle"

...
Jatkan tätä listaa vielä sitä mukaa, kun tulee mieleen.
Mut tässä tämän päivän fiilikset!

Hyvältä tuntuu ja hyvin kulkee!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Aerobinen viikko?

Hyvää maanantainta ja minun punnituspäivää :)

Aamu lähti käyntiin vähän ennen klo 05, kun "Ällä" heräsi. Onneksi nukahti sitten 15min itkuttelun jälkeen takaisin (kun liian aikaista aamumaidolle) ja sain pienen torkun otettua ennen aamumaitoja.
Ällä heräsi aamumaidolle sitten siinä 06 pintaan jonka jälkeen nukuin tosi huonosti noin klo 8 asti, kun lopulta sitten noustiin. Näin todella kummallista unta ja heräsin siihen sitten karmivan tunteen kera.


Aamu alkoi Ällän aamupalalla; riisipuuroa ja TalkMuruja ja minä join vieressä vettä :)
Tarkoitus oli avata ruokaikkuna klo 12, mutta lenkkeilystä johtuen ikkuna aukesi vasta klo 13 jälkeen. Ja on myönnettävä, että olisin voinut jatkaa syömättömyyttä pidemmällekin. Lenkin myötä nälkä katosi tyystin.

Lenkkeilyä harrastin tänään noin 4,5 km kahdessa erässä ja se tuntui aika sopivalta määrältä. Pukeutuminen ulos oli vaan haastavaa, kun ei oikein tiennyt paljonko vaatetta tarvitsee. Ensin palelsi, mutta ei kauaa. Lopulta sai vaatteista rutistaa hikeä :D

Hyvä idea oli kyllä lähteä lenkille ja huomenna sitten sama homma :) Tälle viikolle on luvattu hyvää säätä, joten lenkki-ilmoja riittänee.

Salilla ajattelin käydä myös, mutta tämän viikon meinasin pyhittää aerobiselle treenille aamupäivisin :)

Punnitustulos

Mutta sitten siihen painoon!! Unohdin jo koko jutun, kun aamusta on niin pitkä aika :D
Tulos ei ollut yhtä hyvä, kuin perjantai-aamuna uudella vaa´alla, muttei tilanne toivoton ole. Vaaka näytti 112,2kg ja siihen olen tyytyväinen!
Se tarkoittaa 1kg pudotusta JA 600g mittarivirhettä, vaikka viikonloppuna tosiaan herkuteltiin monen tuhannen kalorin edestä (lähinnä lauantaina).

Uusi lukema on siis tavoitettu BMI:n osalta 39->38. Ensiviikolla toivottavasti pääsen laittamaan ekan ruksin tavoitetauluun :)

Niin ja siitä piti sanoa, että tämä ruokailun rytmitys tuntuu tällä hetkellä tosi hyvältä tavalta! Tuntuu sopivan minulle. En joudu kärsimään nälkää ja ylimääräinen napostelu jää pois. Ruoka-ikkunan aikana syötäviä ruokiakin miettii heti jo ihan toisella ajatuksella.

Tänään tavoite on pitää kalorit niukempina syömis-ikkunan aikana ja näin ollen sitten vauhditella painonpudotusta :)

Näillä sitten eteenpäin! Hyvää helmikuun ensimmäistä viikkoa!