Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Surua ja iloa

Nettipaasto on ohi. Se loppui jo sunnuntaina, mutten ehtinyt kirjoitella vakaasta aikomuksesta huolimatta.

Surua
Viimeviikko oli rankka, sillä toisen rakkaan koiramme maallinen vaellus päättyi ja matka sateenkaarisillalle alkoi. Perjantaille oli varattu aika ja tiistaista asti sitä odotettiin ristiriitaisin tuntein. Ja se odotus oli kyllä suorastaan kamalaa. Se kiristi minun ja miehen välejä ja pilasi miehen loman.
Perjantaina sitten, kun kaikki oli ohi saapui myös helpotus meidän kireisiin väleihin. Tällä kertaa oli miehen vuoro viedä koira eikä se ole koskaan helppo homma.

Rakkaasta koirasta jäi paljon kuvia ja hyviä muistoja monen vuoden ajalta <3

Ruokahuteja
Perjantaina koiran hautaamisen jälkeen kauppareissulla matkaan tarttui irtokarkkia, sipsiä ja suklaata. Ei mitään suuria määriä, mutta kuitenkin.
Perjantainen syöminen olisi vielä mennyt, jos lauantaina emme olisi jatkaneet anoppilassa pitkällä kaavalla runsas päivällinen-jälkiruoka-suklaata-kahvit-kakkua, pullaa, keksiä, makeisia...
Anoppilasta lähtiessä olo oli aivan hirveä. Ähkytti ja turvotti. Jostain syystä siellä syöminen aiheuttaa sellaista tunnetta, vaikka isojen määrien syöminen kotona ei ihan samanlailla vaikutakaan.
Sunnuntaina kävimme miehen lomanlopettajaisiksi koko perheen kanssa uimassa ja sen jälkeen hesburgerilla.
Ajattelin valinneeni hieman kevyemmän vaihtoehdon ottaessani kanatortillan. Jälkikäteen gooletellessa kaloreita sain huomata olleeni pahasti väärässä. Siinä oli kaloreita ihan yhtälailla verrattuna hampurilaisiin!

Maanantaina tulos oli sitten surkea, kuten arvata saattaa. Vaaka näytti +400g viimeviikkoon. Ajattelin kuitenkin, että annan itselleni mahdollisuuden vielä tähän tiistai-aamuun asti ja käyn sitten ottamassa viikon lukeman.
Onneksi tein niin :)

Painopäivitystä
Tänä aamuna vaaka näytti sitten paljon kohtuullisempaa lukemaa 103,7 kg.
Ohessa vielä kuva:)

Näin ollen pääsin painoindeksin kanssa uudelle lukemalle 35,88 ja taas askeleen lähemmäksi siirtymistä merkittävän lihavuuden puolelle! Jee!
Matkaa siihen olisi enää -2,6 kg!

Viimeaikojen liikunnoista täytyy sen verran sanoa, että eilen kävin lenkillä piiiiiitkästä aikaa. Lenkki kesti vain 15 minuuttia, mutta oli se alku!

Kroppa toimii

Olen ihan kaikessa nettipaastossa unohtanut kertoa ilouutisen hitaasta, mutta kuitenkin toimivasta kierrosta! Edellinen kierto jäi 42 päivän mittaiseksi. Se on pitkä, mutta aika normaali minulle. Ovulaatiota en tällä kertaa tunnistanut - tai epäilin jossain vaiheessa, mutta selviä merkkejä ei ollut. En edes laittanut epäilystä ylös, kun se oli niin epävarmaa.. Olisi pitänyt, että nyt voisi spekuloida sattuiko se silloin.

Hyviä puolia tässä oli, että KIPUJA EI OLLUT!! Mieletöntä! Toivoinkin, että niin kävisi! Ekat menkat oli kivuliaat, mutta nämä ei enää olleet kuin ihan ekana päivänä vähän ja selvisin koko urakasta yhdellä särkylääkkeellä. Olen valtavan iloinen kipujen katoamisesta ja toivon niiden pysyvän poissa jatkossakin!
Toinen toiveeni koskee sitä, että kierto vähän lyhenisi :)

Toivottavasti painonpudotus pikkuhiljaa auttaisi sitten siihen kierron palautumiseen ja lyhentymiseen..


Kaksi vuotta sitten
Näihin aikoihin elettiin pari vuotta sitten kovia aikoja, kun olin henkisesti ahtaalla viimeisen hoidon edessä vailla toivoa. Lopulta kuitenkin kaikki kääntyi hyväksi ja olen siitä kyllä äärimmäisen kiitollinen <3

Nyt päiväni täyttää itku, nauru, sotku, sotku ja suurtakin suurempi rakkaus !


Tästä jatketaan taas paastoillen, lenkkeillen, leikkien ja laulellen. Hyvää alkanutta viikkoa!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Keväisiä kuvia ja huomista punnituspäivää odotellessa


HUH! Jännittää huominen! Joko saan kirjata kunnollista miinustulosta pitkän jumituksen jälkeen?  vai olenko tänään mässytellyt ohi mahdollisuuksieni?
- Voi tätä jännitysnäytelmää :D

Tänäaamuna vaaka helli minua iloisin
lukemin enkä voi kuin toivoa, että huomenna tulos olisi vieläkin parempi! Olisihan se makiaa nähdä uusia numeroita taulussa!

Voi silti olla, että jäätelöannos, korvapuusti ja muutama keksi naapurissa tekivät tehtävänsä.. Tai sitten ei. Yritin muutoin pitää ruokailun kohtuullisissa rajoissa ja yritän juopotella vettä tässä pitkin iltaa.
Päivän kalorit olivat kiloklubin mukaan 2488 kcal (Oho, olipas enemmän kuin kuvittelin)

Yllä oleva kuva on otettu perjantaina, kun tuntui, että kevät on alkanut. Olin sisävaatteissa ulkona ottamassa kuvia (katso alapuolelta loput..) ihan vain postaamista varten ja huomasin varjojen näkyvän voimakkaasti. Piti sitten ottaa ihan kokovartalokuva :D Minusta tuntui, että perjantaiaamuna aurinko paistoi kirkkaammin kuin moneen aikaan. Ehkä se jotenkin liittyi stressin väistymiseen.  <3

Herkkuhistoriaa
Jätskiä rakeilla
 - Luultavasti jokunen (vai jokainen?) lukija ihmettelee tätä minun jatkuvaa herkuttelua ja asiasta postailua
- laihdutusblogissa.
 Selitystä ei ole oikeastaan asialle muuta kuin se, että herkut tulevat olemaan osa elämääni luultavasti aina ja sen vuoksi yritän niiden kanssa päästä tasapainoon syömällä herkkuja silloin, kun mieli tekee.  Myös laihduttaessa.

Lapsuudessa ja nuoruudessa herkut olivat kiellettyjä ja siitä seurasi sitten salaa syömistä ja muutenkin kieroutunut suhde myös muuhun ruokaan. - kiitos läskikammoisen suvun, joka tykkäsi julkisesti ruotia ylipainoani sukujuhlissa ja aina tavattaessa. Niitä vahinkoja olen korjaamassa nyt. Minä toivon, että suhtautumalla herkkuihin vähemmän tuomitsevasti, saan niistä sen kielletyn ja himoitun hedelmän "leiman" pois. Toivon, että sen myötä suhteeni herkkuihin kasvaisi pikkuhiljaa terveemmäksi ja itsehillintä kasvaisi, kun tiedän voivani herkutella vaikka heti huomenna uudestaan - jos siltä tuntuu.



Aurinko lämmittää betonista seinää  <3
TAVOITE

Nyt onkin sitten hyvä kirjoittaa tavoitteista, kun on ensin selitellyt miksi syö herkkuja :D 
- Noh, oikeasti, olen ihan vakavissani sen suhteen, että ainakin teen kaikkeni yrittäessä pitää herkuttelun hallittuna osana elämää ilman morkkista ja mielipahaa siitä :) 

Mutta, se tavoite. 
Korallikanukat loistavat auringossa
Eli olen tainnutkin jo aiemmin sanoa, että olen asettanut itselleni ensimmäisen ajallisen tavoitteen painonpudotuksen suhteen. En oikeastaan pidä sitä välttämättä erityisen hyvänä asiana, mutta näin sitä olen kuitenkin mennyt tekemään. 
Ja se tavoitehan on päästä JUHANNUKSEKSI 2014 alle 100 kiloa.

Ja juhannukseen on aikaa nyt sitten vielä 11 viikkoa.


Sen pitäisi olla mahdollista maltillisellakin pudotusvauhdilla. 
Viimeviikkoisen lukeman (105,1kg) mukaan pudotettavaa olisi siis vajaa puoli kiloa viikossa. 
Sitä voi nyt kaikki jäädä kanssani jännittämään - onnistunko vai epäonnistunko ? 

Mitä mieltä olette hyvät lukijani ajallisista tavoitteista?  Hyvä vai paha juttu?


Pieni kottikärry odottaa työntäjää <3




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kohti viikonloppua

Se alkais olla arkipäivät pulkassa tältä viikolta ja suunta on kohti viikonloppua ja pientä irtiottoa. Jes!
Paastopäivä meni kivasti ja aamulla sain vaa´alla katsella ihan uusia lukemia.

Tänään nälkä on selvästi ollut kovempi ja olen syönyt mm. banaania, omenaa, vaahtokarkkia ja  keksiä. Ja siis nuo ruuan lisäksi.
Avasin ruokaikkunan klo 10 ja aloitin syömisen aamupalasta. Se oli selvästi huono idea, sillä olisin tarvinnut ensimmäiseksi ateriaksi tukevampaa.

Aamupalan jälkeen sain itseni lenkille ja vaikka sää oli hirveä eikä lenkin tarkoitus toteutunut (lapsen nukutus), niin jälkikäteen on ihan hyvä mieli.
Sataa sataa ropisee...
Lounaalla söin Ällältä jääneen kanakeiton ja paistoin itselleni kananmuna-kinkku-oliivipaistoksen. Päivälliseksi syötiin miehen tekemää pikaruokaa - ranskalaisia ja jauhelihapihvejä ja iltapalaksi meni sitten marjapuuroa ja kuivakakkua.


Viikonloppunakin tulee varmasti syötyä ylimääräistä, mutta tarkoitus on pitää kiinni kuitenkin ikkunasta. Oma suunnitelmani on jättää aamupala ja aloittaa syöminen vasta lounaalta. Reissuun lähtee mukaan muitakin, joten paastoilen siihen malliin, ettei kenenkään tarvitse siitä pahoittaa mieltään.

Radiohiljaisuutta saattaa kestää tästä ensiviikkoon asti, joten hyvää viikonloppua kaikille!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Herkuttelujen jälkeen...

Huh,
takana on viikonloppu rankkaa herkuttelua. Saan taas todeta homman lähteneen huolella käsistä ja, että en todellakaan osaa hallita syömisiäni tuollaisina hetkinä.

Toisaalta olin varautunut siihen ja tein eilen täsmäiskun tilanteesta johtuen.

Eilen, punnituspäivänä paino oli +600g verrattuna edelliseen punnituspäivään, mutta eilisen paastopäivän jälkeen vaaka näytti tänäaamuna  -2,1kg eilisestä eli 106,2kg.

Päätin, että huominen on tämän viikon punnituspäivä, kun tänään syön siis hieman pidemmällä ikkunalla (10h).Huomiseksi paino varmastikin hieman nousee ja näin ollen saan todellisemman lukeman.
Samoin ensiviikon punnituspäivä on vasta keskiviikko, kun palaan reissusta silloin.

Tälle viikolle on salikäyntiä suunnitelmissa, mutta aikaisintaan huomenissa. Torstai on toinen päivä jolloin sali onnistuu ja ehkä vielä perjantai. Sen jälkeen ei sitten enää ole toivoa ehtiä minnekään. Täytynee yrittää panostaa aamulenkkeilyyn ennen ruokailua ja rasvanpolttoon sitten sillä tavalla.

Saatan iltasella postailla vielä uudestaan ajatuksia ja fiiliksiä. Nyt painaa päivän ohjelma jo päälle ja koneelta on noustava.

Hyvää alkanutta viikkoa lukijoille!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Paastopäivä huomiseksi!

Iiks! Jännittää!
Aion pitää huomenna paastopäivän ja syödä enintään 500kcal 24 tunnin aikana. Aikaa alan laskea tästä illasta klo 21, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli muuta.
Huomenna illalla joko syön sitten iltapalan ennen nukkumaanmenoa TAI jatkan paastolla aamuun asti.
Se riippuu sitten fiiliksestä.

Minua on kiinnostanut kovasti myös testata ihan paastopäivää tämän päivittäisen (erittäin hyvin toimivan) syömisikkunan lisäksi ja nyt sitten on sen hetki tullut.

Tarkoitus on jatkaa Leangainsilla sitten loppuviikko ja tutustuttaa siihen myös keskiviikkona tulevat vieraat. :D
Saa nähdä mitä vieraat tuumaavat huomatessaan tulleensa paastoleirille ;)

- Noh, onneksi kyse ei ole tosiaankaan mistään rankasta kuurista vaan aamupalan pois jättämisestä :)

Paino

Puntari on näytellyt aivan villejä lukuja tässä viimepäivinä ja vähän jännittää miltä se näyttää huomenna.
Olen varautunut siihen, ettei luvut ole ihan yhtä hienot kuin tänäaamuna, kun paino on ollut alimmillaan. Miinusta pitäisi silti olla tulossa.

Ruoka

Tällä viikolla en ole ihan säännöllisesti merkinnyt syömisiä ylös, joten monelta päivältä on epäselvää kaloreiden määrä. Mut tässä lista tämän viikon kaloreista niiltä osin, kuin se on tiedossa:

Maanantai   2060 kcal
Tiistai          2422 kcal
Keskiviikko 3080 kcal
Torstai          ?
Perjantai       ?
Lauantai       ?
Sunnuntai    2700 kcal

Torstaina herkuttelin reissussa, perjantaina taisin myös vähän herkutella, lauantaina herkuttelin myös vähän pullalla ja kekseillä.
Tänään en ole herkutellut :)
Parasta herkuttelussa on ollut se, että enää ei ole sellaista oloa, että pitää syödä tuhat suklaapatukkaa nyt kun kerran syö, vaan voi syödä sen yhden ja toisen sitten, kun taas tekee mieli. On helpompi lykätä sitä herkun syömistä, kun se ei ole kiellettyä :)

Herkuista uutena repertuaariin on tullut suomalainen proteiinipatukka  
Leader Protein Delight Mint Chocolate
Se on suorastaan hyvän makuinen ja minun suuhun kiva koostumukselta. Rapsakka ja crispimäinen. Suosikki selvästi ja paljon proteiinia!




AI NIIN, Se Haaste!

Voi ei! Nyt muistin taas!
Pilalle mennyt haasteviikko!
Taisin kahtena päivänä punnertaa ja koko viikon surkea tulos on vaivaiset 60 punnerrusta :(
Suorastaan hävettää.

Haluaisin selittää tilannetta sillä, että meillä on ollut remonttiprojekti jonka jälkimaininkeja sitten koitetaan siivoilla ennen vieraiden tuloa. Ja siivoamista on riittänyt viimeiset viikot. Jäljellä olisi enää loppurutistus ja ne kaikkein pahimmat jutut - eli tavarat, joille ei ole paikkoja, mutta joita ei tunnesyistä voi hävittää, kun liittyvät johonkin tai ovat jotenkin muuten sellaisia.. :P

Ensiviikoksi en aio nyt laittaa haastetta juuri sen vuoksi, että en taida ehtiä muistaa koko haasteen suoritusta.

Niin sitä lähdin rinta rottingilla haastamaan ja tässä sitä ollaan... :P

- Noh, ensikerralla paremmin!


Linkkivinkkinä tällä kertaa linkki Tehokas Laihdutus-infon sivuille  Pätkäpaastoartikkeliin


perjantai 14. helmikuuta 2014

Matalapainetta

Tämä päivä se vaan vilahti.
Päivä meni kotihommissa ja vähän lenkkeillen. Illalla testasin ihka ensimmäistä voileipäkakkua, joka ei ole voileipäkakku vaan vähän sinnepäin. Huomenna päästään maistamaan sitten miltä kakku maistuu.

Jos hyvin sattuu käymään, saan kakulla houkuteltua myös kahvivieraita. :)
...

Tänään sain myös huonoja, muttei onneksi lopullisia uutisia iäkkäästä isovanhemmastani ja se tuppaa vetään mieltä maahan.
Sen lisäksi satuin lukemaan Fukushiman ydinvoimalan nykytilanteesta raporttia saaden mieleeni epätoivon siitä, että onko meillä mitään elinkelpoista maailmaa enää jätettävänä lapsille muutaman vuoden päästä. :(

Täytyy sanoa, että tässä on taas tilanne, kun muistan kannattaa lähiruuan kasvattajia ja valmistajia, sillä voi olla, että jonain päivänä se on ainoa millä sitä täällä pärjätään...

...

Noh, mutta iloisempiin aiheisiin...
... joita ei nyt tule kyllä mieleen.

Mut jatketaan höpinää edes sillä, että tänään syönti-ikkuna oli auki normaalia pidempään leipomisen vuoksi. Päätin, että ikkuna saa olla auki 10h, jotta saan maistella tekeleitäni (pitäähän sitä nyt tietää mitä tekee, kun ekaa kertaa tekee).
Samalla sitten kyllä napsin vähän muutakin ylimääräistä.
Kalorit on tänään aika kovat, mutta jospa se siitä tasottuisi.

Toivottavasti huomenna pääsen postailemaan paremmalla mielellä.


maanantai 10. helmikuuta 2014

Maanantai, oi maanantai!

Aamu alkoi maailman suloisimmalla äänellä, eli sillä kun oma lapsi höpöttelee äidin hereille <3
Vaikka olisin voinut nukkua vielä pidempäänkin, niin se 7.30 oli vallan mainio aika herätä. Etenkin, kun mielessä oli kaksi isoa asiaa.

Punnituspäivä ja kakku!

Aloitetaan punnituspäivästä

Eli vaaka kutsui. Viikonlopun herkuttelu hieman pisti punttia tutisemaan molempipäiväisestä salireenistä huolimatta. Tiesin, ettei tilanne voi olla aivan katastrofaalinen, mutta vähän silti jännitti. Olenhan ottanut aika rennosti syömisten kanssa ja herkutellutkin monta kertaa.

Vessan kautta siis vaa´alle.
Tulokseksi sain 110,8kg. Se tarkoittaa siis -1,4kg viimeviikosta pois ! Aika hyvin mielestäni, kun ei edes tunnu, että laihduttaisi.
Hauskinta on, etten pitkään aikaan ole liikkunut näin kevyesti :D

Mut ei parane nyt liikaa tuuletella tai menee homma metsään :) Sitäpaitsi tässä on juhlia tiedossa ja näin ollen sitten herkuttelua tulossa. Toisaalta, eipä se siihen kaadu jos yksi kuukausi on huonompi pudotuksen suhteen :)

Sitten kakkuun

Innostuin siis leivontajutuista ja tekemään koristeita kermasta. Ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen aikaansaannoksestani. En ole vuosiin leiponut ja koko elämäni aikanakin vain muutaman kakun. Näin ollen onnistuin ylittämään itseni ja tämä oli vasta harjoituskakku.  Toivottavasti oikeasta kakusta tulee vähintäänkin yhtä hyvän makuinen :)

Koristeet on tuollaisia, kun harjottelin erilaisten koristeiden tekemistä. Taidan juhliin tehdä kaksi kakkua, joista toinen koristellaan vasemmanpuoleisilla ruusuilla ja toinen oikeanpuoleisilla ruusuilla :)

Liikuntaa

Tämän päivän liikunnaksi taitaa tulla lenkki, jonka ajattelin päästä tekemään iltapäivällä. Saattaa olla, että lähden ihan vaan koirien kanssa lenkkeilemään ja tuulettamaan itseäni täältä neljän seinän sisältä.
Johan tässä nyt on kohta puoli vuorokautta oltu kotona :P

Haaste

Tähän mennessä päivän saldo on 60 kyykkyä.
Kyllä teki kipeää. Pakarat ja etenkin takareidet on kipeät viikonlopun treenistä ja hapot iski välittömästi, mut eiköhän se siitä.
Toivottavasti muutkin ovat mukana haasteessa!



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

10. päivä ja poropeukalointia

10. päivä menossa.

Eilen törmäsin ekan kerran elämässäni kermaruusuihin ja innostuin siitä ihan totaalisesti. Tänään piti sitten salireissulla rynnätä kiertämään paikalliset kaupat tarvikkeiden löytämisen toivossa. Ja löytyihän ne sitten Citymarketista! Jes!

Samalla reissulla ostin sitten 6 purkkia kermaa harjoittelua varten :D JA sen lisäksi Philadelphia-juustoa kuppikakun kuorrutetta varten.

Kotona hädin tuskin sain vaatteet pois päältä ja lapsen miehen hoiviin, kun olin jo vatkaamassa ja värjäämässä kermaa. Ja pian pääsin jo pursottamaan sitä jäätelöpalojen päälle :D

- Olen herkästi innostuvaa tyyppiä, kuten arvata saattaa..

Esikoisen synttäreihin on vielä pari viikko aikaa. Siinä ajassa pitää opetella tekemään ruusuja ja täytekakku.

Muutoin päivä on mennyt kivasti. Huominen vähän jännittää, kun on se punnituspäivä.  Ruokailu on mennyt muuten ihan hyvin, paitsi söin harjoitusruusuja ja palan jäätelöä. Mut eipä sekään maailmanloppu ole :)
Vedenjuonti vaan laahaa jäljessä...



lauantai 8. helmikuuta 2014

9. päivä

Tänään aamu alkoi pikaisella valmistautumisella salille, kun sainkin yllättäen naapurilta kyydin ja lapsenhoidon.  <3  [toivottaasti muistin kiittää..]
Syömättä salille lähteminen oli vähän jännittävää, mutta lopulta suorastaan helppoa. Nälkä ei vaivannut yhtään. Ei tippaakaan.
Treeni kyllä irroitti hikeä hieman normaalia herkemmin.
Hyvä mieli jäi treenistä, vaikka se lyhyt olikin ja ilman aerobisia.

Treenin jälkeen syönti-ikkuna aukesi Dietmixillä ja jatkui sitten kotona kotiruualla ja hedelmillä. Herkuttelua sattui tällekin päivälle, kun ostin chilipähkinöitä ja popcornia. Poppareita himoitsin, mutta ne tuottivat pettymyksen. Laitoin ne roskiin.

Kaloreita ehti kuitenkin kertyä reippaasti, jopa 2800kcal. Se pitäisi olla sellainen määrä, joka on palanut päivän liikunnan ansiosta. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että suola ja hiilarit sitoo nestettä ja paino on nousussa.
Huomenna on luvassa normipäivä ja salikäynti, joten jospa sillä saa sitten autettua asiaa. Ja syönti-ikkuna on nyt sulkeutunut, joten ilta menee sitten enää juodessa.

Juominen
Juominen saakoot oman väliotsakkeen :D
En ole koskaan ollut mikään vedenjuoja ennen kuin aikoinaan aloitin ekan kerran laihduttaan. Silloin opettelin juomaan vettä. Veden juominen sujui niin kauan kuin laihdutin, mutta sitten samaa vauhtia kuntoilun loputtua ja painon käännyttyä nousuun loppui myös vedenjuonti.
Saatoin olla lähes juomatta kaikki päivät. Tietenkin ruuasta tuli nesteitä, mutta varsinaisesti en juuri juonut. Noh, lasin maitoa ruualla, mutta siinäpä se.

Nyt olen taas opetellut juomaan vettä. Aloitin ensin light colan juomisen (pahapahapaha) ja juon edelleenkin silloin tällöin. Ensin tuntui toivottomalta edes yrittää vaihtaa cola veteen, mutta lopulta se onnistui.
Tämänhetkinen taktiikka on pitää lähistöllä 1,5l vesipullo ja lasi. Hörpin lasista vähän väliä ja juoksen vessassa :D

Tällä taktiikalla juon noin 1,5-3 litraa vettä muun nesteen lisäksi päivässä.

Paino
Vaa´allakin kävin aamulla ja hämmästyin suuresti lukemaa tuijottaessa. En olisi ikinä uskonut, että se näyttää 500g vähemmän kuin eilen. Mutta niin se näytti, kolmen tarkistuksenkin jälkeen.
Nämä lukemat vaan ovat sellasta väliaikatietoa enkä merkkaa niitä minnekään. Maanantaina sitten oikea lukema, jonka toivon olevan alle 112kg :)

Oikeasti tuo jatkuva vaa´alla ravaaminen ei ole erityisen hyvä juttu, mutta ... toistaiseksi saa sekin nyt olla.

Mut näillä eväillä kohti lauantaita!



torstai 6. helmikuuta 2014

Päivä 7 ja ensimmäinen lukija!

Hurraa!
Blogillani on yksi lukija :) Lämpimästi tervetuloa! Toivottavasti viihdyt :)

7. päivä

Seitsemäs päivä pätkäpaastoilua alkoi hyvin, jos ei lasketa aamuyön valvomista, kun Ällä heräsi jo neljättä(?) yötä putkeen siinä klo 4 pintaan vaatimaan maitoa.
En taaskaan antanut, mutta se aiheutti sitten sen valvomisen.

Aamulla mieli kummasti parani, kun kurkkasin vaa´an lukeman. En kerro lukemaa vielä, vaan meinasin huomenna hypähtää vaa´alle viikon kunniaksi ja ehkä sen sitten paljastaa. Maanantaina sitten on oikea punnituspäivä :)

Syömisiä

Aamu oli aikataulutettu pitkästä aikaa, kun olin saanut ajan lääkäriin. Aika ei ollut aamulla vaan keskipäivällä juuri pahimpaan aikaan, kun otetaan huomioon lapsen päiväunet ja syömiset. Lääkäriajan vuoksi ruokaikkunakin aukesi tuntia aiemmin tänään, eli klo 11.

Lounas olisi tänään pitänyt olla se runsain ateria, mutta niin ei vaan käynyt. Kalorit jäi aika pieneksi (479kcal) ja kompensoin sitä sitten käymällä teekupposella valkosuklaadaimkakun kera (arvio 493kcal).
 HUH, enkä muista koska viimeksi olen tullut niin ähkyyn ja huonovointiseksi sellaisesta kakusta. Se oli suorastaan liikaa minulle, vaikka aikamoinen herkuttelija olen.

Päivällisestä tuli sitten erittäin runsaskalorinen, kun tein vielä miehen toiveesta jälkiruuan. Miehellä syömisikkuna sulkeutuu päivällisen jälkeen, joten halusin sitten vähän "hemmotella" raskaan työn raatajaa.
Eikä se oma herkuttelu aiemmin päivällä yhtään vähentänyt intoa tehdä herkkua myös miehelle, jolle en muuten kertonut kahvittelusta :D

Päivällisen kalorit olivat yhteensä jälkiruokineen 1011kcal. Ja päivälliseksi söimme (epä)terveellistä ja ravitsevaa paistettua nuudelia ja spagettia paistetun makkaran kanssa. Rehuiksi tomaattia, kurkkua ja lautasen reunalle proteiinilisäksi raejuustoa.

Iltapalaa en varsinaisesti olisi enää kaloriarikkaan päivällisenä jälkeen tarvinnut, mutta syömisikkuna oli vielä auki sen verran kauan, että söin vielä siinä sulkeutumisen aikaan raejuustoa ja porkkanaa (76kcal)

Päivän kalorit olivat siis 2065kcal
Makrot
HH 222,8 g 44%
R    70,6 g   31%
P    123,9 g  25%

Hiilareita tuli IHAN KAMALASTI herkuttelun takia ja jatkossa täytyy kyllä parantaa. Kiloklubin pallurat on pahasti punaisella kasviksia lukuunottamatta, joka on keltainen.
Kalorivajetta tuli ja nälkää ei tarvinnut kärsiä.

Ihana puoliso <3
Jos mieheni lukisi tätä blogia niin haluaisin sanoa hänelle kuinka valtavan paljon arvostan sitä, että on tukena ja mukana tässä projektissa.
On käsittämätöntä, että mieheni, joka on ollut ihan mahdoton iltamässyttäjä (itseni ohessa) on lopettanut iltasyömiset kokonaan tämän myötä. Sen sijaan aloittaa syömisen aamulla ja päättää sen päivälliseen.

Tänään hän sanoi ehdotukselleni jatkaa tätä 6 viikkoa, että kesään asti mentäisiin! Olin kyllä iloisesti yllättynyt!
Olen iloinen <3 Kyllä se vaan tarvitaan se tukeva puoliso onnistuneeseen urakkaan!

Hankintoja

Ostin herätteenä tänään itselleni uusia salivaatteita alennuksesta:) Jee!
Ja uudet salikengät!

Kyllä näillä sitten taas kelpaa ravata siellä salilla :)




keskiviikko 5. helmikuuta 2014

6. pv herkkuja ja kevyttä ulkoilua

Tänään kävi nolosti.
Kävin kaivelemassa pakastinta ottaakseni päivällistarpeet sulamaan ja satuin törmäämään porkkanakakkupakettiin.
Luulin jo syöneeni kaikki porkkanakakut pois pakastimesta vaan ei, - ei ole luulo tiedon väärti.

Tilanne siis meni niin, että kaivelin niitä päivällistarpeita ja törmätessäni porkkanakakkuihin menin aivan sekaisin. Ja päädyin syömään kaksi kakkupalaa.
Kaksi sinne vielä jäi. Syötän ne miehelle tai koirille tai heitän roskiin. Jos en tee mitään edellämainitusta, niin syön ne itse.
- Ei se kyllä maailmanloppu olisi, mut parempi se kai olisi pysytellä erossa herkuista.
Yhden syöminen sai aikaan mahdottoman himon syödä loputkin pois.
Sen sijaan samassa pakkasessa odottelevat 3 litraa jäätelöä ei tee tiukkaakaan jättää kaappiin edelleen odottamaan.

Lenkki kuittaantui tänään alle 30 min kevyellä kävelyllä naapuriin teelle ja takaisin. Se ei varmasti kunnon puolesta vaikuttanut mihinkään.

Hyvällä mielellä tänäänkin, joskin hieman kotityöt painavat päälle eikä ketään huvittaisi tehdä niitä.

Nyt ruuanlaittoon ennen kuin perheen elättäjä saapuu kotiin. <3