Seitsemättä päivää

Pian on seitsemäskin päivä illassa tätä paastoa ja ihan hyvältä tuntuu lukuunottamatta päänsärkyä.

Aamulla luulin, että ketoosi on katkennut, kun eilen söin enemmän hiilareita kuin oli tarkoitus, mutta vaikuttaa että niin ei käynytkään. Tunnen itse välillä hetkittäin sellaisen kummallisen imelän hajun ja se kertoo siitä ketoosista. Hyvä juttu.
Nälkä ei ole taaskaan vaivannut, mutta pientä mielitekoa päivällä tuli, kun eväät jäi ja juominen unohtui. Onneksi ne mieliteot sitten hellitti syömisen myötä.

Tänään oli punnituspäivä valmentajan luona ja siellä tulokseksi tuli -3,5kg tämän 6 pv:n aikana. Oma vaaka näyttää tulokseksi -3,8kg, sillä ne lukemat ovat aamupainoja.  Huomisen painon taidan ottaa tuonne omaan painopäiväkirjaan :)

Tällä hetkellä lähennellään alkukesän lukemia vaa´alla ja täytyy sanoa, että se tuntuu aika huimalta. Katselin kiloklubista, että 20.9. minun paino oli 110,2 kg. Paino kuitenkin oli korkeimmillaan sitten kevään.
Tänäaamuna paino oli 104,8 kg, eli 10 päivässä lähtenyt 5,4kg. Niistä siis vajaan pari kiloa sain siinä itse pois ennen kuin aloitin tämän pussikuurin, mut kuitenkin :)

Nyt, kun heräsin lapsen nukutusreissulta huomasin mielitekojen vaivaavan taas. Viimeyö meni todella huonosti, kun koira herätteli parin tunnin välein läpi yön ja varmaan sieltä sitten univelkaa jäljellä. Nyt heti tosiaan herättyäni lapsen vierestä teki mieli jotain ja söin extrapatukan, joka on tarkoitettu lisäksi. Se on jokin uusi patukka.
Se maistui hyvälle kyllä ja nyt harmittaa, että en maistanut sitä aiemmin. Olisin nimittäin ottanut niitä patukoita jatkoa ajatellen.
Noh, mut siis tosiaan, unen vähyys tuntuu suoraan vaikuttavan siihen kuinka paljon tekee mieli napostella.

Tästä viisastuneena taidan ottaa ja lähteä ajoissa nukkumaan.

Liian helppoa?

Musta tuntuu nyt jotenkin sellaselta huijarilta, kun tää on vaan ihan kauheen helppoo. En osannut etukäteen yhtään ajatella miten helppoa tämä vois olla, vaikka luinkin asiasta.
Ei tietysti pidä nuolasta ennen kuin tipahtaa ja tässä ollaan vasta nyt viisi päivää lusittu tätä kakkua, eli eiköhän ne ongelmat ole vasta edessä.

Mut joo, käsittämätöntä. Nälkä ei ole eikä niitä mielitekojakaan juuri ole.

Reissuunlähtö kyllä jännittää. Olen lähdössä lapsen kanssa kahdelleen reissuun loppuviikosta ja viipyä siellä sitten ainakin viikon. Se jännittää, että tuleeko reissussa kiusauksia.
Tarkoitus on pysyä ihan vaan pussikuurin parissa syöden ne 200 kcaloria ekstraa, mut thats it. Etukäteen täytyy varmaan ilmotella ihmisille, että eivät minua varten varaa mitään.
Muut ei varmaan ole ongelma, kuin omat isovanhemmat, jotka eivät tule ymmärtämään vaikka kuinka sanoisin, etten tarvitse mitään. Mut taidan heidän luonaan käymistä ja yöpymistä siirtää sitten mahdollisimman myöhään ja jättää viipymisen vähäiseksi, niin ei tarvitse selitellä ja väitellä siitä syömisestä. Muuten asia ei olisi ongelma, mutta isovanhempieni luona on ihan parhaat paikat majoittua, kun on oma yksiö sitä varten.

Mut eiköhän homma suttaannu.

Oikea tapa?
Erään ystävän kanssa tänään otin puheeksi tämän cambridgen ja sain aikaan hyvän keskustelun aiheesta. Hän opiskelee ja valmistuu ihan juuri Personal traineriksi ja omaa (jo lähtökohtaisestikin) hyvät tiedot ja taidot laihdutuksesta ja terveellisistä elämäntavoista sekä sit treenaamisesta ja urheilusta.
Olen menossa hänen luokseen reissun aikana ja halusin varoittaa dietistäni. Jostain syystä tunsin suurta tarvetta selittää hänelle miksi olen valinnut pussikuurin. Ja aikani siinä selitellessä sitten jotenkin itsellenikin valkeni se, että en ole ihan henkisesti valmis myöntämään olevani millään pussikuurilla.
Jotenkin se tuntuu, että se ei ole se "oikea tapa" laihtua tai tehdä remonttia elämäntapoihin. Oikea tapa on minun mielestä paljon vaikeampi ja sen pitää olla sellainen, että jokaisen keräämänsä kilon kohdalla kuuluu tehdä paljon töitä ja tuntea se nahoissaan, jotta osaa sitten arvostaa sitä pudotusta ja jotta sitten oppii asiasta jotain. Oikeaan tapaan myös kuuluu reipas liikunta, ahkera salilla käyminen tai vähintään kotijumppaaminen sekä monipuolinen ja terveellinen syöminen huolehtien siitä, että saa kaiken tarvittavan. Oikeaan tapaan kuuluu myös tietynlainen asenne - kaikkeen. Silloin pidetään elämä kaikin tavoin hallinnassa ja pysytään hyvällä tuulella ja selkä suorassa.

- ja tässä päästään taas yhdellä tapaa asian ytimeen, siis siihen miksi minulla on vaikea ylläpitää saavutettuja tuloksia ja miksi homma aina repsahtelee käsistä.
 Ongelma on siis siinä, että omat odotukseni ja ajatukseni ovat jotenkin sellaista "Sotilas Jane"-tyyppistä meininkiä, että treenataan kuin hullu ja saadaan isot lihakset ja piestään kaikki miehet ja pelastetaan paskapäinen pomo varmalta kuolemalta jne.
Ja kun paino lähtee nousuun, niin joudun jo kauhun valtaan ajatellessani sitä työmäärää, jonka omasta mielestäni joudun tekemään, jotta se painonnousu pysähtyy ja se saadaan laskemaan. Se on joko 100% tai -100%...

Ja seurauksena näistä ylimitotetuista reaktioista mieleeni tulee sitten kaikenlaisia ylipääsemättömiä mielen barrikadeja sen suhteen, että saisin jatkettua elämäntavan opettelua vaikka niitä takapakkeja tuleekin. Jokainen takapakki saa liian suuret mittasuhteet ja koen epäonnistuneeni ja sitten voikin antaa periksi "kun en taas jaksa mitään sotilaskurileiriä hirmumäärällä treeniä ja jatkuvalla nälällä".
Jos teen jotain, teen sen "isolla siveltimellä". Puhun isolla äänellä, lakaisen laajalla kaarella, treenaan hiki hatussa veren maku suussa hiukset päästä tippuen ja kaloreita laskien nautiskellen nälästä ja ajatellen, että jollain näillä asioilla olisi sitten merkitystä.

Unohdan liian helposti sen, että määränpää ei ole se tärkein vaan matka, sillä sitä matkaa kuitenkin mielellään tekisin vielä vuosikymmeniä. Silti sorrun ajattelemaan vähän väliä, että jossain kohtaa olisi se päätös, jonka jälkeen sitten voisi "elää normaalisti".
Ja kun se normaalisti eläminen tarkoittaa minun tapauksessa sitä yli satakiloisen elämää, josta olen tainnut aiemminkin jo puhua.

Jos ja kun saan painoa pois toivottavasit reilusti ja ensikertaa aikuisiällä pääsen normaalipainon lähelle niin toivon matkanvarrella oppivani jotain.
- Noh, opinhan minä kokoajan, mut liian helposti se oppi unohtuu.
Toivon, että tällä kertaa esteenä ei enää olisi se pelko siitä verenmakusuussahikikarpaloitaitkientreenausta ja nälkää kuukausitolkulla, jotta paino pysyy kurissa vaan, että lopulta mieleni rauhoittaa se realismi, että kokonaisuus ratkaisee.

Jos painan nyt vähemmän kuin vuosi sitten, niin se on hieno juttu. Ja jos vuoden päästä painan vähemmän kuin nyt, niin se on hieno juttu. Ja se riittää, vaikkei se määrä olisi mikään valtava.

Jatkoa ajatellen minulla on valtava määrä päätyötä tehtävänä sen suhteen, että oikeasti opin elämään siinä painossa, jonne pääsen ja että siitä tulee oikeasti elämäntapa - eikä vaan tilanne, jossa pärjätään hirmu itsekurilla ja ruoskinnalla.

Paljon sanoja, mutta vähän asiaa...

Mut ehkä kiteytys on se, että minulla on vielä paaaaaljon opittavaa monista asioista, mut hyvässä alussa jo ollaan.

Huh. Minkähänlainen vuodatus tästä tuli? Täytynee lukea jälkikäteen ja korjata ajatusvirheet, kun nyt kirjoitin vaan ihan täysiä sen mitä sormet vaan ehti ajatuksia näpyttää ruudulle.

Minkälaisia ajatuksia muilla? Miten olette ajatelleen selättää painonnousun, kun laihdutus loppuu? Ja miten te kanssaCamppaajat koette sen pussikuureilun ja muille kertomisen? Tarviiko sitä edes kertoa muille?

Jälkilisäys...
Huomasin pohtineeni ihan samoja viimeksikin urakan alkupuolella ja edellinen pohdinta löytyy tästä tekstistä Mittasuhteista

Stinking bad

Hyiii.. taidan haista pahalle. Eli ehkä sittenkin olen ketoosissa. Hyh.
Noh, mut tällä mennään nyt sitten.

Ostin pastillia kyläilyreissua varten ja söin niitä siinä huomaamatta useammankin ennen kuin tajusin tarkistella että paljonko sieltä tulee sitten kaloreita ja hiilareita. Tuli niitä, mut jospa ei ihan kaatais tätä hommaa.
Syömiset on menneet ihan jees muuten, paitsi että tällä kertaa korvasin yhden pussikeiton oikealla ruualla.

Aamupalaksi meni puuro, joka on ihan ok ja tämän toisen maistamisen jälkeen ajattelin, että saatan niitä sitten jonkun joskus ottaakin. Mut ehkä alkuun menen pelkillä lemppareilla enkä ala kikkailla vähemmän hyvien kanssa, jotka sitten kuitenkin jää syömättä.

Lounaaksi söin jäävuorisalaatti-kurkku-tomaatti-paprika-punasipuli-salaattia ja 100g broitsupihvin. 140kcal
Päivälliseksi sama setti +100g raejuustoa, kun unohdin sen lounaalta. 249kcal

Iltapalana meni suklaapirtelö sauvasekoittimella tekastuna kolmen jääpalan kera! Hitsin hyvää!

Nälkä on kadonnut ja olo on kyllä hyvä ja virkeä. Se haju on kyllä hieman epämiellyttävä juttu tässä, vaikken itse sitä oikeastaan haista kuin välillä ehkä. Ilmavaivoja on välillä, muttei häiritsevästi.
Yksi sellanen miinus tässä ketoosissa kyllä on, nimittäin taitaa jäädä luomuvauvan teko meiltä.. Mies ei kestä olla kovin lähellä, kun haisen kai niin pahalle. Ou nou ...

Päivä meni vilahtaen ja pian alkaa uusi viikko. Ensiviikolla meinaan suunnata sitten reissuun ja pois täältä miehen jaloista, kun tekee remonttia. Toivottavasti remppa on valmis, kun palaan kotiin..

Ja niin, paino tänään 105,2kg, eli -400g eiliseen. Nyt on isot painot lähteneet ja jatkossa paino tippuu maltillisemmin. Jänskättää millanen on ekan viikon saldo sitten lopulta. Nyt siis -3,3kg.

Ketoosissa vaiko eikäkö?

Jeah! Hieno homma! Neljäs päivä pian lusittuna ja mieli on oikein hyvä - ainakin siis jo tässä vaiheessa.
No ei vaan, eipä ole kyllä valittamista.

Voin vaikka vannoa, että ensimmäinen kerta go fat go-ruokavaliolla oli tähän verrattuna ihan helvettiä. Kolmantena päivänä olo oli aivan hirveä, kun oksetti ja heikotti ja pyörrytti ja särki päätä ja vaikka mitä. Nyt ei ole mitään ollut kyllä siihen verrattuna.
Sitä nälkätuntemusta on, jonka tunnistan aiemmilta laihdutuksilta, kun vatsa huutelee, että naposteltavaa pitäisi saada.
Tällä kertaa kaikki on mennyt ihan tosi helposti. Välillä on ollut nälkä, mut se on ihan terveellinen tunnen sinänsä ja sitten se nälkä on hävinnyt pirtelöillä.

Tänään muuten vuorossa oli aamupalaksi suklaapirtelö ja iltapalaksi vanilijapirtelö, joista tuli muuten huippuherkkua, kun tehosekoitin ne kylmän veden ja kolmen jääpalan kanssa!
Lounaaksi söin salaattia citymarketin salaattipöydästä. Salaattiannoksen paino oli 270g ja toivon, ettei kalorit menneet ainakaan paljoa yli. Päivälliseksi oli vihanneskeitto ja raejuustoa sekä tomaatti. Tomaatti ei muuten kuulunut päivälliseen, mutta otin sen silti.

Mikä boogie?
Aamulla oli hieman heikotusta ja tuskanhikimäistä meininkiä, mutta se meni sitten kyllä ohitse siinä. En ole varma menikö se syömisen jälkeen vai ennemmin, mut olo kuitenkin parani. Ilmavaivat alkoivat muutama päivä siten ja jatkuvat edelleen ja vatsa on toiminut vielä tähän asti.

Ketoosista en tiedä, siis että olenko mennyt ketoosiin, sillä hengitykseni ei kuulemma haise. En tiedä miksi niin ei ole tapahtunut, kun kuitenkin oon mennyt ohjeiden mukaan. Toisaalta ekana päivänä en punninnut annosta, mut ei se pitänyt silti todellakaan mennä pahasti yli ja eilen saatoin syödä liikaa tomaattia salaatissa. Mut ei siitäkään pitäis mitään isoa määrää tulla mitään hiilareita. Voi jehna.
Noh, mut ehkä sitten kuitenkin jossain vaiheessa pääsen siihen jos en jo ole.

Ihan hyvällä ololla jokatapauksessa olin ketoosissa tai en.
Mutta kokonaisuudessaan näistä neljästä päivästä tämä on ollut kyllä pahin, vaikkei siis paha laisinkaan.

Syötävien pussien lista pitenee:
Nyt sieltä löytyy minttusuklaa, cappucino, vanilija, kana-sieni... ? unohdinko jonkun?

No, oli miten oli.

Ja niin! Paino oli tänäaamuna 105,6kg, eli yhteensä pudonnut 2,9kg tässä kolmessa päivässä.
Kokoajan putoamisvauhti hidastuu - tietenkin, mut oon nyt jo hirmu hyvällä mielellä tästä tuloksesta. Toivon, että joku sataa grammaa vielä tälle viikolle tippuu, mut hyvä alku jokatapauksessa!

Mut nyt ei sit muuta kuin, että jatketaan!