Huomenna on sitten kulunut neljä viikkoa camppailun aloituksesta ja tulokset sille ajalle ovat selvillä. Olen tehnyt havainnon, että tämä painon lasku ei ole itsestäänselvää joka päivä vaan huolimatta pienistä kaloreista paino saattaa jopa nousta, jos nesteytys ei ole mennyt ihan kohdilleen tai joku tähti on livahtanut väärään paikkaan tai kissa aivastaa naapurissa vaikka sen pitäisi aivastaa naapurimaassa..
Heh.
No, mutta oikeesti, todella ailahtelevaista on painonlasku.
Olen melkovarmasti ketoosissa, sillä huomaan itsekin pahan hajun ja nälkä kera mielitekojen on aikalailla häipynyt taas. Onneksi.
En todellakaan kestä pidemmän päälle mielitekoja.
Muistan go fat go- ajalta, kun himoitsin hedelmiä valtavasti. Kielsin ja kielsin hedelmät ja lopulta sorruin karkkiin. En tiedä olisiko hedelmien syönti vienyt aiemmin karkkirasialle vai olisinko niiden avulla pysynyt erossa, mut jotenkin tuntuu, että mielummin sitten syön kolme omenaa kuin aloitan karkinsyönnin.
Tänään olen mennyt pelkillä pusseilla, vaikka tykkään patukoista enemmän. Jatkossa taidan ottaa patukoita enemmän ja pusseja vähemmän, sillä jotenkin se pureskeltavan tuntu on mukavaa. Mut toisaalta kaipaan myös pirtelöä toisinaan.
Tänään aion syödä lisäkalorit (200kcal) illalla, sillä pussit olen jo juonut. Iltapalaksi meinasin kananmunaa ja kasviksia mahdollisimman vähillä hiilareilla. Jotenkin tuntuu, että ketoosia pitää pitää yllä vähällä hiilarilla, kun sitten toisinaan innostun syömään noita rehuja enemmän. Ja ah! Omenoita! Omenat on ihania, kun ne on isovanhempien puusta <3
Mut näillä aatoksin odotellaan huomista! Tsemppiä minulle ja lukijoille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. lokakuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Sateinen päivä
Tarkoitus
oli tänään ulkoilla koko perheen kera, mutta lopulta sitä on sitten jääty sisätiloihin - siis muut paitsi mies.
Camppailun osalta tänään menee ihan kohtalaisesti. Nälkä ei ole, mutta tekemisen puute meinaa nyt vaivata, kun lapsi nukkuu ja mies on ulkona.
Kotihommat on aikalailla tehtynä, vaikka pientä puuhaa tässä vielä riittäisi. En vaan jaksa kokoajan siivota.
Reissun jälkeen olen ottanut tukikohdaksi keittiön, josta tuntuu tämä huusholli pyörivän parhaiten ja tuntuu, että tässä keittiössä pyöriessä sitä vaan miettii ruuanlaittoa.
Eilen innostuin tekemään 3kg kesäkurpitsasta keittoa koskenlaskijalla ja ai että! Siitä tuli todella hyvää!
Tänään sitä sitten syötiin, muttei valitettavasti muut perheenjäsenet osanneet keittoa yhtälailla arvostaa. Mies kyllä söi lähes mukisematta, mutta lapsonen jätti tyystin syömisen.
Mietin sitä, että miksi ihmeessä teen hyvää ja ravitsevaa ruokaa vain silloin, kun itse rajoitan omaa ruokailuani. Silloin, kun en rajoita, silloin syödään huomattavasti ravintoköyhempää ruokaa ja vähemmän kasviksia.
Sitten kun..
Taas kerran huomaan tekeväni päätöstä siitä, että laihdutuskuurin jälkeenkin meillä syödään keittoja. Niin ja, että jatkossa meidän taloudessa ei todellakaan tarvitse jokapäivä syödä lihaa vaan proteiini voidaan ottaa muistakin lähteistä - kananmuna ja maitotuotteet sekä kala. Ja hyvin voi pitää ihan lihattomia päiviä kokonaan syömällä puuroa, sosekeittoa ja muita kevyempiä aterioita.
Harmittavaa on vaan, että nyt kun inspiraatio olisi sellaiseen toimintaan - nyt olen rajoittavalla ruokavaliolla enkä voi tehdä niin.
- Mut luultavasti motivaatiota ei ole, jos en olisi tällä ruokavaliolla. Ristiriitaista.
Hajun perusteella mies sanoo minun olevan ketoosissa ja haistan itsekin ajoittain sellaisen kumman ilmelän hajun. Ketoosi saa nyt jatkua ja siitä koitan pitää kiinni. Toisaalta myös odotan aina seuraavaa syömistä, vaikkei nälkä olekaan. Se on kummallista ja varmaan enemmän psykologista.
Nälkävelka
Patrik Borg kirjoitti nälkävelasta blogissaan ja minusta se kuulostaa ihan järkevältä. Tai tosi järkevältä, sillä olen huomannut sen vaikutuksen elämässäni. Nyt jännittää, että miten tämän homman kanssa käy. Joudunko maksamaan nälkävelkaa vai kestänkö sen aiheuttaman paineen niin pitkään, että velka kuittaantuu ja kroppa hyväksyy painon.
Jostain luin, että kaksi vuotta menee siihen, että keho lakkaa pyrkimästä isompaan painoon, jossa se on ollut.
Jossain vaiheessa se selviää. On pelottavaa, kun tiedän kuinka huolettomaksi saatan heittäytyä syömisten kanssa ja kuinka kova herkuttelija olen.
Mut tätä asiaa käsitellään päivä kerrallaan..
Mukavaa päivää ja tsemppiä kaikille!
maanantai 29. syyskuuta 2014
Liian helppoa?
Musta tuntuu nyt jotenkin sellaselta huijarilta, kun tää on vaan ihan kauheen helppoo. En osannut etukäteen yhtään ajatella miten helppoa tämä vois olla, vaikka luinkin asiasta.
Ei tietysti pidä nuolasta ennen kuin tipahtaa ja tässä ollaan vasta nyt viisi päivää lusittu tätä kakkua, eli eiköhän ne ongelmat ole vasta edessä.
Mut joo, käsittämätöntä. Nälkä ei ole eikä niitä mielitekojakaan juuri ole.
Reissuunlähtö kyllä jännittää. Olen lähdössä lapsen kanssa kahdelleen reissuun loppuviikosta ja viipyä siellä sitten ainakin viikon. Se jännittää, että tuleeko reissussa kiusauksia.
Tarkoitus on pysyä ihan vaan pussikuurin parissa syöden ne 200 kcaloria ekstraa, mut thats it. Etukäteen täytyy varmaan ilmotella ihmisille, että eivät minua varten varaa mitään.
Muut ei varmaan ole ongelma, kuin omat isovanhemmat, jotka eivät tule ymmärtämään vaikka kuinka sanoisin, etten tarvitse mitään. Mut taidan heidän luonaan käymistä ja yöpymistä siirtää sitten mahdollisimman myöhään ja jättää viipymisen vähäiseksi, niin ei tarvitse selitellä ja väitellä siitä syömisestä. Muuten asia ei olisi ongelma, mutta isovanhempieni luona on ihan parhaat paikat majoittua, kun on oma yksiö sitä varten.
Mut eiköhän homma suttaannu.
Oikea tapa?
Erään ystävän kanssa tänään otin puheeksi tämän cambridgen ja sain aikaan hyvän keskustelun aiheesta. Hän opiskelee ja valmistuu ihan juuri Personal traineriksi ja omaa (jo lähtökohtaisestikin) hyvät tiedot ja taidot laihdutuksesta ja terveellisistä elämäntavoista sekä sit treenaamisesta ja urheilusta.
Olen menossa hänen luokseen reissun aikana ja halusin varoittaa dietistäni. Jostain syystä tunsin suurta tarvetta selittää hänelle miksi olen valinnut pussikuurin. Ja aikani siinä selitellessä sitten jotenkin itsellenikin valkeni se, että en ole ihan henkisesti valmis myöntämään olevani millään pussikuurilla.
Jotenkin se tuntuu, että se ei ole se "oikea tapa" laihtua tai tehdä remonttia elämäntapoihin. Oikea tapa on minun mielestä paljon vaikeampi ja sen pitää olla sellainen, että jokaisen keräämänsä kilon kohdalla kuuluu tehdä paljon töitä ja tuntea se nahoissaan, jotta osaa sitten arvostaa sitä pudotusta ja jotta sitten oppii asiasta jotain. Oikeaan tapaan myös kuuluu reipas liikunta, ahkera salilla käyminen tai vähintään kotijumppaaminen sekä monipuolinen ja terveellinen syöminen huolehtien siitä, että saa kaiken tarvittavan. Oikeaan tapaan kuuluu myös tietynlainen asenne - kaikkeen. Silloin pidetään elämä kaikin tavoin hallinnassa ja pysytään hyvällä tuulella ja selkä suorassa.
- ja tässä päästään taas yhdellä tapaa asian ytimeen, siis siihen miksi minulla on vaikea ylläpitää saavutettuja tuloksia ja miksi homma aina repsahtelee käsistä.
Ongelma on siis siinä, että omat odotukseni ja ajatukseni ovat jotenkin sellaista "Sotilas Jane"-tyyppistä meininkiä, että treenataan kuin hullu ja saadaan isot lihakset ja piestään kaikki miehet ja pelastetaan paskapäinen pomo varmalta kuolemalta jne.
Ja kun paino lähtee nousuun, niin joudun jo kauhun valtaan ajatellessani sitä työmäärää, jonka omasta mielestäni joudun tekemään, jotta se painonnousu pysähtyy ja se saadaan laskemaan. Se on joko 100% tai -100%...
Ja seurauksena näistä ylimitotetuista reaktioista mieleeni tulee sitten kaikenlaisia ylipääsemättömiä mielen barrikadeja sen suhteen, että saisin jatkettua elämäntavan opettelua vaikka niitä takapakkeja tuleekin. Jokainen takapakki saa liian suuret mittasuhteet ja koen epäonnistuneeni ja sitten voikin antaa periksi "kun en taas jaksa mitään sotilaskurileiriä hirmumäärällä treeniä ja jatkuvalla nälällä".
Jos teen jotain, teen sen "isolla siveltimellä". Puhun isolla äänellä, lakaisen laajalla kaarella, treenaan hiki hatussa veren maku suussa hiukset päästä tippuen ja kaloreita laskien nautiskellen nälästä ja ajatellen, että jollain näillä asioilla olisi sitten merkitystä.
Unohdan liian helposti sen, että määränpää ei ole se tärkein vaan matka, sillä sitä matkaa kuitenkin mielellään tekisin vielä vuosikymmeniä. Silti sorrun ajattelemaan vähän väliä, että jossain kohtaa olisi se päätös, jonka jälkeen sitten voisi "elää normaalisti".
Ja kun se normaalisti eläminen tarkoittaa minun tapauksessa sitä yli satakiloisen elämää, josta olen tainnut aiemminkin jo puhua.
Jos ja kun saan painoa pois toivottavasit reilusti ja ensikertaa aikuisiällä pääsen normaalipainon lähelle niin toivon matkanvarrella oppivani jotain.
- Noh, opinhan minä kokoajan, mut liian helposti se oppi unohtuu.
Toivon, että tällä kertaa esteenä ei enää olisi se pelko siitä verenmakusuussahikikarpaloitaitkientreenausta ja nälkää kuukausitolkulla, jotta paino pysyy kurissa vaan, että lopulta mieleni rauhoittaa se realismi, että kokonaisuus ratkaisee.
Jos painan nyt vähemmän kuin vuosi sitten, niin se on hieno juttu. Ja jos vuoden päästä painan vähemmän kuin nyt, niin se on hieno juttu. Ja se riittää, vaikkei se määrä olisi mikään valtava.
Jatkoa ajatellen minulla on valtava määrä päätyötä tehtävänä sen suhteen, että oikeasti opin elämään siinä painossa, jonne pääsen ja että siitä tulee oikeasti elämäntapa - eikä vaan tilanne, jossa pärjätään hirmu itsekurilla ja ruoskinnalla.
Paljon sanoja, mutta vähän asiaa...
Mut ehkä kiteytys on se, että minulla on vielä paaaaaljon opittavaa monista asioista, mut hyvässä alussa jo ollaan.
Huh. Minkähänlainen vuodatus tästä tuli? Täytynee lukea jälkikäteen ja korjata ajatusvirheet, kun nyt kirjoitin vaan ihan täysiä sen mitä sormet vaan ehti ajatuksia näpyttää ruudulle.
Minkälaisia ajatuksia muilla? Miten olette ajatelleen selättää painonnousun, kun laihdutus loppuu? Ja miten te kanssaCamppaajat koette sen pussikuureilun ja muille kertomisen? Tarviiko sitä edes kertoa muille?
Jälkilisäys...
Huomasin pohtineeni ihan samoja viimeksikin urakan alkupuolella ja edellinen pohdinta löytyy tästä tekstistä Mittasuhteista
Ei tietysti pidä nuolasta ennen kuin tipahtaa ja tässä ollaan vasta nyt viisi päivää lusittu tätä kakkua, eli eiköhän ne ongelmat ole vasta edessä.
Mut joo, käsittämätöntä. Nälkä ei ole eikä niitä mielitekojakaan juuri ole.
Reissuunlähtö kyllä jännittää. Olen lähdössä lapsen kanssa kahdelleen reissuun loppuviikosta ja viipyä siellä sitten ainakin viikon. Se jännittää, että tuleeko reissussa kiusauksia.
Tarkoitus on pysyä ihan vaan pussikuurin parissa syöden ne 200 kcaloria ekstraa, mut thats it. Etukäteen täytyy varmaan ilmotella ihmisille, että eivät minua varten varaa mitään.
Muut ei varmaan ole ongelma, kuin omat isovanhemmat, jotka eivät tule ymmärtämään vaikka kuinka sanoisin, etten tarvitse mitään. Mut taidan heidän luonaan käymistä ja yöpymistä siirtää sitten mahdollisimman myöhään ja jättää viipymisen vähäiseksi, niin ei tarvitse selitellä ja väitellä siitä syömisestä. Muuten asia ei olisi ongelma, mutta isovanhempieni luona on ihan parhaat paikat majoittua, kun on oma yksiö sitä varten.
Mut eiköhän homma suttaannu.
Oikea tapa?
Erään ystävän kanssa tänään otin puheeksi tämän cambridgen ja sain aikaan hyvän keskustelun aiheesta. Hän opiskelee ja valmistuu ihan juuri Personal traineriksi ja omaa (jo lähtökohtaisestikin) hyvät tiedot ja taidot laihdutuksesta ja terveellisistä elämäntavoista sekä sit treenaamisesta ja urheilusta.
Olen menossa hänen luokseen reissun aikana ja halusin varoittaa dietistäni. Jostain syystä tunsin suurta tarvetta selittää hänelle miksi olen valinnut pussikuurin. Ja aikani siinä selitellessä sitten jotenkin itsellenikin valkeni se, että en ole ihan henkisesti valmis myöntämään olevani millään pussikuurilla.
Jotenkin se tuntuu, että se ei ole se "oikea tapa" laihtua tai tehdä remonttia elämäntapoihin. Oikea tapa on minun mielestä paljon vaikeampi ja sen pitää olla sellainen, että jokaisen keräämänsä kilon kohdalla kuuluu tehdä paljon töitä ja tuntea se nahoissaan, jotta osaa sitten arvostaa sitä pudotusta ja jotta sitten oppii asiasta jotain. Oikeaan tapaan myös kuuluu reipas liikunta, ahkera salilla käyminen tai vähintään kotijumppaaminen sekä monipuolinen ja terveellinen syöminen huolehtien siitä, että saa kaiken tarvittavan. Oikeaan tapaan kuuluu myös tietynlainen asenne - kaikkeen. Silloin pidetään elämä kaikin tavoin hallinnassa ja pysytään hyvällä tuulella ja selkä suorassa.
- ja tässä päästään taas yhdellä tapaa asian ytimeen, siis siihen miksi minulla on vaikea ylläpitää saavutettuja tuloksia ja miksi homma aina repsahtelee käsistä.
Ongelma on siis siinä, että omat odotukseni ja ajatukseni ovat jotenkin sellaista "Sotilas Jane"-tyyppistä meininkiä, että treenataan kuin hullu ja saadaan isot lihakset ja piestään kaikki miehet ja pelastetaan paskapäinen pomo varmalta kuolemalta jne.
Ja kun paino lähtee nousuun, niin joudun jo kauhun valtaan ajatellessani sitä työmäärää, jonka omasta mielestäni joudun tekemään, jotta se painonnousu pysähtyy ja se saadaan laskemaan. Se on joko 100% tai -100%...
Ja seurauksena näistä ylimitotetuista reaktioista mieleeni tulee sitten kaikenlaisia ylipääsemättömiä mielen barrikadeja sen suhteen, että saisin jatkettua elämäntavan opettelua vaikka niitä takapakkeja tuleekin. Jokainen takapakki saa liian suuret mittasuhteet ja koen epäonnistuneeni ja sitten voikin antaa periksi "kun en taas jaksa mitään sotilaskurileiriä hirmumäärällä treeniä ja jatkuvalla nälällä".
Jos teen jotain, teen sen "isolla siveltimellä". Puhun isolla äänellä, lakaisen laajalla kaarella, treenaan hiki hatussa veren maku suussa hiukset päästä tippuen ja kaloreita laskien nautiskellen nälästä ja ajatellen, että jollain näillä asioilla olisi sitten merkitystä.
Unohdan liian helposti sen, että määränpää ei ole se tärkein vaan matka, sillä sitä matkaa kuitenkin mielellään tekisin vielä vuosikymmeniä. Silti sorrun ajattelemaan vähän väliä, että jossain kohtaa olisi se päätös, jonka jälkeen sitten voisi "elää normaalisti".
Ja kun se normaalisti eläminen tarkoittaa minun tapauksessa sitä yli satakiloisen elämää, josta olen tainnut aiemminkin jo puhua.
Jos ja kun saan painoa pois toivottavasit reilusti ja ensikertaa aikuisiällä pääsen normaalipainon lähelle niin toivon matkanvarrella oppivani jotain.
- Noh, opinhan minä kokoajan, mut liian helposti se oppi unohtuu.
Toivon, että tällä kertaa esteenä ei enää olisi se pelko siitä verenmakusuussahikikarpaloitaitkientreenausta ja nälkää kuukausitolkulla, jotta paino pysyy kurissa vaan, että lopulta mieleni rauhoittaa se realismi, että kokonaisuus ratkaisee.
Jos painan nyt vähemmän kuin vuosi sitten, niin se on hieno juttu. Ja jos vuoden päästä painan vähemmän kuin nyt, niin se on hieno juttu. Ja se riittää, vaikkei se määrä olisi mikään valtava.
Jatkoa ajatellen minulla on valtava määrä päätyötä tehtävänä sen suhteen, että oikeasti opin elämään siinä painossa, jonne pääsen ja että siitä tulee oikeasti elämäntapa - eikä vaan tilanne, jossa pärjätään hirmu itsekurilla ja ruoskinnalla.
Paljon sanoja, mutta vähän asiaa...
Mut ehkä kiteytys on se, että minulla on vielä paaaaaljon opittavaa monista asioista, mut hyvässä alussa jo ollaan.
Huh. Minkähänlainen vuodatus tästä tuli? Täytynee lukea jälkikäteen ja korjata ajatusvirheet, kun nyt kirjoitin vaan ihan täysiä sen mitä sormet vaan ehti ajatuksia näpyttää ruudulle.
Minkälaisia ajatuksia muilla? Miten olette ajatelleen selättää painonnousun, kun laihdutus loppuu? Ja miten te kanssaCamppaajat koette sen pussikuureilun ja muille kertomisen? Tarviiko sitä edes kertoa muille?
Jälkilisäys...
Huomasin pohtineeni ihan samoja viimeksikin urakan alkupuolella ja edellinen pohdinta löytyy tästä tekstistä Mittasuhteista
torstai 25. syyskuuta 2014
Toista päivää
Nonniin sitten..
Tässä sitä eletään toista päivää pussikeitoilla eikä onneksi ole vielä tullut hankaluuksia. Vettä olen juonut 1,5 L tähän mennessä ja loppupäivän juomat lipitellään sitten illan mittaan.
Pientä sivuraidetta on edustanut kevytcolan juominen. Ei se ihan täysin kiellettyä ole, mut ei ainakaan suositeltua paljoa juoda.
Pikkuhiljaa eroon colasta ja elimistö sekä hammaskalusto kiittävät.
Vedenjuonnista tuntuu tulevan se kumma tunne, joka on tuttu jo aiemmilta ajoilta. Se on vähän sellanen vetinen olo päässä (?) Tai aivot tuntuu kylmiltä (?) ...
Hmm, en taida osata selittää. Mut erikoinen fiilis jokatapauksessa.
Ekan päivän saldo oli -1,1kg ja sehän on aivan normaali määrä, jos ajattelen esimerkiksi paastopäivää. Sellainen saattoi hyvinkin lähteä pätkäpaastoillessa sen paastopäivän aikana. Nyt sit jäädään ihmettelemään kuinka paljon lähtee huomiseksi ja että miten se olo alkaa tästä sitten muuttua.
En ole tietääkseni koskaan ollut ketoosissa, joten en tiedä mitä siltä oikein odottaa. Toivottavasti se aiheuttaa sitten sellaisen kodinsiivousoperaation...
Menneet viikot
Viimeviikkoina olen ollut jotenkin hirveän saamaton kotona. Olen kyllä auttanut muita ja tehnyt satunnaisia työkeikkoja sekä pitänyt mm. kirpparipöytää ja tyhjentänyt kaappeja sitä varten. Samalla sitten on käynyt niin, että koti on jäänyt jotenkin hyrskynmyrskyksi, kun monta projektia on jäänyt kesken. Sain käsityöinnostuksen ja sitten kirppisinnostuksen. Sen jälkeen päätin lajitella lapsen vaatteet poistoon meneviin ja säilytettäviin. Poistoon menevät jaoin vielä sen mukaan meneekö ne kirpputorille, ystävän tyttölapselle, toisen ystävän poikalapselle vai HM:n keräykseen. Sen lisäksi kävin läpi sitten omia vaatteitani, joista meinaan viedä mm. äidille testattavaksi ennen kuin laitan vaatteet lahjoitukseen (kirpparilla vaatteet eivät vaan oikein kulje).
Kaikista näistä projekteista on vähintään rippeet sitten jossain nurkassa odottamassa. Ja osa odottaa sitä, että lähden reissuun jakamaan nämä lajittelemani tavarat niiden vastaanottajille. Reissuun on kuitenkin vielä aikaa ja nyssäköitä pitää nyt sitten vaan vielä sietää.
Viimeviikonloppuna mietin mielessäni, että minun on jollain tavalla pakko saada elämä haltuun ja jotain asioita tehdä itselleni helpommaksi. Takaraivossa painoi ajatus laihdutuksesta ennen hoitoa ja tuntui, etten vaan saa mistään kiinni. Olo oli ollut jo pitkän aikaa sellainen hiilaripöhöinen, sillä olen jo usean viikon ajan syönyt paljon karkkia. Joka kauppareissulta on lähtenyt joku suklaapatukka matkasyömisiksi. Olen aina puhunut pussikuureja vastaan ja lähestulkoon pilkannut seläntakana sellaisia harrastavia, mut jostain syystä silti kuitenkin päädyin itse tähän tilanteeseen.
Lukiessani kokemuksista ja tuloksista päätin sitten vaan, että koitan kuuria edes boostaamaan sen painonpudotuksen alkuun. Olisi niin tärkeää saada painoa pois ennen hoitoa ihan kaikista syistä johtuen.
En vieläkään oikein tiedä onko se järkevää ja että onko minusta sitten ylläpitämään tuloksia vai lihonko vaan takaisin samaan heti, kun lopetan pussikuurin. Ymmärrän hyvin kompastuskivet ja sen miksi toisella tavalla laihduttaminen olisi järkevämpää. Ymmärrän myös itseäni ja halua päästä kiloista eroon nopeasti - tällä hetkellä mielessä on vaan saada kroppa, joka raskautuu helposti.
Jos tulisin raskaaksi on ihan varmaa, että raskauskiloja tulee joten siinä mielessä olen sujut sen kanssa, että painoa tulisi takaisin. Raskauden takia se ei haittaisi lainkaan, mut muusta syystä en kiloja enää haluaisi kerätä.
- tulipas nyt ajatuksenvirtaa..
Tämän hetken fiilis
Juuri nyt olo on hyvä. Ei yhtään sellainen, että olisin eilen ollut 700 kcalorilla ja tänään syönyt vain 300kcal.
Heikotusta tai väsymystä en nyt tunne eikä muitakaan negatiivisia oloja ole. Sen sijaan ajatus tuntuu juoksevan kirkkaammin eikä nämä keskeneräiset projektit tunnu enää lainkaan niin epätoivoisilta hoitaa kuin aiemmin tuntuivat.
Tänään luvassa on vielä noin 200kcal annos broileria ja salaattia ja sitten iltapalaksi joku pirtelö.
Aamupalaksi tänään söin omena-kanelipuuron, joka nyt oli aika makea ja kiva, kun siellä oli vähän purtavaa, mutta luultavasti jää kuitenkin pois listalta.
Lounaaksi lusikoin kasviskeiton, joka ei ehkä sekään mikään suosikki ole.
Iltapalana suunnittelen maistavani minttusuklaan tai vanilijan.
Niin ja paino tänään 107,4 eli -1,1kg!
Tässä sitä eletään toista päivää pussikeitoilla eikä onneksi ole vielä tullut hankaluuksia. Vettä olen juonut 1,5 L tähän mennessä ja loppupäivän juomat lipitellään sitten illan mittaan.
Pientä sivuraidetta on edustanut kevytcolan juominen. Ei se ihan täysin kiellettyä ole, mut ei ainakaan suositeltua paljoa juoda.
Pikkuhiljaa eroon colasta ja elimistö sekä hammaskalusto kiittävät.
Vedenjuonnista tuntuu tulevan se kumma tunne, joka on tuttu jo aiemmilta ajoilta. Se on vähän sellanen vetinen olo päässä (?) Tai aivot tuntuu kylmiltä (?) ...
Hmm, en taida osata selittää. Mut erikoinen fiilis jokatapauksessa.
Ekan päivän saldo oli -1,1kg ja sehän on aivan normaali määrä, jos ajattelen esimerkiksi paastopäivää. Sellainen saattoi hyvinkin lähteä pätkäpaastoillessa sen paastopäivän aikana. Nyt sit jäädään ihmettelemään kuinka paljon lähtee huomiseksi ja että miten se olo alkaa tästä sitten muuttua.
En ole tietääkseni koskaan ollut ketoosissa, joten en tiedä mitä siltä oikein odottaa. Toivottavasti se aiheuttaa sitten sellaisen kodinsiivousoperaation...
Menneet viikot
Viimeviikkoina olen ollut jotenkin hirveän saamaton kotona. Olen kyllä auttanut muita ja tehnyt satunnaisia työkeikkoja sekä pitänyt mm. kirpparipöytää ja tyhjentänyt kaappeja sitä varten. Samalla sitten on käynyt niin, että koti on jäänyt jotenkin hyrskynmyrskyksi, kun monta projektia on jäänyt kesken. Sain käsityöinnostuksen ja sitten kirppisinnostuksen. Sen jälkeen päätin lajitella lapsen vaatteet poistoon meneviin ja säilytettäviin. Poistoon menevät jaoin vielä sen mukaan meneekö ne kirpputorille, ystävän tyttölapselle, toisen ystävän poikalapselle vai HM:n keräykseen. Sen lisäksi kävin läpi sitten omia vaatteitani, joista meinaan viedä mm. äidille testattavaksi ennen kuin laitan vaatteet lahjoitukseen (kirpparilla vaatteet eivät vaan oikein kulje).
Kaikista näistä projekteista on vähintään rippeet sitten jossain nurkassa odottamassa. Ja osa odottaa sitä, että lähden reissuun jakamaan nämä lajittelemani tavarat niiden vastaanottajille. Reissuun on kuitenkin vielä aikaa ja nyssäköitä pitää nyt sitten vaan vielä sietää.
Viimeviikonloppuna mietin mielessäni, että minun on jollain tavalla pakko saada elämä haltuun ja jotain asioita tehdä itselleni helpommaksi. Takaraivossa painoi ajatus laihdutuksesta ennen hoitoa ja tuntui, etten vaan saa mistään kiinni. Olo oli ollut jo pitkän aikaa sellainen hiilaripöhöinen, sillä olen jo usean viikon ajan syönyt paljon karkkia. Joka kauppareissulta on lähtenyt joku suklaapatukka matkasyömisiksi. Olen aina puhunut pussikuureja vastaan ja lähestulkoon pilkannut seläntakana sellaisia harrastavia, mut jostain syystä silti kuitenkin päädyin itse tähän tilanteeseen.
Lukiessani kokemuksista ja tuloksista päätin sitten vaan, että koitan kuuria edes boostaamaan sen painonpudotuksen alkuun. Olisi niin tärkeää saada painoa pois ennen hoitoa ihan kaikista syistä johtuen.
En vieläkään oikein tiedä onko se järkevää ja että onko minusta sitten ylläpitämään tuloksia vai lihonko vaan takaisin samaan heti, kun lopetan pussikuurin. Ymmärrän hyvin kompastuskivet ja sen miksi toisella tavalla laihduttaminen olisi järkevämpää. Ymmärrän myös itseäni ja halua päästä kiloista eroon nopeasti - tällä hetkellä mielessä on vaan saada kroppa, joka raskautuu helposti.
Jos tulisin raskaaksi on ihan varmaa, että raskauskiloja tulee joten siinä mielessä olen sujut sen kanssa, että painoa tulisi takaisin. Raskauden takia se ei haittaisi lainkaan, mut muusta syystä en kiloja enää haluaisi kerätä.
- tulipas nyt ajatuksenvirtaa..
Tämän hetken fiilis
Juuri nyt olo on hyvä. Ei yhtään sellainen, että olisin eilen ollut 700 kcalorilla ja tänään syönyt vain 300kcal.
Heikotusta tai väsymystä en nyt tunne eikä muitakaan negatiivisia oloja ole. Sen sijaan ajatus tuntuu juoksevan kirkkaammin eikä nämä keskeneräiset projektit tunnu enää lainkaan niin epätoivoisilta hoitaa kuin aiemmin tuntuivat.
Tänään luvassa on vielä noin 200kcal annos broileria ja salaattia ja sitten iltapalaksi joku pirtelö.
Aamupalaksi tänään söin omena-kanelipuuron, joka nyt oli aika makea ja kiva, kun siellä oli vähän purtavaa, mutta luultavasti jää kuitenkin pois listalta.
Lounaaksi lusikoin kasviskeiton, joka ei ehkä sekään mikään suosikki ole.
Iltapalana suunnittelen maistavani minttusuklaan tai vanilijan.
Niin ja paino tänään 107,4 eli -1,1kg!
Tästä se lähtee..
Ensimmäinen päivä on illassa ja vielä on ihan helppoa, etten sanoisi.
Tällänen on pätkäpaastosta jo tuttua eikä siis yhden päivän aikana tietenkään aiheuta mitään hankaluuksia.
Epäilyksiä
On myönnettävä, että nyt saatan hieman miettiä sitä, että jatkaisinko sittenkin vaan sitten pätkäpaastoilemalla. Motivaatio on tässä nyt loksahdellut kohdalleen ja samalla sitä sitten toisaalta pudottaisi sitä painoa "halvemmallakin".
En oikeasti ole koskaan pitänyt tälläisiä pussikuureja järkevinä ja sen vuoksi tässä kovasti ihmettelen itseäni tässä tilanteessa.
Mutta yhtä kaikki, aion tähän nyt sitoutua ja tätä nyt jatkaa sitten sen aikaa, kun järkevältä tuntuu. Note to self: Hoidon alettua ehkä täytynee sitten miettiä kuinka tiukkaa kuuria siinä sitten pitää ja voiko siitä tulla jotain hankaluuksia hoidossa, jos on ketoosissa.
Tavoitteita
Valmentaja kysyi tavoitettani ja vaikka tarkoitus oli kertoa sen olevan -10 kg, niin jotenkin huomasin puhuvani pitkäaikaisesta haaveesta päästä sinne normaalipainon ylärajalle eli 75 kiloon. Se tuntuu kyllä aika villiltä ajatukselta, sillä niin vähän olen painanut varmasti viimeksi joskus peruskoulussa. En edes muista nähneeni sellaista lukua vaa´assa.
Itse jotenkin ajattelen, että 85kg voisi olla hyvinkin kiva paino, sillä se taitaa olla alin, jossa olen laihduttamalla käynyt. Silloin olo oli jo kuin eri ihmisellä.
Huomenna täytyy ottaa senttejä ylös ja merkkailla niitä odottamaan sitä aikaa, kun voi ihmetellä pienempiä lukemia. Tuntuu kyllä hullulta, että oikeasti voisin olla monta kymmentä kiloa pienempi puolen vuoden päästä. Ja kaikista hulluinta on se, että se paino voisi pysyä.
Noh, mut sitä nyt sitten pitää taas kerran opetella lisää sitä elämäntapaa.
Tasoja ja makuja
Minä aloitin ohjelman paasto +- tasolta, joka tarkoittaa käytännössä, että pussien lisäksi saan syödä 200kcal edestä jotain proteiinipitoista sekä kasviksia. On ihan kiva juttu, kun pääsee sitten kuitenkin ruokapöytään perheen kanssa syömään ihan pureskeltavaa ruokaa.
Tänään pääsin maistamaan mansikkapirtelöä aamupalana, purjo-perunakeittoa päivällisenä ja cappucinopirtelön iltapalana ja yllättäen cappucino nousi suosikiksi tälläiselle kahvinvieroksujalle. Mansikkaa tuskin tulen ottamaan enempää, mutta purjo-perunakeitto on aivan mahdollinen vaihtoehto, ellei sieltä löydy jotain parempaa.
Kun vertaa makuja proteiinijuomiin tai muihin vastaaviin (Dietmix, Herbalife) joita olen maistanut, niin tuntuu, että nämä maistuisi paremmalta. Herbalifen jauheet on kyllä olleet ihan hyviä, kun ne on sekoittanut maitoon. En muista veteen sekoitettuna niiden olleen erityisen hyviä.
Jokatapauksessa tällä hetkellä tuntuu ihan siedettävältä ajatukselta nuo litkut.
Minä toivon, että tuolta aloituspaketista vielä löytyy jotain iloisia ylläreitä, jotta vaihtoehtoja olisi sitten tarpeeksi pidemmän päälle ajateltuna.
Patukat on sitten yksi vaihtoehto vielä näiden lisäksi.
... tästä tämä lähtee..
Mihin ihmeeseen olen oikein ryhtynyt?
Tällänen on pätkäpaastosta jo tuttua eikä siis yhden päivän aikana tietenkään aiheuta mitään hankaluuksia.
Epäilyksiä
On myönnettävä, että nyt saatan hieman miettiä sitä, että jatkaisinko sittenkin vaan sitten pätkäpaastoilemalla. Motivaatio on tässä nyt loksahdellut kohdalleen ja samalla sitä sitten toisaalta pudottaisi sitä painoa "halvemmallakin".
En oikeasti ole koskaan pitänyt tälläisiä pussikuureja järkevinä ja sen vuoksi tässä kovasti ihmettelen itseäni tässä tilanteessa.
Mutta yhtä kaikki, aion tähän nyt sitoutua ja tätä nyt jatkaa sitten sen aikaa, kun järkevältä tuntuu. Note to self: Hoidon alettua ehkä täytynee sitten miettiä kuinka tiukkaa kuuria siinä sitten pitää ja voiko siitä tulla jotain hankaluuksia hoidossa, jos on ketoosissa.
Tavoitteita
Valmentaja kysyi tavoitettani ja vaikka tarkoitus oli kertoa sen olevan -10 kg, niin jotenkin huomasin puhuvani pitkäaikaisesta haaveesta päästä sinne normaalipainon ylärajalle eli 75 kiloon. Se tuntuu kyllä aika villiltä ajatukselta, sillä niin vähän olen painanut varmasti viimeksi joskus peruskoulussa. En edes muista nähneeni sellaista lukua vaa´assa.
Itse jotenkin ajattelen, että 85kg voisi olla hyvinkin kiva paino, sillä se taitaa olla alin, jossa olen laihduttamalla käynyt. Silloin olo oli jo kuin eri ihmisellä.
Huomenna täytyy ottaa senttejä ylös ja merkkailla niitä odottamaan sitä aikaa, kun voi ihmetellä pienempiä lukemia. Tuntuu kyllä hullulta, että oikeasti voisin olla monta kymmentä kiloa pienempi puolen vuoden päästä. Ja kaikista hulluinta on se, että se paino voisi pysyä.
Noh, mut sitä nyt sitten pitää taas kerran opetella lisää sitä elämäntapaa.
Tasoja ja makuja
Minä aloitin ohjelman paasto +- tasolta, joka tarkoittaa käytännössä, että pussien lisäksi saan syödä 200kcal edestä jotain proteiinipitoista sekä kasviksia. On ihan kiva juttu, kun pääsee sitten kuitenkin ruokapöytään perheen kanssa syömään ihan pureskeltavaa ruokaa.
Tänään pääsin maistamaan mansikkapirtelöä aamupalana, purjo-perunakeittoa päivällisenä ja cappucinopirtelön iltapalana ja yllättäen cappucino nousi suosikiksi tälläiselle kahvinvieroksujalle. Mansikkaa tuskin tulen ottamaan enempää, mutta purjo-perunakeitto on aivan mahdollinen vaihtoehto, ellei sieltä löydy jotain parempaa.
Kun vertaa makuja proteiinijuomiin tai muihin vastaaviin (Dietmix, Herbalife) joita olen maistanut, niin tuntuu, että nämä maistuisi paremmalta. Herbalifen jauheet on kyllä olleet ihan hyviä, kun ne on sekoittanut maitoon. En muista veteen sekoitettuna niiden olleen erityisen hyviä.
Jokatapauksessa tällä hetkellä tuntuu ihan siedettävältä ajatukselta nuo litkut.
Minä toivon, että tuolta aloituspaketista vielä löytyy jotain iloisia ylläreitä, jotta vaihtoehtoja olisi sitten tarpeeksi pidemmän päälle ajateltuna.
Patukat on sitten yksi vaihtoehto vielä näiden lisäksi.
... tästä tämä lähtee..
Mihin ihmeeseen olen oikein ryhtynyt?
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Keväisiä kuvia ja huomista punnituspäivää odotellessa
HUH! Jännittää huominen! Joko saan kirjata kunnollista miinustulosta pitkän jumituksen jälkeen? vai olenko tänään mässytellyt ohi mahdollisuuksieni?- Voi tätä jännitysnäytelmää :D
Tänäaamuna vaaka helli minua iloisin
lukemin enkä voi kuin toivoa, että huomenna tulos olisi vieläkin parempi! Olisihan se makiaa nähdä uusia numeroita taulussa!
Voi silti olla, että jäätelöannos, korvapuusti ja muutama keksi naapurissa tekivät tehtävänsä.. Tai sitten ei. Yritin muutoin pitää ruokailun kohtuullisissa rajoissa ja yritän juopotella vettä tässä pitkin iltaa.
Päivän kalorit olivat kiloklubin mukaan 2488 kcal (Oho, olipas enemmän kuin kuvittelin)
Yllä oleva kuva on otettu perjantaina, kun tuntui, että kevät on alkanut. Olin sisävaatteissa ulkona ottamassa kuvia (katso alapuolelta loput..) ihan vain postaamista varten ja huomasin varjojen näkyvän voimakkaasti. Piti sitten ottaa ihan kokovartalokuva :D Minusta tuntui, että perjantaiaamuna aurinko paistoi kirkkaammin kuin moneen aikaan. Ehkä se jotenkin liittyi stressin väistymiseen. <3
Herkkuhistoriaa
 |
| Jätskiä rakeilla |
- laihdutusblogissa.
Selitystä ei ole oikeastaan asialle muuta kuin se, että herkut tulevat olemaan osa elämääni luultavasti aina ja sen vuoksi yritän niiden kanssa päästä tasapainoon syömällä herkkuja silloin, kun mieli tekee. Myös laihduttaessa.
Lapsuudessa ja nuoruudessa herkut olivat kiellettyjä ja siitä seurasi sitten salaa syömistä ja muutenkin kieroutunut suhde myös muuhun ruokaan. - kiitos läskikammoisen suvun, joka tykkäsi julkisesti ruotia ylipainoani sukujuhlissa ja aina tavattaessa. Niitä vahinkoja olen korjaamassa nyt. Minä toivon, että suhtautumalla herkkuihin vähemmän tuomitsevasti, saan niistä sen kielletyn ja himoitun hedelmän "leiman" pois. Toivon, että sen myötä suhteeni herkkuihin kasvaisi pikkuhiljaa terveemmäksi ja itsehillintä kasvaisi, kun tiedän voivani herkutella vaikka heti huomenna uudestaan - jos siltä tuntuu.
 |
| Aurinko lämmittää betonista seinää <3 |
Nyt onkin sitten hyvä kirjoittaa tavoitteista, kun on ensin selitellyt miksi syö herkkuja :D
- Noh, oikeasti, olen ihan vakavissani sen suhteen, että ainakin teen kaikkeni yrittäessä pitää herkuttelun hallittuna osana elämää ilman morkkista ja mielipahaa siitä :)
Mutta, se tavoite.
 |
| Korallikanukat loistavat auringossa |
Ja se tavoitehan on päästä JUHANNUKSEKSI 2014 alle 100 kiloa.
Ja juhannukseen on aikaa nyt sitten vielä 11 viikkoa.
Sen pitäisi olla mahdollista maltillisellakin pudotusvauhdilla.
Viimeviikkoisen lukeman (105,1kg) mukaan pudotettavaa olisi siis vajaa puoli kiloa viikossa.
Sitä voi nyt kaikki jäädä kanssani jännittämään - onnistunko vai epäonnistunko ?
Mitä mieltä olette hyvät lukijani ajallisista tavoitteista? Hyvä vai paha juttu?
 |
| Pieni kottikärry odottaa työntäjää <3 |
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Tasan viisitoista!
Takana on puoli vuotta painonpudotusta - tai ei edes painonpudotusta vaan alkuun sitä hallintaa ja nousun pysäytystä ja sitten suunnanmuutosta alaspäin ja nyt on sitten poissa 15 kg!
En voi uskoa sitä todeksi, sillä en koe yhtään joutuneeni kärsimään sen eteen. Kun kävin salilla paljon, söin paljon -> paino ei tippunut, mutta jospa edes lihas kasvoi..?
Kun lopetin (tai aika loppui) salilla käymisen ja suurimman osan muunkin liikunnan, niin aloin pätkäpaastolle -> paino tippui nopeammin kuin superdieetillä aikoinaan.
Tiedän, ettei tämä suju niin vaan helposti. Nyt olen saanut kokea sen, kun paino pysähtyy eikä tipukaan noin vaan. Ajatus on kuitenkin tehdä tämä tarpeeksi hitaasti ja varmasti, että tilanne pysyy hallinnassa.
On selvää, etten voi loppuelämääni juosta salilla kuin hullu (- tai noh, sitten kun se ikäkriisi iskee, kun vanhenemista ei voi estää, voi olla, että mieli muuttuu - ) vaan se liikunta, syöminen ja elämänhallinta pitää opetella täällä missä olen - kotona ja harrastuksissa sekä sitten työelämässä, kun sinne palaan.
Nytkin nään selvästi yhteyden muutoksille arjessa ja elämässä ja muutoksille painossa ylös tai alas. Olen hyvin herkkä muutoksille ja "erityisohjelmalle" - matkustelu, vieraat, juhlat - ne ovat minun sudenkuoppia joihin lankean kerta toisensa jälkeen. Rakastan matkustella, vieraat ja juhlat on ihania, mutta kaikki ne vaikuttavat minuun lopulta negatiivisesti.
Tasainen arki antaa mahdollisuuden taas sitten pitää elämä erilailla hallinnassa ja harjoitella niitä oikeita, terveellisiä, kestäviä, luontoystävällisiä (ja muita idealistin) elintapoja :)
- Mutta palatakseni vielä postauksen alkuperäiseen aiheeseen, niin HURRAA!!
Olen tiputellut 15 kg puolen vuoden aikana! Olen enemmän kuin tyytyväinen!
En voi uskoa sitä todeksi, sillä en koe yhtään joutuneeni kärsimään sen eteen. Kun kävin salilla paljon, söin paljon -> paino ei tippunut, mutta jospa edes lihas kasvoi..?
Kun lopetin (tai aika loppui) salilla käymisen ja suurimman osan muunkin liikunnan, niin aloin pätkäpaastolle -> paino tippui nopeammin kuin superdieetillä aikoinaan.
Tiedän, ettei tämä suju niin vaan helposti. Nyt olen saanut kokea sen, kun paino pysähtyy eikä tipukaan noin vaan. Ajatus on kuitenkin tehdä tämä tarpeeksi hitaasti ja varmasti, että tilanne pysyy hallinnassa.
On selvää, etten voi loppuelämääni juosta salilla kuin hullu (- tai noh, sitten kun se ikäkriisi iskee, kun vanhenemista ei voi estää, voi olla, että mieli muuttuu - ) vaan se liikunta, syöminen ja elämänhallinta pitää opetella täällä missä olen - kotona ja harrastuksissa sekä sitten työelämässä, kun sinne palaan.
Nytkin nään selvästi yhteyden muutoksille arjessa ja elämässä ja muutoksille painossa ylös tai alas. Olen hyvin herkkä muutoksille ja "erityisohjelmalle" - matkustelu, vieraat, juhlat - ne ovat minun sudenkuoppia joihin lankean kerta toisensa jälkeen. Rakastan matkustella, vieraat ja juhlat on ihania, mutta kaikki ne vaikuttavat minuun lopulta negatiivisesti.
Tasainen arki antaa mahdollisuuden taas sitten pitää elämä erilailla hallinnassa ja harjoitella niitä oikeita, terveellisiä, kestäviä, luontoystävällisiä (ja muita idealistin) elintapoja :)
- Mutta palatakseni vielä postauksen alkuperäiseen aiheeseen, niin HURRAA!!
Olen tiputellut 15 kg puolen vuoden aikana! Olen enemmän kuin tyytyväinen!
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Paastopäivän jälkeen ja ajatuksia maailmanmenosta
5:2
Taas on takana yksi paastopäivä ja niinkuin eilen kirjoittelin, se meni ihmeen helposti.
Paastoaikaa tuli 38h ja kaloreita sinä aikana noin 500kcal.
Paino tippui eilisaamusta 1,8kg joten vaaka näytti aamulla 105,7kg. Nesteet lähti selvästi liikkeelle, sillä yöllä kävin kaksi kertaa vessassa (lapsen takia heräilyjen yhteydessä) ja aamulla otsassa oli kupla. :D
Tällä kertaa nesteet oli todella tiukassa, sillä illalla join 3 litraa nesteitä sen lisäksi mitä päivän aikana olin juonut.
Nyt suunnitelma on aloittaa juominen tehokkaammin nyt heti aamusta.
16:8
Ruokaikkuna aukesi tänäaamuna varhaisella lounaalla klo 10. Lounaaksi söin 2kpl jauhelihapihviä (yht n. 438kcal), raejuustoa, punajuurta, porkkanaa, oliivia ja brie-juustoa. Lisäksi sitten jälkiuuniruispala floralla, jahtimakkaralla ja kahdella arkijuustosiivulla (250kcal).
Yhteensä lounaan kalorit olivat noin 1000kcal
Päivällinen jäi päivän toiseksi ja viimeiseksi ateriaksi venyessään myöhään ja ollessaan tosi tuhti. Päivällisellä söin sienilihapiirakkaa vihersalaatin ja punajuuripikkelsin kanssa. Jälkiruuaksi teetä, kääretorttua, viipale kuivakakkua ja jäätelötikku. Kaloreita humpsahti varmasti reilu 1000kcal yhteensä, joten iltapalan jätin sillä varjolla väliin.
Pientä hyötyliikuntaa tänään onneksi tuli pienen työkeikan muodossa 1,5h.
- Välikommenttina täytyy muuten todeta, että mies kävi aamulla vaa´alla ja mittailtiin vatsanympärystä ja hyvät lukemat sieltä kurkisti. Tammikuusta lähtien mieheltä on tippunut 6,3kg käytännössä vaan syömällä. Hän on noudattanut ruokaikkunaa yhtä kauan kuin minäkin :) Täytyy olla tyytyväinen :)
Plussia ja miinuksia
Eilen surffaillessani ja lueskellessani ympäri nettiä paastoiluasioista törmäsin Patrik Borgin blogiin Pöperöproffa ja mielenkiintoiseen aiheeseen siellä.
Patrik oli kirjoittanut nälkävelasta.
Se on mielenkiintoinen aihe ja oikeastaan tukee sitä ajatusta, joka minulla on ollut tässä tätä projektia aloittaessa. Siis se ajatus, etten voi piinata itseäni näkemällä jatkuvaa nälkää ja kulkemalla miinuskaloreilla vaan muutos täytyy tapahtua hitaasti niin, että pää ja keho pysyy mukana.
Leangains-tyyppinen pätkäpaastoilu on ainakin minun mielestäni ja minun kropan mukaan sellainen, jolla nälkävelkaa ei pääse syntymään - ainakaan silloin, kun kalorit pitää lähellä sitä kulutusta. Päivittäinen paasto sitten kuitenkin auttaa siinä, että paino pikkuhiljaa tippuu ja liikunnalla tietenkin pääsee vaikuttamaan.
Näissä isoissa lukemissa, joissa nyt olen, on helppo vielä aika isoilla kaloreilla ja annoksilla saada kuitenkin painoa vielä alas.
5:2-paastoilu tuntuu myös kohtalaisen hyvältä, vaikkakin aiheuttaa enemmän mielitekoja kuin päivittäinen paastoaminen. Päivästä riippuu kuinka paljon tarvitsee kärsiä nälkää paastopäivänä. Eilen oli sellanen päivä, ettei näläntuntua oikein ollut juuri ollenkaan muttei joka kerta ole ollut niin.
Tasapainoilua
Reissun myötä paino ei ole tippunut aiempaan tahtiin ja heti joutuu sitten erilailla perustelemaan asioita itselleen ja muistuttaa itseään siitä, ettei se vauhti vaan suunta. Toisaalta tämä paastopäivien pitäminen on myös auttanut siinä, että turvotuksista pääsee eroon kohtalaisen kivuttomasti ja nopeasti.
Vedenjuonti on reissun jäljiltä taas huomattavasti huonompaa, mutta tilanne parantuu kokoajan. Iltaisin juon suurimman osan nesteistä ja tottumisen jälkeen se on lakannut juoksuttamassa yöllä vessassa. Poikkeuksia tietysti on.
Levottomia ajatuksia
Mietin pitkään kirjoitanko mitään aiheesta, mutta päätin lopulta sitten kirjoittaa pienen pätkän. Nimittäin, minua vaivaa levottomuus.
Epäilen sen johtuvan tästä kotonaolosta, kun "seinät kaatuu päälle".
Olen monesti kuullut ihmisten sanovan kotonaollessa tuon lauseen. En ole oikeastaan tajunnut mitä se tarkoittaa ennen kuin nyt.
Huomaan nimittäin olevani huolissani asioista, joihin en voi vaikuttaa. En ole yleensä sellainen murehtija ja osaan sulkea ikävät asiat, jotka eivät ole vaikutusvallassani, pois mielestä. Tällä kertaa se vaan ei onnistu.
Ja huolenaiheeni on tuo Ukrainan tilanne ja se mitä siitä seuraa.
On ollut suorastaan valaisevaa herätä ymmärtämään se minkälaisten voimien vieressä tässä asutaan ja elellään. Ja etenkin se, että minkälainen johtaja niillä voimilla on. Ja kuinka kaikki voi hetkessä muuttua.
Tämä asia on vaivannut minua nyt pari viikkoa oikeastaan ihan päivittäin ja olen seurannut uutisia useita kertoja päivässä ja huomaan olevani levoton. Epäilen stressitason olevan normaalia korkeammalla siitä johtuen ja sen myötä painon vaihtelukin on ollut suurempaa.
Toivon, että huominen ratkaisee tilanteen niin, että sotilaalliselta konfliktilta vältytään ja tilanne lähtee siitä sitten laukeamaan ja rauhoittumaan.
Onko lukijoissa muita, jotka seuraavat Ukrainan tilannetta?
Taas on takana yksi paastopäivä ja niinkuin eilen kirjoittelin, se meni ihmeen helposti.
Paastoaikaa tuli 38h ja kaloreita sinä aikana noin 500kcal.
Paino tippui eilisaamusta 1,8kg joten vaaka näytti aamulla 105,7kg. Nesteet lähti selvästi liikkeelle, sillä yöllä kävin kaksi kertaa vessassa (lapsen takia heräilyjen yhteydessä) ja aamulla otsassa oli kupla. :D
Tällä kertaa nesteet oli todella tiukassa, sillä illalla join 3 litraa nesteitä sen lisäksi mitä päivän aikana olin juonut.
Nyt suunnitelma on aloittaa juominen tehokkaammin nyt heti aamusta.
16:8
Ruokaikkuna aukesi tänäaamuna varhaisella lounaalla klo 10. Lounaaksi söin 2kpl jauhelihapihviä (yht n. 438kcal), raejuustoa, punajuurta, porkkanaa, oliivia ja brie-juustoa. Lisäksi sitten jälkiuuniruispala floralla, jahtimakkaralla ja kahdella arkijuustosiivulla (250kcal).
Yhteensä lounaan kalorit olivat noin 1000kcal
Päivällinen jäi päivän toiseksi ja viimeiseksi ateriaksi venyessään myöhään ja ollessaan tosi tuhti. Päivällisellä söin sienilihapiirakkaa vihersalaatin ja punajuuripikkelsin kanssa. Jälkiruuaksi teetä, kääretorttua, viipale kuivakakkua ja jäätelötikku. Kaloreita humpsahti varmasti reilu 1000kcal yhteensä, joten iltapalan jätin sillä varjolla väliin.
Pientä hyötyliikuntaa tänään onneksi tuli pienen työkeikan muodossa 1,5h.
- Välikommenttina täytyy muuten todeta, että mies kävi aamulla vaa´alla ja mittailtiin vatsanympärystä ja hyvät lukemat sieltä kurkisti. Tammikuusta lähtien mieheltä on tippunut 6,3kg käytännössä vaan syömällä. Hän on noudattanut ruokaikkunaa yhtä kauan kuin minäkin :) Täytyy olla tyytyväinen :)
Plussia ja miinuksia
Eilen surffaillessani ja lueskellessani ympäri nettiä paastoiluasioista törmäsin Patrik Borgin blogiin Pöperöproffa ja mielenkiintoiseen aiheeseen siellä.
Patrik oli kirjoittanut nälkävelasta.
Se on mielenkiintoinen aihe ja oikeastaan tukee sitä ajatusta, joka minulla on ollut tässä tätä projektia aloittaessa. Siis se ajatus, etten voi piinata itseäni näkemällä jatkuvaa nälkää ja kulkemalla miinuskaloreilla vaan muutos täytyy tapahtua hitaasti niin, että pää ja keho pysyy mukana.
Leangains-tyyppinen pätkäpaastoilu on ainakin minun mielestäni ja minun kropan mukaan sellainen, jolla nälkävelkaa ei pääse syntymään - ainakaan silloin, kun kalorit pitää lähellä sitä kulutusta. Päivittäinen paasto sitten kuitenkin auttaa siinä, että paino pikkuhiljaa tippuu ja liikunnalla tietenkin pääsee vaikuttamaan.
Näissä isoissa lukemissa, joissa nyt olen, on helppo vielä aika isoilla kaloreilla ja annoksilla saada kuitenkin painoa vielä alas.
5:2-paastoilu tuntuu myös kohtalaisen hyvältä, vaikkakin aiheuttaa enemmän mielitekoja kuin päivittäinen paastoaminen. Päivästä riippuu kuinka paljon tarvitsee kärsiä nälkää paastopäivänä. Eilen oli sellanen päivä, ettei näläntuntua oikein ollut juuri ollenkaan muttei joka kerta ole ollut niin.
Tasapainoilua
Reissun myötä paino ei ole tippunut aiempaan tahtiin ja heti joutuu sitten erilailla perustelemaan asioita itselleen ja muistuttaa itseään siitä, ettei se vauhti vaan suunta. Toisaalta tämä paastopäivien pitäminen on myös auttanut siinä, että turvotuksista pääsee eroon kohtalaisen kivuttomasti ja nopeasti.
Vedenjuonti on reissun jäljiltä taas huomattavasti huonompaa, mutta tilanne parantuu kokoajan. Iltaisin juon suurimman osan nesteistä ja tottumisen jälkeen se on lakannut juoksuttamassa yöllä vessassa. Poikkeuksia tietysti on.
Levottomia ajatuksia
Mietin pitkään kirjoitanko mitään aiheesta, mutta päätin lopulta sitten kirjoittaa pienen pätkän. Nimittäin, minua vaivaa levottomuus.
Epäilen sen johtuvan tästä kotonaolosta, kun "seinät kaatuu päälle".
Olen monesti kuullut ihmisten sanovan kotonaollessa tuon lauseen. En ole oikeastaan tajunnut mitä se tarkoittaa ennen kuin nyt.
Huomaan nimittäin olevani huolissani asioista, joihin en voi vaikuttaa. En ole yleensä sellainen murehtija ja osaan sulkea ikävät asiat, jotka eivät ole vaikutusvallassani, pois mielestä. Tällä kertaa se vaan ei onnistu.
Ja huolenaiheeni on tuo Ukrainan tilanne ja se mitä siitä seuraa.
On ollut suorastaan valaisevaa herätä ymmärtämään se minkälaisten voimien vieressä tässä asutaan ja elellään. Ja etenkin se, että minkälainen johtaja niillä voimilla on. Ja kuinka kaikki voi hetkessä muuttua.
Tämä asia on vaivannut minua nyt pari viikkoa oikeastaan ihan päivittäin ja olen seurannut uutisia useita kertoja päivässä ja huomaan olevani levoton. Epäilen stressitason olevan normaalia korkeammalla siitä johtuen ja sen myötä painon vaihtelukin on ollut suurempaa.
Toivon, että huominen ratkaisee tilanteen niin, että sotilaalliselta konfliktilta vältytään ja tilanne lähtee siitä sitten laukeamaan ja rauhoittumaan.
Onko lukijoissa muita, jotka seuraavat Ukrainan tilannetta?
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Maaliskuun eka punnitus
 |
| Viikonlopun herkutteluita |
Vaaka antoi lukemaksi 106,5kg ja näin ollen pääsen kuittaamaan reilun viikon tulokseksi -1,2kg.
Viikonloppuna tilanne oli aika pahalta vaikuttava kaiken herkuttelun keskellä, mutta maanantainen paastopäivä 500kcal syömisillä sitten käänsi kelkan ja pääsin eroon turvotuksista.
 |
| Rockyroad <3 |
Edelleenkään tarkoitus ei ole saada mitään huimavauhtista pudotusta aikaiseksi vaan pysyviä tuloksia ottaen huomioo se, että loppuelämäni aikana minun tulee pystyä noudattamaan nyt opettelun alla olevia tapoja.
Pikkukakkosasioista
Muutama sananen toisen lapsen toiveesta, joka on nyt saanut ihan uutta intoa tästä alkaneesta kierrosta.
Mitään valtavia toiveita en elättele sen suhteen, että kierrot muuttuisivat säännöllisiksi yhtäkkiä ja kaikki onnistuisi tuosta noin vaan - mutta pientä toivonkipinää pitää yllä se, että huomasin ovulaation ennen kierron alkua.
Minun tekisi mieli hankkia ovistestejä, sillä lapsettomuusaikana ne ehtivät tulla tutuiksi ja osaksi lapsitoiveen täyttämää elämää. Nyt ne vaan ei enää ole tarpeellisia, mikäli ovulaatio tuntuu yhtä selvästi kuin nyt viimeksi tuntui. Tunnen vaan tarvetta "tehdä jotain konkreettista" sen asian eteen (eli tikutella ovista).
Meillä lapsettomuus oli käytännössä selittämätöntä, sillä miehellä on siittiöitä (vaikkakin alentunut tiheys) ja minä ovuloin (vaikkakin harvoin). Hankaluuksia aiheuttaa pco-tyyppiset munasarjat, jotka koittavat kypsytellä aina liikaa soluja ja näin ollen ovulaatio häiriintyy.
Nyt tuo spontaanisti ilmaantunut ovulaatio antaa pientä toivoa sen suhteen, että jotain olisi tehtävissä kotonakin eikä hoitoihin olisi pakko lähteä. Se olisi taloudellisestikin huomattavasti kannattavampaa saada lapsi alulle kotona.
Paino ja vauvakuume
Tällä hetkellä alan olla painossa, jossa aloin odottaa esikoista. Tavoitteena olisi kuitenkin päästä painon kanssa alemmas ennen raskautumista ja edes hoitohin lähtöä. Toisaalta moni asia puhuu myös sen puolesta, ettei pitäisi jäädä odottelemaan.
Viimeksi pudottaessani painoa pääsin juuri ja juuri lievän lihavuuden ylärajan tuntumaan, noin 85kg. Silloin tavoitteeni oli vain pudottaa painoa "keinolla millä hyvänsä" ja mahdollisimman nopeasti. Liikuin paljon ja söin Jutan ohjeiden mukaan. Paino tippui kyllä hurjaa kyytiä, mutten oppinut mitään.
Tai siis opin sen, että pitää nähdä jatkuvaa nälkää ja harrastaa paljon kovaa liikuntaa laihtuakseen ja jos repsahtaa, niin sitten on huono ihminen ja ansaitsee ikuisen lihavuuden. ;)
Kun se "kuuri" loppui palkintomatkaan ja elämässä tapahtui kaikenlaista muutakin, niin paino lähti nousuu. Ensin ihan hitaasti ekoina kuukausina, mut sitten lopulta kokoajan nopeammin.
En ollut opetellut syömään kulutukseni mukaan ja oikeastaan podin siitä huonoa omatuntoa, jos söin sen mitä kulutin. Osasin vain laihduttaa, mutten jaksanut pitää itseäni kurissa ja seurauksena, että söin holtittomasti. En herkkuja, mutta aivan liian suuria annoksia ruokaa.
Tällä kertaa se isoin urakka on oppia syömään kulutuksen mukaan. Oppia hallitsemaan painoa siinä missä se milloinkin on ja unohtaa nopeat laihdutukset ja kova rääkki. Sellaista en voi jatkaa lopun elämääni, joten ratkaisu täytyy löytää muualta.
Loppuviikko
Loppuviikolle oli suunnitelmissa salia, mutta ilmaantuneiden kipeyden tunteiden myötä täytynee jättää salit väliin. Olen lähdössä viikonloppuna reissuun, joten pakkaamista riittää taas. Ja reissussa olisi kiva olla voimissa ja terveenä.
Ensiviikon punnitus sattuu sitten taas keskiviikolle normaalista poiketen. Sen jälkeen sitten pääsen palaamaan takaisin normipunnituspäivään - ellen vaihda keskiviikkoa uudeksi päiväksi kokonaan.
- Se jää harkintaan..
perjantai 14. helmikuuta 2014
Matalapainetta
Tämä päivä se vaan vilahti.
Päivä meni kotihommissa ja vähän lenkkeillen. Illalla testasin ihka ensimmäistä voileipäkakkua, joka ei ole voileipäkakku vaan vähän sinnepäin. Huomenna päästään maistamaan sitten miltä kakku maistuu.
Jos hyvin sattuu käymään, saan kakulla houkuteltua myös kahvivieraita. :)
...
Tänään sain myös huonoja, muttei onneksi lopullisia uutisia iäkkäästä isovanhemmastani ja se tuppaa vetään mieltä maahan.
Sen lisäksi satuin lukemaan Fukushiman ydinvoimalan nykytilanteesta raporttia saaden mieleeni epätoivon siitä, että onko meillä mitään elinkelpoista maailmaa enää jätettävänä lapsille muutaman vuoden päästä. :(
Täytyy sanoa, että tässä on taas tilanne, kun muistan kannattaa lähiruuan kasvattajia ja valmistajia, sillä voi olla, että jonain päivänä se on ainoa millä sitä täällä pärjätään...
...
Noh, mutta iloisempiin aiheisiin...
... joita ei nyt tule kyllä mieleen.
Mut jatketaan höpinää edes sillä, että tänään syönti-ikkuna oli auki normaalia pidempään leipomisen vuoksi. Päätin, että ikkuna saa olla auki 10h, jotta saan maistella tekeleitäni (pitäähän sitä nyt tietää mitä tekee, kun ekaa kertaa tekee).
Samalla sitten kyllä napsin vähän muutakin ylimääräistä.
Kalorit on tänään aika kovat, mutta jospa se siitä tasottuisi.
Toivottavasti huomenna pääsen postailemaan paremmalla mielellä.
Päivä meni kotihommissa ja vähän lenkkeillen. Illalla testasin ihka ensimmäistä voileipäkakkua, joka ei ole voileipäkakku vaan vähän sinnepäin. Huomenna päästään maistamaan sitten miltä kakku maistuu.
Jos hyvin sattuu käymään, saan kakulla houkuteltua myös kahvivieraita. :)
...
Tänään sain myös huonoja, muttei onneksi lopullisia uutisia iäkkäästä isovanhemmastani ja se tuppaa vetään mieltä maahan.
Sen lisäksi satuin lukemaan Fukushiman ydinvoimalan nykytilanteesta raporttia saaden mieleeni epätoivon siitä, että onko meillä mitään elinkelpoista maailmaa enää jätettävänä lapsille muutaman vuoden päästä. :(
Täytyy sanoa, että tässä on taas tilanne, kun muistan kannattaa lähiruuan kasvattajia ja valmistajia, sillä voi olla, että jonain päivänä se on ainoa millä sitä täällä pärjätään...
...
Noh, mutta iloisempiin aiheisiin...
... joita ei nyt tule kyllä mieleen.
Mut jatketaan höpinää edes sillä, että tänään syönti-ikkuna oli auki normaalia pidempään leipomisen vuoksi. Päätin, että ikkuna saa olla auki 10h, jotta saan maistella tekeleitäni (pitäähän sitä nyt tietää mitä tekee, kun ekaa kertaa tekee).
Samalla sitten kyllä napsin vähän muutakin ylimääräistä.
Kalorit on tänään aika kovat, mutta jospa se siitä tasottuisi.
Toivottavasti huomenna pääsen postailemaan paremmalla mielellä.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Muuttuvat suunnitelmat
IHAN ENSIN:
Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat <3 Ihana saada teitä tänne!
Jättäkäähän ihmeessä merkkejä käynneistä ! :)
...
Minulla oli jo alkuviikosta tiedossa loppuviikon suunnitelmat, kunnes saapui eilinen ja suunnitelmat muuttui.
Toisaalta muutos oli positiivinen, joten en siis valita.
Suunnitelmien muuttuminen vaan vaikuttaa passivoivan minua. Minulla oli tiedossa, että on kiireinen loppuviikko ja se sai pidettyä minut liikkeellä kotiaskareiden ja kotona odottavien tehtävien suhteen. .. Mutta nyt...
Nyt kun selvisi, ettei minulla olekaan kiirettä loppuviikolla hävisi myös motivaatio saada kotona ripeästi aikaan.
Huomaan aina vain istuvani koneella, vaikka monta asiaa odottaa tekijää.
Ruoka ja paino
Eilinen meni ihan kivasti ruokailun suhteen, vaikka mustana herkkuhevosena jääkaapista löytyi kakkupala, joka miehen kanssa sitten päivällisen jälkkärisi syötiin. Siitä huolimatta eiliset kalorit jäivät aivan kohtuullisiksi 2177kcal. Eilen harrastin myös lenkkeilyä reilun tunnin, joten 2000kcal ylitys ei sinänsä haittaa :)
Tänään ylitystä tuli paljon enemmän, kun napostelin ruissipsejä ja söin vehnäpullasämpylää.
Ihan järkyttävää kuinka nopeasti tulee kalorit täyteen tuollaisista sämpylöistä, joita voisi syödä vaikka kuinka monta ihan huomaamatta...
Peruskulutus ja ruokailu taisi mennä tänään aikalailla tasan tai ehkä kaloreita tuli jopa yli. Toivon mukaan kuitenkin tuo jälkeläisen ruokkiminen auttaa siinä suhteessa, että plussaa ei kuitenkaan olisi tulossa.
Ruokapohdintaa
Postailin aiemmin aiheesta mittasuhteet ja samaista asiaa jatkokäsiteltyäni ja jalostettuani olen päässäni päässyt ajatuksissani ruokailuun.
Järki sen kyllä sanoo, kun asiaa miettii, mutta silti silmä on asialle sokea. Nimittäin ruokieni annoskoot. Järjen kanssa ymmärrän, etten millään varpusen annoksilla ole lihonut näin suureksi ja toisaalta millään varpusen annoksilla en ylläpidä tätä massaa. Näin ollen on vaan ymmärrettävä ja opittava näkemään se, että syön aivan liian suuria annoksia.
Ongelmallista on se, että olen syönyt aivan liian suuria annoksia todella kauan. Ne ovat minulle arkipäivää. Sen lisäksi taloudessa asuu yksi suursyömäri, jonka rinnalla omat annokseni näyttävät oikeasti pieniltä.
- Noh, tämä tilanne on nyt pikkuhiljaa muuttunut ja miehen annoskoot ovat pienentyneet ja hän on itsekin alkanut miettiä hieman ruokailutottumuksiaan. Alkoihan hän paastollekin kanssani <3
Iloinen satakiloinen
Olen kuullut ajatuksen siitä, että syö kuin 60- kiloinen niin sinustakin tulee sellainen. - Ja kyllä, se varmasti toimii, jos siihen pystyy.
Minä en varmasti pysty syömään nyt kuin 60-kiloinen ilman, että joudun valtavien mielitekojen valtaan. En taida pystyä syömään kuin 70-kiloinenkaan.
Sen sijaan ajattelin, että minun pitäisi nyt syödä kuin 100-kiloinen ja pyrkiä siihen painoon (joka onkin nyt seuraava iso tavoite). Ja kun pääsen siihen painoon - PYSYÄ SIINÄ hetken aikaa, vaikka muutaman kuukauden.
Minä uskon siihen, että totuttamalla elimistöni ja pääni ensin siihen 100 kg painoon ja siihen, miten siinä painossa eletään ja pysytään, antaa minulle varmemman pohjan pysyä poissa täältä yli 100kg painosta.
Minä en halua kiirehtiä sillä haluan tehdä tämän nyt tällä kertaa ihan oikeasti oikein.
En oikeasti tiedä miten tämän "suunnitelmani" käy - toimiiko se ollenkaan niinkuin kuvittelisin sen toimivan ja muistanko edes koko suunnitelmaa enää edes parin viikon päästä.
Mut tälläsiä ajatuksia sitä kuitenkin olen mielessäni kovasti miettinyt :)
Reipas keskiviikko
Aamu alkoi hieman hitaasti ja huonosti, kun en vaan oikein saanut itseäni liikkeelle. Aloitin postauksen kirjoittamisen silloin, mutta jätin sen kesken tehdäkseni jotain hyödyllistä. Tein ruokaa ja siivoilin vähän.
Ja lounaan jälkeen, kun ruoka oli vähän laskenut, lähdin vaunulenkille lapsosen ja koirien kanssa.
Olen erittäin tyytyväinen lenkille lähdöstä, sillä lopulta viivyin lenkillä 1,5h. Matkaa kertyi 6,8km.
Vauhti ei ollut mitenkään kova, mutta kyllä siinä kivasti hien sai pintaan vaunuja työnnellessä.
Lenkin jälkeen työntelin sitten vielä lumia melkein 20 minuuttia. Siinä sitten lopulta tosiaan sai hien pintaan ja muistutuksen siitä, kuinka mukavaa puuhaa se on.
Saa nähdä, jos huomenna otan ja kolailen loput pihasta ihan urheilun kannalta.
Hitaasti alkanut päivä lopulta päätyi olemaan oikeastaan ihan reipas. Ja tärkeintä on, että itselle jäi hyvä mieli :)
Näillä fiiliksillä sitten taas kohti huomista!
Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat <3 Ihana saada teitä tänne!
Jättäkäähän ihmeessä merkkejä käynneistä ! :)
...
Minulla oli jo alkuviikosta tiedossa loppuviikon suunnitelmat, kunnes saapui eilinen ja suunnitelmat muuttui.
Toisaalta muutos oli positiivinen, joten en siis valita.
Suunnitelmien muuttuminen vaan vaikuttaa passivoivan minua. Minulla oli tiedossa, että on kiireinen loppuviikko ja se sai pidettyä minut liikkeellä kotiaskareiden ja kotona odottavien tehtävien suhteen. .. Mutta nyt...
Nyt kun selvisi, ettei minulla olekaan kiirettä loppuviikolla hävisi myös motivaatio saada kotona ripeästi aikaan.
Huomaan aina vain istuvani koneella, vaikka monta asiaa odottaa tekijää.
Ruoka ja paino
Eilinen meni ihan kivasti ruokailun suhteen, vaikka mustana herkkuhevosena jääkaapista löytyi kakkupala, joka miehen kanssa sitten päivällisen jälkkärisi syötiin. Siitä huolimatta eiliset kalorit jäivät aivan kohtuullisiksi 2177kcal. Eilen harrastin myös lenkkeilyä reilun tunnin, joten 2000kcal ylitys ei sinänsä haittaa :)
Tänään ylitystä tuli paljon enemmän, kun napostelin ruissipsejä ja söin vehnäpullasämpylää.
Ihan järkyttävää kuinka nopeasti tulee kalorit täyteen tuollaisista sämpylöistä, joita voisi syödä vaikka kuinka monta ihan huomaamatta...
Peruskulutus ja ruokailu taisi mennä tänään aikalailla tasan tai ehkä kaloreita tuli jopa yli. Toivon mukaan kuitenkin tuo jälkeläisen ruokkiminen auttaa siinä suhteessa, että plussaa ei kuitenkaan olisi tulossa.
Ruokapohdintaa
Postailin aiemmin aiheesta mittasuhteet ja samaista asiaa jatkokäsiteltyäni ja jalostettuani olen päässäni päässyt ajatuksissani ruokailuun.
Järki sen kyllä sanoo, kun asiaa miettii, mutta silti silmä on asialle sokea. Nimittäin ruokieni annoskoot. Järjen kanssa ymmärrän, etten millään varpusen annoksilla ole lihonut näin suureksi ja toisaalta millään varpusen annoksilla en ylläpidä tätä massaa. Näin ollen on vaan ymmärrettävä ja opittava näkemään se, että syön aivan liian suuria annoksia.
Ongelmallista on se, että olen syönyt aivan liian suuria annoksia todella kauan. Ne ovat minulle arkipäivää. Sen lisäksi taloudessa asuu yksi suursyömäri, jonka rinnalla omat annokseni näyttävät oikeasti pieniltä.
- Noh, tämä tilanne on nyt pikkuhiljaa muuttunut ja miehen annoskoot ovat pienentyneet ja hän on itsekin alkanut miettiä hieman ruokailutottumuksiaan. Alkoihan hän paastollekin kanssani <3
Iloinen satakiloinen
Olen kuullut ajatuksen siitä, että syö kuin 60- kiloinen niin sinustakin tulee sellainen. - Ja kyllä, se varmasti toimii, jos siihen pystyy.
Minä en varmasti pysty syömään nyt kuin 60-kiloinen ilman, että joudun valtavien mielitekojen valtaan. En taida pystyä syömään kuin 70-kiloinenkaan.
Sen sijaan ajattelin, että minun pitäisi nyt syödä kuin 100-kiloinen ja pyrkiä siihen painoon (joka onkin nyt seuraava iso tavoite). Ja kun pääsen siihen painoon - PYSYÄ SIINÄ hetken aikaa, vaikka muutaman kuukauden.
Minä uskon siihen, että totuttamalla elimistöni ja pääni ensin siihen 100 kg painoon ja siihen, miten siinä painossa eletään ja pysytään, antaa minulle varmemman pohjan pysyä poissa täältä yli 100kg painosta.
Minä en halua kiirehtiä sillä haluan tehdä tämän nyt tällä kertaa ihan oikeasti oikein.
En oikeasti tiedä miten tämän "suunnitelmani" käy - toimiiko se ollenkaan niinkuin kuvittelisin sen toimivan ja muistanko edes koko suunnitelmaa enää edes parin viikon päästä.
Mut tälläsiä ajatuksia sitä kuitenkin olen mielessäni kovasti miettinyt :)
Reipas keskiviikko
Aamu alkoi hieman hitaasti ja huonosti, kun en vaan oikein saanut itseäni liikkeelle. Aloitin postauksen kirjoittamisen silloin, mutta jätin sen kesken tehdäkseni jotain hyödyllistä. Tein ruokaa ja siivoilin vähän.
Ja lounaan jälkeen, kun ruoka oli vähän laskenut, lähdin vaunulenkille lapsosen ja koirien kanssa.
Olen erittäin tyytyväinen lenkille lähdöstä, sillä lopulta viivyin lenkillä 1,5h. Matkaa kertyi 6,8km.
Vauhti ei ollut mitenkään kova, mutta kyllä siinä kivasti hien sai pintaan vaunuja työnnellessä.
Lenkin jälkeen työntelin sitten vielä lumia melkein 20 minuuttia. Siinä sitten lopulta tosiaan sai hien pintaan ja muistutuksen siitä, kuinka mukavaa puuhaa se on.
Saa nähdä, jos huomenna otan ja kolailen loput pihasta ihan urheilun kannalta.
Hitaasti alkanut päivä lopulta päätyi olemaan oikeastaan ihan reipas. Ja tärkeintä on, että itselle jäi hyvä mieli :)
Näillä fiiliksillä sitten taas kohti huomista!
tiistai 11. helmikuuta 2014
Mittasuhteista
Olen miettinyt paljon painonpudotusta ja sitä, miksi en edellisellä kerralla onnistunut.
...
Tämä on siis toinen kerta, kun olen painonpudotusurakassa. Siihen asti olin vain lihonut. Toisinaan lihoin enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus paino saattoi pysyä jonkun kuukauden, jopa vuoden suunnilleen samassa. Ylöspäin oli kuitenkin kokoajan matka.
Muutama vuosi sitten päätin aloittaa painonpudotuksen. Olin löytänyt kiloklubin joskus aiemmin ja päätin alkaa noudattaa sieltä annettuja ohjeita. Kiloklubin avulla painoa tippui ensimmäisen kuukauden aikana noin 5kg.
Silloin löysin sitten go jutta go-haasteen ja lähdin mukaan. Ja siitä se sitten alkoi.
Noudattamalla go fat go-ruokavaliota enemmän ja vähemmän (pääasiassa enemmän) seuraavan puolen vuoden ajan olin saanut painoa pois 25 kg ja taisin olla kevyimmilläni koko aikuisikänä. Sitten tapahtui kaikenlaista ja liikunta jäi. Ruokavalio muuttui huonoksi ja paino kääntyi pikkuhiljaa noususuhdanteeseen. Ensin palasi 15 kg ja sitten raskauden aikana tuli loputkin ja vähän päälle.
Go fat go-ruokavaliosta jäi päälle ajatus siitä, että painoa pudottaessa pitää olla nälkä kokoajan. Siitä tyhjyyden tunteesta vatsassa piti alkaa nauttia ja tavallaan sitä alkoikin. Jatkuva kieltäytyminen kaikesta kuitenkin pahensi mielitekoja. Himoitsin hedelmiä ja tunsin hirveää syyllisyyttä syödessäni omenan, banaanista puhumattakaan.
Go fat go-ruokavaliosta jäi päälle ajatus siitä, että hedelmät on kiellettyjä. Repsahtaminen on kamala asia ja itseä piti ruoskia ihan hampaat irvessä, jotta mistään saattoi tulla mitään.
Kun sitten asioita tapahtui ja liikunta jäi, ruokavalion noudattaminen jäi niin syyllisyys pysyi. Joka kerta jotain hyvänmakuista syödessä soimasin itseäni ja tunsin syyllisyyttä. Hedelmistä tunsin syyllisyyttä ja sokerisista herkuista tietysti eniten. Joka kerta, kun sorruin johonkin "kiellettyyn" upposin syvemmälle suohon ja kaikki työ tuntui hukkaanheitetyltä.
Jokainen ylimääräinen suupala vei minut aina valovuosien päähän siitä tilanteesta, jossa minulla on "kontrolli" omiin tekemisiin ja syömisiin. Syyllisyys teki kaikesta pahempaa kuin mitä se oli.
Mittasuhteet olivat aivan liian pienet.
Olin tekemässä loppuelämän muutosta, mutta ajattelin asioita viikko- ja kuukausitasolla. Viikon plussatulos toi murhetta ja kuukauden plussatulos oli jo katastrofi.
- Oikeasti katastrofi oli tapahtunut minun päässä ja ajattelussa.
Luulin elämäntapamuutoksen olevan pikajuoksu, ja sitä se on kaikista vähiten.
Elämäntapamuutos on sellainen maraton, johon on sitouduttava loppuelämäksi.
Jos otetaan lyhyt mitta-asteikko elämäntapamuutoksen onnistumiselle voi pienikin vastoinkäyminen sen kaataa. Jos otetaan liian pitkä mitta-asteikko, sekin voi olla kohtalokasta. Mutta kun suhteutetaan urakka realistisiin tavoitteisiin ottaen huomioon se, että elämän on oltava mielekästä koko ajan, niin ollaan lähellä sitä millä tavoitteeseen päästään.
Tällä kertaa olen ottanut melko rennon asenteen herkutteluun ja tunnustan, että se hirvittää toisinaan itseänikin.
Se raja on häilyvä, jossa herkuttelu lähtee käsistä. Koen kuitenkin, etten voi missään nimessä luopua herkuista loppuelämäkseni joten ainoa ratkaisu on löytää tasapaino asioiden suhteen.
Haluan oppia tyytymään siihen, että edistys näkyy esim. 3kk jaksoissa. Tai vaikka 6kk jaksoissa. Yritän opetella ymmärtämään, ettei elämä ole jatkuvaa laihduttamista. Projektin etenemisen mitta ei ole jatkuvasti pienenevä vaa´an numero vaan se, että pidemmällä aikavälillä paino ei enää nouse.
Puolen vuoden nopean laihdutuksen aikana ei pää ehdi mukaan - vaikkakin meitä on erilaisia, tietysti ja toisille se voi olla helpompaa sopeutua uuteen minään ja pysyä uusissa tavoissaan.
Minulle puoli vuotta tai vuosikin on lyhyt aika päästä todella eroon vanhoista tavoista. Se onnistuu, mutta paluu entiseen on lyhyen ajan jälkeen huomattavasti helpompaa kuin "pikänmatkanjuoksussa".
Omalla kohdallani tuntuu, että tällä kertaa olen oikealla asenteella tässä hommassa. Ehkä se johtuu siitä, että nyt minulla on oikeasti aikaa paneutua asiaan, kun työ ei haittaa harrastuksia. Puoliso (ja lapsen isovanhemmat) mahdollistaa minulle niin paljon kuntoilua, liikkumista ja vapaa-aikaa, kun vain haluan ja tarvitsen ja yleensä käytän oman aikani sitten salilla.
Motivaattorina toimii myös lapsi, jonka toivon välttyvän ylipainolta ja oppivan liikunnalliset elämäntavat jo meiltä vanhemmilta. Ja tietysti toive toisesta lapsesta pitää minut liikenteessä.
Näillä ajatuksilla tänään :)
...
Tämä on siis toinen kerta, kun olen painonpudotusurakassa. Siihen asti olin vain lihonut. Toisinaan lihoin enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus paino saattoi pysyä jonkun kuukauden, jopa vuoden suunnilleen samassa. Ylöspäin oli kuitenkin kokoajan matka.
Muutama vuosi sitten päätin aloittaa painonpudotuksen. Olin löytänyt kiloklubin joskus aiemmin ja päätin alkaa noudattaa sieltä annettuja ohjeita. Kiloklubin avulla painoa tippui ensimmäisen kuukauden aikana noin 5kg.
Silloin löysin sitten go jutta go-haasteen ja lähdin mukaan. Ja siitä se sitten alkoi.
Noudattamalla go fat go-ruokavaliota enemmän ja vähemmän (pääasiassa enemmän) seuraavan puolen vuoden ajan olin saanut painoa pois 25 kg ja taisin olla kevyimmilläni koko aikuisikänä. Sitten tapahtui kaikenlaista ja liikunta jäi. Ruokavalio muuttui huonoksi ja paino kääntyi pikkuhiljaa noususuhdanteeseen. Ensin palasi 15 kg ja sitten raskauden aikana tuli loputkin ja vähän päälle.
Go fat go-ruokavaliosta jäi päälle ajatus siitä, että painoa pudottaessa pitää olla nälkä kokoajan. Siitä tyhjyyden tunteesta vatsassa piti alkaa nauttia ja tavallaan sitä alkoikin. Jatkuva kieltäytyminen kaikesta kuitenkin pahensi mielitekoja. Himoitsin hedelmiä ja tunsin hirveää syyllisyyttä syödessäni omenan, banaanista puhumattakaan.
Go fat go-ruokavaliosta jäi päälle ajatus siitä, että hedelmät on kiellettyjä. Repsahtaminen on kamala asia ja itseä piti ruoskia ihan hampaat irvessä, jotta mistään saattoi tulla mitään.
Kun sitten asioita tapahtui ja liikunta jäi, ruokavalion noudattaminen jäi niin syyllisyys pysyi. Joka kerta jotain hyvänmakuista syödessä soimasin itseäni ja tunsin syyllisyyttä. Hedelmistä tunsin syyllisyyttä ja sokerisista herkuista tietysti eniten. Joka kerta, kun sorruin johonkin "kiellettyyn" upposin syvemmälle suohon ja kaikki työ tuntui hukkaanheitetyltä.
Jokainen ylimääräinen suupala vei minut aina valovuosien päähän siitä tilanteesta, jossa minulla on "kontrolli" omiin tekemisiin ja syömisiin. Syyllisyys teki kaikesta pahempaa kuin mitä se oli.
Mittasuhteet olivat aivan liian pienet.
Olin tekemässä loppuelämän muutosta, mutta ajattelin asioita viikko- ja kuukausitasolla. Viikon plussatulos toi murhetta ja kuukauden plussatulos oli jo katastrofi.
- Oikeasti katastrofi oli tapahtunut minun päässä ja ajattelussa.
Luulin elämäntapamuutoksen olevan pikajuoksu, ja sitä se on kaikista vähiten.
Elämäntapamuutos on sellainen maraton, johon on sitouduttava loppuelämäksi.
Jos otetaan lyhyt mitta-asteikko elämäntapamuutoksen onnistumiselle voi pienikin vastoinkäyminen sen kaataa. Jos otetaan liian pitkä mitta-asteikko, sekin voi olla kohtalokasta. Mutta kun suhteutetaan urakka realistisiin tavoitteisiin ottaen huomioon se, että elämän on oltava mielekästä koko ajan, niin ollaan lähellä sitä millä tavoitteeseen päästään.
Tällä kertaa olen ottanut melko rennon asenteen herkutteluun ja tunnustan, että se hirvittää toisinaan itseänikin.
Se raja on häilyvä, jossa herkuttelu lähtee käsistä. Koen kuitenkin, etten voi missään nimessä luopua herkuista loppuelämäkseni joten ainoa ratkaisu on löytää tasapaino asioiden suhteen.
Haluan oppia tyytymään siihen, että edistys näkyy esim. 3kk jaksoissa. Tai vaikka 6kk jaksoissa. Yritän opetella ymmärtämään, ettei elämä ole jatkuvaa laihduttamista. Projektin etenemisen mitta ei ole jatkuvasti pienenevä vaa´an numero vaan se, että pidemmällä aikavälillä paino ei enää nouse.
Puolen vuoden nopean laihdutuksen aikana ei pää ehdi mukaan - vaikkakin meitä on erilaisia, tietysti ja toisille se voi olla helpompaa sopeutua uuteen minään ja pysyä uusissa tavoissaan.
Minulle puoli vuotta tai vuosikin on lyhyt aika päästä todella eroon vanhoista tavoista. Se onnistuu, mutta paluu entiseen on lyhyen ajan jälkeen huomattavasti helpompaa kuin "pikänmatkanjuoksussa".
Omalla kohdallani tuntuu, että tällä kertaa olen oikealla asenteella tässä hommassa. Ehkä se johtuu siitä, että nyt minulla on oikeasti aikaa paneutua asiaan, kun työ ei haittaa harrastuksia. Puoliso (ja lapsen isovanhemmat) mahdollistaa minulle niin paljon kuntoilua, liikkumista ja vapaa-aikaa, kun vain haluan ja tarvitsen ja yleensä käytän oman aikani sitten salilla.
Motivaattorina toimii myös lapsi, jonka toivon välttyvän ylipainolta ja oppivan liikunnalliset elämäntavat jo meiltä vanhemmilta. Ja tietysti toive toisesta lapsesta pitää minut liikenteessä.
Näillä ajatuksilla tänään :)
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
10. päivä ja poropeukalointia
10. päivä menossa.
Eilen törmäsin ekan kerran elämässäni kermaruusuihin ja innostuin siitä ihan totaalisesti. Tänään piti sitten salireissulla rynnätä kiertämään paikalliset kaupat tarvikkeiden löytämisen toivossa. Ja löytyihän ne sitten Citymarketista! Jes!
Samalla reissulla ostin sitten 6 purkkia kermaa harjoittelua varten :D JA sen lisäksi Philadelphia-juustoa kuppikakun kuorrutetta varten.
Kotona hädin tuskin sain vaatteet pois päältä ja lapsen miehen hoiviin, kun olin jo vatkaamassa ja värjäämässä kermaa. Ja pian pääsin jo pursottamaan sitä jäätelöpalojen päälle :D
- Olen herkästi innostuvaa tyyppiä, kuten arvata saattaa..
Esikoisen synttäreihin on vielä pari viikko aikaa. Siinä ajassa pitää opetella tekemään ruusuja ja täytekakku.
Muutoin päivä on mennyt kivasti. Huominen vähän jännittää, kun on se punnituspäivä. Ruokailu on mennyt muuten ihan hyvin, paitsi söin harjoitusruusuja ja palan jäätelöä. Mut eipä sekään maailmanloppu ole :)
Vedenjuonti vaan laahaa jäljessä...
Eilen törmäsin ekan kerran elämässäni kermaruusuihin ja innostuin siitä ihan totaalisesti. Tänään piti sitten salireissulla rynnätä kiertämään paikalliset kaupat tarvikkeiden löytämisen toivossa. Ja löytyihän ne sitten Citymarketista! Jes!
Samalla reissulla ostin sitten 6 purkkia kermaa harjoittelua varten :D JA sen lisäksi Philadelphia-juustoa kuppikakun kuorrutetta varten.
Kotona hädin tuskin sain vaatteet pois päältä ja lapsen miehen hoiviin, kun olin jo vatkaamassa ja värjäämässä kermaa. Ja pian pääsin jo pursottamaan sitä jäätelöpalojen päälle :D
- Olen herkästi innostuvaa tyyppiä, kuten arvata saattaa..
Esikoisen synttäreihin on vielä pari viikko aikaa. Siinä ajassa pitää opetella tekemään ruusuja ja täytekakku.
Muutoin päivä on mennyt kivasti. Huominen vähän jännittää, kun on se punnituspäivä. Ruokailu on mennyt muuten ihan hyvin, paitsi söin harjoitusruusuja ja palan jäätelöä. Mut eipä sekään maailmanloppu ole :)
Vedenjuonti vaan laahaa jäljessä...
perjantai 31. tammikuuta 2014
Henkilökohtainen liikuntaennätys
Nyt täytyy sanoa, että olen varmastikin tehnyt henkilökohtaisen liikuntaennätykseni tämän tammikuun aikana.
Olen aiemminkin kyllä liikkunut useana päivänä viikossa, mutta tällä kertaa liikunta on ollut ihan "kunnollista" jokakerralla. Aiemmin päivän liikunta saattoi olla kevyttäkin kevyempi 10-20 min koirankusetus - olin kyllä silloin töissä ja liikuin työn puitteissa jonkin verran, mut surkeeta surkeeta...
Aloitin tämänkertaisen saliharrastukseni tuossa viimevuoden puolella loppuvuodesta. Joskus ehkä loka-marraskuussa. Silloin en vielä tehnyt ruokavaliolle mitään ja söin fiiliksen mukaan. Paino ei silloin tippunut juurikaan vaan heilahteli samassa lisääntyvästä liikunnasta huolimatta. Ilman syöntimäärien kontrollia määrä kasvoi hiljaa ja varkain vastaamaan sitä kulutusta, jota treenistä tuli.
Ja sen kyllä huomasi treenatessakin, että painot nousivat ja virtaa riitti. Lihaksetkin tulivat näkyviin (in my mind :D ) paljon nopeammin niiltä osin, kun monen kymmenen sentin läskikerros ei niitä täysin peitä. Esimerkiksi olkapäät ja kädet huomaan muuttuneen nopeasti.
Nyt sitten vihdoin viimein sain kiinni motivaatiosta puuttua ruokavalioon ja käyntiin tämän gfg:n, jota loppuviimein sitten en aio pilkulleen noudattaa. :D
- Tarkoitus on siis vähän lisäillä hiilareita ja kärsiä vähän vähemmän nälästä. Minä kun tosiaan en yksin ole kaloreitani polttamassa, vaan niitä lahjoitan vielä noin 4 kertaa päivässä tuolle jälkikasvulle maidon muodossa :)
Mieli on hyvä ja positiivisena mennään kohti maanantaita. Välissä tosiaan on vähän jotain herkuttelua, mutta pienikin pudotus riittää ! Kunhan suunta on oikea ja vauhti tarpeeksi hidas :)
Olen aiemminkin kyllä liikkunut useana päivänä viikossa, mutta tällä kertaa liikunta on ollut ihan "kunnollista" jokakerralla. Aiemmin päivän liikunta saattoi olla kevyttäkin kevyempi 10-20 min koirankusetus - olin kyllä silloin töissä ja liikuin työn puitteissa jonkin verran, mut surkeeta surkeeta...
Aloitin tämänkertaisen saliharrastukseni tuossa viimevuoden puolella loppuvuodesta. Joskus ehkä loka-marraskuussa. Silloin en vielä tehnyt ruokavaliolle mitään ja söin fiiliksen mukaan. Paino ei silloin tippunut juurikaan vaan heilahteli samassa lisääntyvästä liikunnasta huolimatta. Ilman syöntimäärien kontrollia määrä kasvoi hiljaa ja varkain vastaamaan sitä kulutusta, jota treenistä tuli.
Ja sen kyllä huomasi treenatessakin, että painot nousivat ja virtaa riitti. Lihaksetkin tulivat näkyviin (in my mind :D ) paljon nopeammin niiltä osin, kun monen kymmenen sentin läskikerros ei niitä täysin peitä. Esimerkiksi olkapäät ja kädet huomaan muuttuneen nopeasti.
Nyt sitten vihdoin viimein sain kiinni motivaatiosta puuttua ruokavalioon ja käyntiin tämän gfg:n, jota loppuviimein sitten en aio pilkulleen noudattaa. :D
- Tarkoitus on siis vähän lisäillä hiilareita ja kärsiä vähän vähemmän nälästä. Minä kun tosiaan en yksin ole kaloreitani polttamassa, vaan niitä lahjoitan vielä noin 4 kertaa päivässä tuolle jälkikasvulle maidon muodossa :)
Mieli on hyvä ja positiivisena mennään kohti maanantaita. Välissä tosiaan on vähän jotain herkuttelua, mutta pienikin pudotus riittää ! Kunhan suunta on oikea ja vauhti tarpeeksi hidas :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)