Surua ja iloa

Nettipaasto on ohi. Se loppui jo sunnuntaina, mutten ehtinyt kirjoitella vakaasta aikomuksesta huolimatta.

Surua
Viimeviikko oli rankka, sillä toisen rakkaan koiramme maallinen vaellus päättyi ja matka sateenkaarisillalle alkoi. Perjantaille oli varattu aika ja tiistaista asti sitä odotettiin ristiriitaisin tuntein. Ja se odotus oli kyllä suorastaan kamalaa. Se kiristi minun ja miehen välejä ja pilasi miehen loman.
Perjantaina sitten, kun kaikki oli ohi saapui myös helpotus meidän kireisiin väleihin. Tällä kertaa oli miehen vuoro viedä koira eikä se ole koskaan helppo homma.

Rakkaasta koirasta jäi paljon kuvia ja hyviä muistoja monen vuoden ajalta <3

Ruokahuteja
Perjantaina koiran hautaamisen jälkeen kauppareissulla matkaan tarttui irtokarkkia, sipsiä ja suklaata. Ei mitään suuria määriä, mutta kuitenkin.
Perjantainen syöminen olisi vielä mennyt, jos lauantaina emme olisi jatkaneet anoppilassa pitkällä kaavalla runsas päivällinen-jälkiruoka-suklaata-kahvit-kakkua, pullaa, keksiä, makeisia...
Anoppilasta lähtiessä olo oli aivan hirveä. Ähkytti ja turvotti. Jostain syystä siellä syöminen aiheuttaa sellaista tunnetta, vaikka isojen määrien syöminen kotona ei ihan samanlailla vaikutakaan.
Sunnuntaina kävimme miehen lomanlopettajaisiksi koko perheen kanssa uimassa ja sen jälkeen hesburgerilla.
Ajattelin valinneeni hieman kevyemmän vaihtoehdon ottaessani kanatortillan. Jälkikäteen gooletellessa kaloreita sain huomata olleeni pahasti väärässä. Siinä oli kaloreita ihan yhtälailla verrattuna hampurilaisiin!

Maanantaina tulos oli sitten surkea, kuten arvata saattaa. Vaaka näytti +400g viimeviikkoon. Ajattelin kuitenkin, että annan itselleni mahdollisuuden vielä tähän tiistai-aamuun asti ja käyn sitten ottamassa viikon lukeman.
Onneksi tein niin :)

Painopäivitystä
Tänä aamuna vaaka näytti sitten paljon kohtuullisempaa lukemaa 103,7 kg.
Ohessa vielä kuva:)

Näin ollen pääsin painoindeksin kanssa uudelle lukemalle 35,88 ja taas askeleen lähemmäksi siirtymistä merkittävän lihavuuden puolelle! Jee!
Matkaa siihen olisi enää -2,6 kg!

Viimeaikojen liikunnoista täytyy sen verran sanoa, että eilen kävin lenkillä piiiiiitkästä aikaa. Lenkki kesti vain 15 minuuttia, mutta oli se alku!

Kroppa toimii

Olen ihan kaikessa nettipaastossa unohtanut kertoa ilouutisen hitaasta, mutta kuitenkin toimivasta kierrosta! Edellinen kierto jäi 42 päivän mittaiseksi. Se on pitkä, mutta aika normaali minulle. Ovulaatiota en tällä kertaa tunnistanut - tai epäilin jossain vaiheessa, mutta selviä merkkejä ei ollut. En edes laittanut epäilystä ylös, kun se oli niin epävarmaa.. Olisi pitänyt, että nyt voisi spekuloida sattuiko se silloin.

Hyviä puolia tässä oli, että KIPUJA EI OLLUT!! Mieletöntä! Toivoinkin, että niin kävisi! Ekat menkat oli kivuliaat, mutta nämä ei enää olleet kuin ihan ekana päivänä vähän ja selvisin koko urakasta yhdellä särkylääkkeellä. Olen valtavan iloinen kipujen katoamisesta ja toivon niiden pysyvän poissa jatkossakin!
Toinen toiveeni koskee sitä, että kierto vähän lyhenisi :)

Toivottavasti painonpudotus pikkuhiljaa auttaisi sitten siihen kierron palautumiseen ja lyhentymiseen..


Kaksi vuotta sitten
Näihin aikoihin elettiin pari vuotta sitten kovia aikoja, kun olin henkisesti ahtaalla viimeisen hoidon edessä vailla toivoa. Lopulta kuitenkin kaikki kääntyi hyväksi ja olen siitä kyllä äärimmäisen kiitollinen <3

Nyt päiväni täyttää itku, nauru, sotku, sotku ja suurtakin suurempi rakkaus !


Tästä jatketaan taas paastoillen, lenkkeillen, leikkien ja laulellen. Hyvää alkanutta viikkoa!

Keväisiä kuvia ja huomista punnituspäivää odotellessa

HUH! Jännittää huominen! Joko saan kirjata kunnollista miinustulosta pitkän jumituksen jälkeen?  vai olenko tänään mässytellyt ohi mahdollisuuksieni?
- Voi tätä jännitysnäytelmää :D

Tänäaamuna vaaka helli minua iloisin
lukemin enkä voi kuin toivoa, että huomenna tulos olisi vieläkin parempi! Olisihan se makiaa nähdä uusia numeroita taulussa!

Voi silti olla, että jäätelöannos, korvapuusti ja muutama keksi naapurissa tekivät tehtävänsä.. Tai sitten ei. Yritin muutoin pitää ruokailun kohtuullisissa rajoissa ja yritän juopotella vettä tässä pitkin iltaa.
Päivän kalorit olivat kiloklubin mukaan 2488 kcal (Oho, olipas enemmän kuin kuvittelin)

Yllä oleva kuva on otettu perjantaina, kun tuntui, että kevät on alkanut. Olin sisävaatteissa ulkona ottamassa kuvia (katso alapuolelta loput..) ihan vain postaamista varten ja huomasin varjojen näkyvän voimakkaasti. Piti sitten ottaa ihan kokovartalokuva :D Minusta tuntui, että perjantaiaamuna aurinko paistoi kirkkaammin kuin moneen aikaan. Ehkä se jotenkin liittyi stressin väistymiseen.  <3

Herkkuhistoriaa

Jätskiä rakeilla

 - Luultavasti jokunen (vai jokainen?) lukija ihmettelee tätä minun jatkuvaa herkuttelua ja asiasta postailua
- laihdutusblogissa.
 Selitystä ei ole oikeastaan asialle muuta kuin se, että herkut tulevat olemaan osa elämääni luultavasti aina ja sen vuoksi yritän niiden kanssa päästä tasapainoon syömällä herkkuja silloin, kun mieli tekee.  Myös laihduttaessa.

Lapsuudessa ja nuoruudessa herkut olivat kiellettyjä ja siitä seurasi sitten salaa syömistä ja muutenkin kieroutunut suhde myös muuhun ruokaan. - kiitos läskikammoisen suvun, joka tykkäsi julkisesti ruotia ylipainoani sukujuhlissa ja aina tavattaessa. Niitä vahinkoja olen korjaamassa nyt. Minä toivon, että suhtautumalla herkkuihin vähemmän tuomitsevasti, saan niistä sen kielletyn ja himoitun hedelmän "leiman" pois. Toivon, että sen myötä suhteeni herkkuihin kasvaisi pikkuhiljaa terveemmäksi ja itsehillintä kasvaisi, kun tiedän voivani herkutella vaikka heti huomenna uudestaan - jos siltä tuntuu.

Aurinko lämmittää betonista seinää  <3

TAVOITE

Nyt onkin sitten hyvä kirjoittaa tavoitteista, kun on ensin selitellyt miksi syö herkkuja :D 
- Noh, oikeasti, olen ihan vakavissani sen suhteen, että ainakin teen kaikkeni yrittäessä pitää herkuttelun hallittuna osana elämää ilman morkkista ja mielipahaa siitä :) 

Mutta, se tavoite. 

Korallikanukat loistavat auringossa

Eli olen tainnutkin jo aiemmin sanoa, että olen asettanut itselleni ensimmäisen ajallisen tavoitteen painonpudotuksen suhteen. En oikeastaan pidä sitä välttämättä erityisen hyvänä asiana, mutta näin sitä olen kuitenkin mennyt tekemään. 
Ja se tavoitehan on päästä JUHANNUKSEKSI 2014 alle 100 kiloa.

Ja juhannukseen on aikaa nyt sitten vielä 11 viikkoa.


Sen pitäisi olla mahdollista maltillisellakin pudotusvauhdilla. 
Viimeviikkoisen lukeman (105,1kg) mukaan pudotettavaa olisi siis vajaa puoli kiloa viikossa. 
Sitä voi nyt kaikki jäädä kanssani jännittämään - onnistunko vai epäonnistunko ? 

Mitä mieltä olette hyvät lukijani ajallisista tavoitteista?  Hyvä vai paha juttu?

Pieni kottikärry odottaa työntäjää <3

Maaliskuun eka punnitus

Viikonlopun herkutteluita

Vihdoin ehdin hypähtää vaa´alle tämänkin kuukauden puolella.
Vaaka antoi lukemaksi 106,5kg ja näin ollen pääsen kuittaamaan reilun viikon tulokseksi -1,2kg.

Viikonloppuna tilanne oli aika pahalta vaikuttava kaiken herkuttelun keskellä, mutta maanantainen paastopäivä 500kcal syömisillä sitten käänsi kelkan ja pääsin eroon turvotuksista.

Rockyroad <3

Olen tässä nyt parin viikon aikana pitänyt kaksi paastopäivää (molempina maanantaina) ja tällä toisella kerralla paasto meni tosi helposti. Olen kahden vaiheilla sen suhteen miten jatkaa. Mahdollisesti voisin jatkossakin pitää yhden paastopäivän ja muut päivät mennä sitten Leangainsilla niin, että syömisikkuna on auki 8-10h ja kalorit pysyy enintään peruskulutuksen kanssa samassa ja vähintään kiloklubin suosittelemassa kalorivajeessa.

Edelleenkään tarkoitus ei ole saada mitään huimavauhtista pudotusta aikaiseksi vaan pysyviä tuloksia ottaen huomioo se, että loppuelämäni aikana minun tulee pystyä noudattamaan nyt opettelun alla olevia tapoja.

Pikkukakkosasioista

Muutama sananen toisen lapsen toiveesta, joka on nyt saanut ihan uutta intoa tästä alkaneesta kierrosta.
Mitään valtavia toiveita en elättele sen suhteen, että kierrot muuttuisivat säännöllisiksi yhtäkkiä ja kaikki onnistuisi tuosta noin vaan - mutta pientä toivonkipinää pitää yllä se, että huomasin ovulaation ennen kierron alkua.
Minun tekisi mieli hankkia ovistestejä, sillä lapsettomuusaikana ne ehtivät tulla tutuiksi ja osaksi lapsitoiveen täyttämää elämää. Nyt ne vaan ei enää ole tarpeellisia, mikäli ovulaatio tuntuu yhtä selvästi kuin nyt viimeksi tuntui. Tunnen vaan tarvetta "tehdä jotain konkreettista" sen asian eteen (eli tikutella ovista).

Meillä lapsettomuus oli käytännössä selittämätöntä, sillä miehellä on siittiöitä (vaikkakin alentunut tiheys) ja minä ovuloin (vaikkakin harvoin). Hankaluuksia aiheuttaa pco-tyyppiset munasarjat, jotka koittavat kypsytellä aina liikaa soluja ja näin ollen ovulaatio häiriintyy.

Nyt tuo spontaanisti ilmaantunut ovulaatio antaa pientä toivoa sen suhteen, että jotain olisi tehtävissä kotonakin eikä hoitoihin olisi pakko lähteä. Se olisi taloudellisestikin huomattavasti kannattavampaa saada lapsi alulle kotona.

Paino ja vauvakuume

Tällä hetkellä alan olla painossa, jossa aloin odottaa esikoista. Tavoitteena olisi kuitenkin päästä painon kanssa alemmas ennen raskautumista ja edes hoitohin lähtöä. Toisaalta moni asia puhuu myös sen puolesta, ettei pitäisi jäädä odottelemaan.

Viimeksi pudottaessani painoa pääsin juuri ja juuri lievän lihavuuden ylärajan tuntumaan, noin 85kg. Silloin tavoitteeni oli vain pudottaa painoa "keinolla millä hyvänsä" ja mahdollisimman nopeasti. Liikuin paljon ja söin Jutan ohjeiden mukaan. Paino tippui kyllä hurjaa kyytiä, mutten oppinut mitään.
Tai siis opin sen, että pitää nähdä jatkuvaa nälkää ja harrastaa paljon kovaa liikuntaa laihtuakseen ja jos repsahtaa, niin sitten on huono ihminen ja ansaitsee ikuisen lihavuuden. ;)

Kun se "kuuri" loppui palkintomatkaan ja elämässä tapahtui kaikenlaista muutakin, niin paino lähti nousuu. Ensin ihan hitaasti ekoina kuukausina, mut sitten lopulta kokoajan nopeammin.
En ollut opetellut syömään kulutukseni mukaan ja oikeastaan podin siitä huonoa omatuntoa, jos söin sen mitä kulutin. Osasin vain laihduttaa, mutten jaksanut pitää itseäni kurissa ja seurauksena, että söin holtittomasti. En herkkuja, mutta aivan liian suuria annoksia ruokaa.

Tällä kertaa se isoin urakka on oppia syömään kulutuksen mukaan. Oppia hallitsemaan painoa siinä missä se milloinkin on ja unohtaa nopeat laihdutukset ja kova rääkki. Sellaista en voi jatkaa lopun elämääni, joten ratkaisu täytyy löytää muualta.

Loppuviikko

Loppuviikolle oli suunnitelmissa salia, mutta ilmaantuneiden kipeyden tunteiden myötä täytynee jättää salit väliin. Olen lähdössä viikonloppuna reissuun, joten pakkaamista riittää taas. Ja reissussa olisi kiva olla voimissa ja terveenä.

Ensiviikon punnitus sattuu sitten taas keskiviikolle normaalista poiketen. Sen jälkeen sitten pääsen palaamaan takaisin normipunnituspäivään - ellen vaihda keskiviikkoa uudeksi päiväksi kokonaan.
- Se jää harkintaan..

Mittasuhteista

Olen miettinyt paljon painonpudotusta ja sitä, miksi en edellisellä kerralla onnistunut.
...
Tämä on siis toinen kerta, kun olen painonpudotusurakassa. Siihen asti olin vain lihonut. Toisinaan lihoin enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus paino saattoi pysyä jonkun kuukauden, jopa vuoden suunnilleen samassa. Ylöspäin oli kuitenkin kokoajan matka.

Muutama vuosi sitten päätin aloittaa painonpudotuksen. Olin löytänyt kiloklubin joskus aiemmin ja päätin alkaa noudattaa sieltä annettuja ohjeita. Kiloklubin avulla painoa tippui ensimmäisen kuukauden aikana noin 5kg.
Silloin löysin sitten go jutta go-haasteen ja lähdin mukaan. Ja siitä se sitten alkoi.

Noudattamalla go fat go-ruokavaliota enemmän ja vähemmän (pääasiassa enemmän) seuraavan puolen vuoden ajan olin saanut painoa pois 25 kg ja taisin olla kevyimmilläni koko aikuisikänä. Sitten tapahtui kaikenlaista ja liikunta jäi. Ruokavalio muuttui huonoksi ja paino kääntyi pikkuhiljaa noususuhdanteeseen. Ensin palasi 15 kg ja sitten raskauden aikana tuli loputkin ja vähän päälle.

Go fat go-ruokavaliosta jäi päälle ajatus siitä, että painoa pudottaessa pitää olla nälkä kokoajan. Siitä tyhjyyden tunteesta vatsassa piti alkaa nauttia ja tavallaan sitä alkoikin. Jatkuva kieltäytyminen kaikesta kuitenkin pahensi mielitekoja. Himoitsin hedelmiä ja tunsin hirveää syyllisyyttä syödessäni omenan, banaanista puhumattakaan.
Go fat go-ruokavaliosta jäi päälle ajatus siitä, että hedelmät on kiellettyjä. Repsahtaminen on kamala asia ja itseä piti ruoskia ihan hampaat irvessä, jotta mistään saattoi tulla mitään.

Kun sitten asioita tapahtui ja liikunta jäi, ruokavalion noudattaminen jäi niin syyllisyys pysyi. Joka kerta jotain hyvänmakuista syödessä soimasin itseäni ja tunsin syyllisyyttä. Hedelmistä tunsin syyllisyyttä ja sokerisista herkuista tietysti eniten. Joka kerta, kun sorruin johonkin "kiellettyyn" upposin syvemmälle suohon ja kaikki työ tuntui hukkaanheitetyltä.
Jokainen ylimääräinen suupala vei minut aina valovuosien päähän siitä tilanteesta, jossa minulla on "kontrolli" omiin tekemisiin ja syömisiin. Syyllisyys teki kaikesta pahempaa kuin mitä se oli.

Mittasuhteet olivat aivan liian pienet.

Olin tekemässä loppuelämän muutosta, mutta ajattelin asioita viikko- ja kuukausitasolla. Viikon plussatulos toi murhetta ja kuukauden plussatulos oli jo katastrofi.
- Oikeasti katastrofi oli tapahtunut minun päässä ja ajattelussa.

Luulin elämäntapamuutoksen olevan pikajuoksu, ja sitä se on kaikista vähiten.
Elämäntapamuutos on sellainen maraton, johon on sitouduttava loppuelämäksi.

Jos otetaan lyhyt mitta-asteikko elämäntapamuutoksen onnistumiselle voi pienikin vastoinkäyminen sen kaataa. Jos otetaan liian pitkä mitta-asteikko, sekin voi olla kohtalokasta. Mutta kun suhteutetaan urakka realistisiin tavoitteisiin ottaen huomioon se, että elämän on oltava mielekästä koko ajan, niin ollaan lähellä sitä millä tavoitteeseen päästään.

Tällä kertaa olen ottanut melko rennon asenteen herkutteluun ja tunnustan, että se hirvittää toisinaan itseänikin.
Se raja on häilyvä, jossa herkuttelu lähtee käsistä. Koen kuitenkin, etten voi missään nimessä luopua herkuista loppuelämäkseni joten ainoa ratkaisu on löytää tasapaino asioiden suhteen.

Haluan oppia tyytymään siihen, että edistys näkyy esim. 3kk jaksoissa. Tai vaikka 6kk jaksoissa. Yritän opetella ymmärtämään, ettei elämä ole jatkuvaa laihduttamista. Projektin etenemisen mitta ei ole jatkuvasti pienenevä vaa´an numero vaan se, että pidemmällä aikavälillä paino ei enää nouse.
Puolen vuoden nopean laihdutuksen aikana ei pää ehdi mukaan - vaikkakin meitä on erilaisia, tietysti ja toisille se voi olla helpompaa sopeutua uuteen minään ja pysyä uusissa tavoissaan.

Minulle puoli vuotta tai vuosikin on lyhyt aika päästä todella eroon vanhoista tavoista. Se onnistuu, mutta paluu entiseen on lyhyen ajan jälkeen huomattavasti helpompaa kuin "pikänmatkanjuoksussa".

Omalla kohdallani tuntuu, että tällä kertaa olen oikealla asenteella tässä hommassa. Ehkä se johtuu siitä, että nyt minulla on oikeasti aikaa paneutua asiaan, kun työ ei haittaa harrastuksia. Puoliso (ja lapsen isovanhemmat) mahdollistaa minulle niin paljon kuntoilua, liikkumista ja vapaa-aikaa, kun vain haluan ja tarvitsen ja yleensä käytän oman aikani sitten salilla.
Motivaattorina toimii myös lapsi, jonka toivon välttyvän ylipainolta ja oppivan liikunnalliset elämäntavat jo meiltä vanhemmilta. Ja tietysti toive toisesta lapsesta pitää minut liikenteessä.

Näillä ajatuksilla tänään :)