Kuukausi sitten vaaka näytti 110,4kg. Tänäaamuna lukema oli 101,8kg- kiitos viimeöisen vatsantoiminnan, joka ei tosiaan nykyään enää ole mikään itsestäänselvyys näillä syömisillä.
Viimekevään alin lukema on nyt alitettu 200 grammalla ja olen tyytyväinen!
Cambridgen aloitin 24.9. hieman alemmasta lukemasta, mutta haluan käyttää tuota isointa lukemaa, sillä se on ihan todellisuutta. Se taisi olla korkein lukema sitten edellisen pudotuksen.
Kuukaudessa painoa on siis lähtenyt 8,6kg ja se on kyllä hurja lukema. Jännittävää nähdä mikä lukema tulee camppailun kuukauden tulokseksi. Se nähdään keskiviikkona, kun takana on neljä viikkoa.
Melkein tekisi mieli hetki harmitella sitä kuinka olisin jo huomattavasti paremmissa lukemissa jos en olisi kesäkiloja kerännyt, mutta ei - en lähde nyt sille linjalle enään vaan yritän juuri niistä ajatuksista päästä eroon. Haluan päästä eroon siitä menneessä vellomisesta ja jossittelusta.
Pian alittuu satku ja se on ollut haaveena jo sieltä keväästä lähtien.
Ketoosi on päällä ja nälkä aika vähissä. Jotain vatsankurnintaa kyllä tunnen, mutten varsinaista nälkää. Lisäksi minulla taitaa verenpaine olla alhaalla, sillä eilen siivoillessa ja tänään olen nähnyt mustaa noustessa ja kumarrellessa. Täytyy seurata tilannetta ja toivoa, että se siitä parantuu.
Palkintoasiaa
Olen miettinyt, että pitäisikö itselleni asettaa jotain palkintoja tavoitteeksi tähän hommaan. Aiemmin mietin, että iPad voisi olla sellanen palkinto jossain vaiheessa, sillä olen jo pitkään haaveillut tablettia tai padia, mutta olen sellaisen itseltäni kieltänyt. Voisin ajatella iPadin sinne isoimmaksi palkinnoksi (sillä sehän on myös aika kallis hankinta).
iPadin lisäksi olen haaveillut kunnollisesta kehoanalyysivaa´asta ja törmäsin sellaiseen kaverin luona.
Päätin silloin, että jossain vaiheessa hankin sellaisen vaa´an, vaikkakin hinta on niin korkea, että työhön täytyy palata ennen hankkimista.
Vaaka, johon törmäsin, oli siis tälläinen Tanita BC 545N - vaaka ja innostuin siitä kovasti - ennen kuin kuulin hinnan 200e.
Vaaka siis mittaa vaikka mitä ja hauskin oli se, kuinka se erotteli kehon eri osat (kädet, jalat, keskivartalo) ja kertoi lihas-ja rasvamassan, kertoi veden määrän kehossa, kertoi kehon metabolisen iän ja jotain muutakin sellaista mielenkiintoista!
Ystäväni(personal traineriksi juuri valmistunut), jonka luona vaakaa testasin on minua 6v vanhempi, eli 38v ja hänen kehonsa metabolinen ikä oli 24v. Minun kehon ikä oli vaa´an mukaan 47v!!! Ja se oli sellainen asia, joka oikeesti herätti ja jonka ajattelin olevan aika motivoiva homma.
Tuolta tuon samaisen verkkokaupan sivuilta löysin kyllä edullisemman vaihtoehdon tuolle vaa´alle, joka tuntui suunnilleen samat mittaavan ja kertovan, mutta maksaa 100e vähemmän. Se oli Tanita BC 543
- ja tämä muuten ei sitten ole mikään maksettu mainos, vaan ihan oma havaintoni. En ole aiemmin törmännyt muihin "kunnollisiin" kehoanalyysivaakoihin, kuin Omronin vaaka ja sillä tästä innostuin.
Eli siis vaaka - tuo halvempi varmaankin - tulee olemaan joku palkinto. Ehkäpä 85kg palkinto? Vai 90kg? Metabolisen iän seuraaminen ja sen saaminen alaspäin saattaisi olla aika kannustavaa ja sen vuoksi mietin vaa´an hankintaa jo aiemmin.
Noh, pitää miettiä ja jutella tuolle puolisolle asiasta.
Mut tällästä tänään!
Tsemppiä kaikille!
maanantai 20. lokakuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Sateinen päivä
Tarkoitus
oli tänään ulkoilla koko perheen kera, mutta lopulta sitä on sitten jääty sisätiloihin - siis muut paitsi mies.
Camppailun osalta tänään menee ihan kohtalaisesti. Nälkä ei ole, mutta tekemisen puute meinaa nyt vaivata, kun lapsi nukkuu ja mies on ulkona.
Kotihommat on aikalailla tehtynä, vaikka pientä puuhaa tässä vielä riittäisi. En vaan jaksa kokoajan siivota.
Reissun jälkeen olen ottanut tukikohdaksi keittiön, josta tuntuu tämä huusholli pyörivän parhaiten ja tuntuu, että tässä keittiössä pyöriessä sitä vaan miettii ruuanlaittoa.
Eilen innostuin tekemään 3kg kesäkurpitsasta keittoa koskenlaskijalla ja ai että! Siitä tuli todella hyvää!
Tänään sitä sitten syötiin, muttei valitettavasti muut perheenjäsenet osanneet keittoa yhtälailla arvostaa. Mies kyllä söi lähes mukisematta, mutta lapsonen jätti tyystin syömisen.
Mietin sitä, että miksi ihmeessä teen hyvää ja ravitsevaa ruokaa vain silloin, kun itse rajoitan omaa ruokailuani. Silloin, kun en rajoita, silloin syödään huomattavasti ravintoköyhempää ruokaa ja vähemmän kasviksia.
Sitten kun..
Taas kerran huomaan tekeväni päätöstä siitä, että laihdutuskuurin jälkeenkin meillä syödään keittoja. Niin ja, että jatkossa meidän taloudessa ei todellakaan tarvitse jokapäivä syödä lihaa vaan proteiini voidaan ottaa muistakin lähteistä - kananmuna ja maitotuotteet sekä kala. Ja hyvin voi pitää ihan lihattomia päiviä kokonaan syömällä puuroa, sosekeittoa ja muita kevyempiä aterioita.
Harmittavaa on vaan, että nyt kun inspiraatio olisi sellaiseen toimintaan - nyt olen rajoittavalla ruokavaliolla enkä voi tehdä niin.
- Mut luultavasti motivaatiota ei ole, jos en olisi tällä ruokavaliolla. Ristiriitaista.
Hajun perusteella mies sanoo minun olevan ketoosissa ja haistan itsekin ajoittain sellaisen kumman ilmelän hajun. Ketoosi saa nyt jatkua ja siitä koitan pitää kiinni. Toisaalta myös odotan aina seuraavaa syömistä, vaikkei nälkä olekaan. Se on kummallista ja varmaan enemmän psykologista.
Nälkävelka
Patrik Borg kirjoitti nälkävelasta blogissaan ja minusta se kuulostaa ihan järkevältä. Tai tosi järkevältä, sillä olen huomannut sen vaikutuksen elämässäni. Nyt jännittää, että miten tämän homman kanssa käy. Joudunko maksamaan nälkävelkaa vai kestänkö sen aiheuttaman paineen niin pitkään, että velka kuittaantuu ja kroppa hyväksyy painon.
Jostain luin, että kaksi vuotta menee siihen, että keho lakkaa pyrkimästä isompaan painoon, jossa se on ollut.
Jossain vaiheessa se selviää. On pelottavaa, kun tiedän kuinka huolettomaksi saatan heittäytyä syömisten kanssa ja kuinka kova herkuttelija olen.
Mut tätä asiaa käsitellään päivä kerrallaan..
Mukavaa päivää ja tsemppiä kaikille!
perjantai 17. lokakuuta 2014
Noniin..
"Noniin" on ollut meidän perheessä suosittu sana viimeaikoina, kun tuo ihanainen jälkikasvumme opettelee puhumaan. Hän tuntuu poimivan paljon sanoja äidiltään ja tuo Noniin tuntuu olevan kärkipäässä sanavarastoani. Se sopii jokapaikkaan ja siksi se tuli päivän postauksenkin otsakkeeksi.
Kotona ollaan!
Reissukuulumiset
Olin ehtinyt camppailla reilun viikon, kun lähdin reissuun ja jo etukäteen tiesin sen aiheuttavan haasteita. Tarkoitus oli yöpyä monessa paikassa, mutta lopulta sitten päädyimme pysymään yhdessä paikassa suurimman osan ja vasta ihan reissun lopuksi sitten siirtämään tavarat toiseen sijaintiin.
Eka paikka oli äitini luona ja syömishommat meni siellä hienosti, vaikka olimme lapsen kanssa kauheassa taudissa koko reissun ajan. Äitini yrittää pudottaa myös painoa ja on tehnyt sitä vuosikausia huonolla menestyksellä ja pelkäänkin mitä siitä vielä seuraa.
Noh, mutta siellä sitten oltiin molemmat juurikaan syömättä. Äiti syö päivisin avokadon ja jugurtin, iltapäivällä pienen annoksen lämmintä ruokaa tai leipää ... ja sitten illalla isoja paloja juustoa!
Noh, ainakin säästyy kalorit sitten sille juustonsyönnille - joka muuten on minunkin paheeni ja suuri intohimoni.
Äitini luona vaaka armahti minua -2,1kg verran, mutten tiedä kuinka paljon se oikeasti sitten olisi omalla vaa´alla näyttänyt. Mutta äidin vaaka antoi miinusta ensimmäisen ja viimeisen aamun välille tuon reilun kaksi kiloa. Olin hyvin tyytyväinen ja ketoosissa.
Eli siis ekassa paikassa, jossa vietin puolitoista viikkoa, meni ihan hienosti. Pääsin lopulta myös takaisin ketoosiin päivää ennen paikan vaihdosta ja olo oli kyllä todella hyvä. Muutenkin aika meni hienosti ilman nälkää. Paikanvaihdoksen myötä ruuasta kieltäytyminen tuli haastavammaksi. Jostain syystä isovanhempani eivät vaan suostu uskomaan, kun heille sanoin, etten syö mitään kuin yhdellä aterialla ja kun sitten minua varten oli ruokaa valmistettu (kasviksia ja juureksia) niin söinhän minä sitten niitä - sillä jotenkin koin kieltäytymisenkin pikkumaiseksi, kun kuitenkin toiset vähistänsä tarjoavat.
Isovanhempien luona myös täytelaku pääsi yllättämään ja söin vajaan pussin lakuja ja siinähän se sitten oli se ketoosi.
Kotimatkalla pysähdyin toiseen mummolaan ja söin siellä sitten ihan kunnon aterian, jossa jälkikäteen laskin olevan jopa yli 1400kcal. Mummo oli varannut minulle kokonaisen lohen, kahdeksan kaalikäärylettä ja teki vielä lihakastikkeen siihen lisäksi.. Huhhuh..
Ja voin kertoa, että ruispala lohipäällysteisenä maistui aivan taivaalliselta!
Lapselle syötin mahdollisimman paljon jo senkin vuoksi, että jaksaisi nukkua kotimatkan. Ja onneksi sitten niin kävikin. Kotona nälkä oli sitten jo kova ja kaikenlaista teki mieli. En varsinaisesti syönyt mitään tosipahaa dietin suhteen, mutta napsin sitten vaikka sun mitä.
Valmentajan tapaaminen
Valmentajan tapaaminen heti paluuta seuraavana päivänä oli jännittävä. Sain itsekin vasta aamulla tietää mitä vaaka näyttää ja onko pudotusta tullut. ONNEKSI oli ja vaaka näytti reilun kilon vähemmän kuin kotoa lähtiessä. Vaikka pudotus olisi ollut varmasti parempi, jos reissua ei olisi ollut, niin en silti jää murehtimaan sitä sen enempää.
Valmentajakin on monta kertaa joutunut minulle sanomaan siitä, että älä jää kiinni niihin epäonnistumisiin tai mutkiin matkassa vaan reilusti katse eteenpäin! Ja se on kyllä viisas neuvo.
Minulla nimittäin on muutenkin hieman taipumusta jäädä vellomaan niissä ongelmissa.
Valmentajan luona vaaka taisi näyttää 103,8kg, kun kotona lukema oli 103,5. Eli alle sen 104kg olin tullut loman aikana! Ja se taitaa olla ensimmäinen kerta, kun minä olen reissun aikana laihtunut lihomisen sijasta! Eli raksi seinään tästä hyvästä !
Painoasioita
Valmentaja epäili, että hyvällä ruotuunpalaamisella perjantaille saisi jo paremman lukeman ja niin siinä kävikin.
Tänäaamuna oli -1kg eilisestä.
Tällä hetkellä kokonaispudotus siitä camppailun alusta on -6,1kg.
Muutama päivä ennen aloitusta paino kävi korkeammalla ollen silloin 20.9. 110,4kg ja siitä pudotusta on nyt neljässä viikossa siis 8kg.
Aloituspaino camppailulle oli 24.9. 108,5kg ja siitä tuo -6,1kg. Mutta, koska se on paljon parempi ja motivoivampi ajatella sieltä isommasta lukemasta, niin aioin pyörittää sitäkin tässä mukana.
Rankka paluu arkeen
Arkeenpaluu on tökkinyt nyt ihan huolella. Alussa pelkät pirtelöt riitti ihan hyvin, mut nyt syöpötyttää jatkuvasti vaan... vaikkakin saattaa olla, ettei minulla ole nälkä edelleenkään, mut jotenkin mieliteot vaivaavat kovasti.
Olen syönyt yhden aterian siis ihan oikeaa ruokaa ja koostanut sen reilusti kasviksista ja sitten jostain proteiinipitoisesta, mut nyt sitten mietin, että pitää ehkä pienentää sitä kasvisten määrää. Tai hullulta kuulostaa pienentää se kasvisten määrä, mutta en oikein tiedä johtuisiko se niiden rouskuttelusta se nälkä.
Jos vähennän hieman kasviksista ja suurennan sitä proteiinin osuutta. Jospa se auttaisi siinä nälänhallinnassa.
Mielitekoihin olen syönyt mm. kotimaisia omenoita, porkkanaa, kaalia ja kurkkua sekä kalkkunaleikeviipaleita. Niin ja teetä maidolla. Ja vaikka ne on ihan ok vaihtoehtoja, niin pitäähän sitä kunnon laihduttajan potea huonoa omatuntoa.
Huomaan olevani hieman huonolla tiellä sen suhteen, että poden taas huonoa omatuntoa enkä saa vaan napsimista kuriin. Ei siihen tarvittaisi kuin yksi hyvä päivä ja ruotu olisi saavutettu.. Ehkäpä huomisesta tulee sellainen! Jospa pääsisin liikenteeseen ja pysyisin päivän liikenteessä. Silloin on helpompi olla syömättä, kun ei ole liikaa aikaa miettiä mitä ei saa syödä..
Reippaana kuitenkin meinaan suunnata eteenpäin. Väsymys ei paina pienistä kaloreista huolimatta ja energiaa riittää. Uni on ihan hyvää, mutta se tylsyys laittaa syöpöttelyhampaan kolottamaan.
Huomisen vaa´an lukeman toivon näyttävän miinusta tai edes samaa kuin tänään! Tsemppiä muillekin!
Ai niin muuten, jos tätä lukee joku camppailija, jota kiinnostaa faceryhmään liittyminen ja laihdutuksesta keskustelu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, niin minulle voi laittaa tuon yhteydenottolomakkeen kautta viestiä, niin ryhmään pääsy sitten onnistuu.
Ryhmä on salainen eli sitä ei näe kukaan eikä haulla löydä. Ryhmässä kirjoitettuja juttuja eivät näe muut kuin ryhmäläiset eikä kukaan näe, että sellaiseen ryhmään kuuluu. Jäsenet ovat camppailijoita ympäri suomen ja erilaisissa tilanteissa.
Kotona ollaan!
Reissukuulumiset
Olin ehtinyt camppailla reilun viikon, kun lähdin reissuun ja jo etukäteen tiesin sen aiheuttavan haasteita. Tarkoitus oli yöpyä monessa paikassa, mutta lopulta sitten päädyimme pysymään yhdessä paikassa suurimman osan ja vasta ihan reissun lopuksi sitten siirtämään tavarat toiseen sijaintiin.
Eka paikka oli äitini luona ja syömishommat meni siellä hienosti, vaikka olimme lapsen kanssa kauheassa taudissa koko reissun ajan. Äitini yrittää pudottaa myös painoa ja on tehnyt sitä vuosikausia huonolla menestyksellä ja pelkäänkin mitä siitä vielä seuraa.
Noh, mutta siellä sitten oltiin molemmat juurikaan syömättä. Äiti syö päivisin avokadon ja jugurtin, iltapäivällä pienen annoksen lämmintä ruokaa tai leipää ... ja sitten illalla isoja paloja juustoa!
Noh, ainakin säästyy kalorit sitten sille juustonsyönnille - joka muuten on minunkin paheeni ja suuri intohimoni.
Äitini luona vaaka armahti minua -2,1kg verran, mutten tiedä kuinka paljon se oikeasti sitten olisi omalla vaa´alla näyttänyt. Mutta äidin vaaka antoi miinusta ensimmäisen ja viimeisen aamun välille tuon reilun kaksi kiloa. Olin hyvin tyytyväinen ja ketoosissa.
Eli siis ekassa paikassa, jossa vietin puolitoista viikkoa, meni ihan hienosti. Pääsin lopulta myös takaisin ketoosiin päivää ennen paikan vaihdosta ja olo oli kyllä todella hyvä. Muutenkin aika meni hienosti ilman nälkää. Paikanvaihdoksen myötä ruuasta kieltäytyminen tuli haastavammaksi. Jostain syystä isovanhempani eivät vaan suostu uskomaan, kun heille sanoin, etten syö mitään kuin yhdellä aterialla ja kun sitten minua varten oli ruokaa valmistettu (kasviksia ja juureksia) niin söinhän minä sitten niitä - sillä jotenkin koin kieltäytymisenkin pikkumaiseksi, kun kuitenkin toiset vähistänsä tarjoavat.
Isovanhempien luona myös täytelaku pääsi yllättämään ja söin vajaan pussin lakuja ja siinähän se sitten oli se ketoosi.
Kotimatkalla pysähdyin toiseen mummolaan ja söin siellä sitten ihan kunnon aterian, jossa jälkikäteen laskin olevan jopa yli 1400kcal. Mummo oli varannut minulle kokonaisen lohen, kahdeksan kaalikäärylettä ja teki vielä lihakastikkeen siihen lisäksi.. Huhhuh..
Ja voin kertoa, että ruispala lohipäällysteisenä maistui aivan taivaalliselta!
Lapselle syötin mahdollisimman paljon jo senkin vuoksi, että jaksaisi nukkua kotimatkan. Ja onneksi sitten niin kävikin. Kotona nälkä oli sitten jo kova ja kaikenlaista teki mieli. En varsinaisesti syönyt mitään tosipahaa dietin suhteen, mutta napsin sitten vaikka sun mitä.
Valmentajan tapaaminen
Valmentajan tapaaminen heti paluuta seuraavana päivänä oli jännittävä. Sain itsekin vasta aamulla tietää mitä vaaka näyttää ja onko pudotusta tullut. ONNEKSI oli ja vaaka näytti reilun kilon vähemmän kuin kotoa lähtiessä. Vaikka pudotus olisi ollut varmasti parempi, jos reissua ei olisi ollut, niin en silti jää murehtimaan sitä sen enempää.
Valmentajakin on monta kertaa joutunut minulle sanomaan siitä, että älä jää kiinni niihin epäonnistumisiin tai mutkiin matkassa vaan reilusti katse eteenpäin! Ja se on kyllä viisas neuvo.
Minulla nimittäin on muutenkin hieman taipumusta jäädä vellomaan niissä ongelmissa.
Valmentajan luona vaaka taisi näyttää 103,8kg, kun kotona lukema oli 103,5. Eli alle sen 104kg olin tullut loman aikana! Ja se taitaa olla ensimmäinen kerta, kun minä olen reissun aikana laihtunut lihomisen sijasta! Eli raksi seinään tästä hyvästä !
Painoasioita
Valmentaja epäili, että hyvällä ruotuunpalaamisella perjantaille saisi jo paremman lukeman ja niin siinä kävikin.
Tänäaamuna oli -1kg eilisestä.
Tällä hetkellä kokonaispudotus siitä camppailun alusta on -6,1kg.
Muutama päivä ennen aloitusta paino kävi korkeammalla ollen silloin 20.9. 110,4kg ja siitä pudotusta on nyt neljässä viikossa siis 8kg.
Aloituspaino camppailulle oli 24.9. 108,5kg ja siitä tuo -6,1kg. Mutta, koska se on paljon parempi ja motivoivampi ajatella sieltä isommasta lukemasta, niin aioin pyörittää sitäkin tässä mukana.
Rankka paluu arkeen
Arkeenpaluu on tökkinyt nyt ihan huolella. Alussa pelkät pirtelöt riitti ihan hyvin, mut nyt syöpötyttää jatkuvasti vaan... vaikkakin saattaa olla, ettei minulla ole nälkä edelleenkään, mut jotenkin mieliteot vaivaavat kovasti.
Olen syönyt yhden aterian siis ihan oikeaa ruokaa ja koostanut sen reilusti kasviksista ja sitten jostain proteiinipitoisesta, mut nyt sitten mietin, että pitää ehkä pienentää sitä kasvisten määrää. Tai hullulta kuulostaa pienentää se kasvisten määrä, mutta en oikein tiedä johtuisiko se niiden rouskuttelusta se nälkä.
Jos vähennän hieman kasviksista ja suurennan sitä proteiinin osuutta. Jospa se auttaisi siinä nälänhallinnassa.
Mielitekoihin olen syönyt mm. kotimaisia omenoita, porkkanaa, kaalia ja kurkkua sekä kalkkunaleikeviipaleita. Niin ja teetä maidolla. Ja vaikka ne on ihan ok vaihtoehtoja, niin pitäähän sitä kunnon laihduttajan potea huonoa omatuntoa.
Huomaan olevani hieman huonolla tiellä sen suhteen, että poden taas huonoa omatuntoa enkä saa vaan napsimista kuriin. Ei siihen tarvittaisi kuin yksi hyvä päivä ja ruotu olisi saavutettu.. Ehkäpä huomisesta tulee sellainen! Jospa pääsisin liikenteeseen ja pysyisin päivän liikenteessä. Silloin on helpompi olla syömättä, kun ei ole liikaa aikaa miettiä mitä ei saa syödä..
Reippaana kuitenkin meinaan suunnata eteenpäin. Väsymys ei paina pienistä kaloreista huolimatta ja energiaa riittää. Uni on ihan hyvää, mutta se tylsyys laittaa syöpöttelyhampaan kolottamaan.
Huomisen vaa´an lukeman toivon näyttävän miinusta tai edes samaa kuin tänään! Tsemppiä muillekin!
Ai niin muuten, jos tätä lukee joku camppailija, jota kiinnostaa faceryhmään liittyminen ja laihdutuksesta keskustelu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, niin minulle voi laittaa tuon yhteydenottolomakkeen kautta viestiä, niin ryhmään pääsy sitten onnistuu.
Ryhmä on salainen eli sitä ei näe kukaan eikä haulla löydä. Ryhmässä kirjoitettuja juttuja eivät näe muut kuin ryhmäläiset eikä kukaan näe, että sellaiseen ryhmään kuuluu. Jäsenet ovat camppailijoita ympäri suomen ja erilaisissa tilanteissa.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Kohta kotiin!
Huomenna kotiudutaan reissusta, enkä malta odottaa sitä! 12 päivää poissa kotoa ovat tehneet tehtävänsä. Kotiin on mukava kyllä aina palata, mutta nyt se on ihan erityisen odotettua.
Remontti, jota karkuun lähdimme, ei varmastikaan ole vielä valmis, mutta jo paljon paremmalla mallilla.
Ja koti on aina koti.
Yhtään vähempää en odota omaa vaakaa ja sen lukemaa. Jännittää miten on käynyt.
Tämä viimeinen paikka on ollut aika haastava siinä mielessä, että en oikein kehtaa kauheesti kieltäytyä syömisistä ja se on sitten aiheuttanut lisäsyömistä. Ketoosi on taas katki, mut jospa se huomenna ajopäivänä taas sitten alkaisi, kun autossa ei ole ylimääräistä syötävää.
Kunhan kotiudun palaan taas ahkerammin blogin pariin!
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Remontti, jota karkuun lähdimme, ei varmastikaan ole vielä valmis, mutta jo paljon paremmalla mallilla.
Ja koti on aina koti.
Yhtään vähempää en odota omaa vaakaa ja sen lukemaa. Jännittää miten on käynyt.
Tämä viimeinen paikka on ollut aika haastava siinä mielessä, että en oikein kehtaa kauheesti kieltäytyä syömisistä ja se on sitten aiheuttanut lisäsyömistä. Ketoosi on taas katki, mut jospa se huomenna ajopäivänä taas sitten alkaisi, kun autossa ei ole ylimääräistä syötävää.
Kunhan kotiudun palaan taas ahkerammin blogin pariin!
Mukavaa alkanutta viikkoa!
maanantai 6. lokakuuta 2014
Reissunpäällä sairaana..
Pikainen postaus päällimmäisistä ajatuksista
Täällä sitä ollaan reissunpäällä ja sairaana. Harmittaa, että homma menee mönkään kipeyden takia. Ruokavalio on pitänyt vaihtelevasti, mutta paino on tippunut ainakin jollain tasolla.
Reissussa olen vieraiden vaakojen armoilla, joten vasta kotiin palattuani selviää sitten se paljonko painossa on oikeasti muutosta.
Pussiruuat oikeasti pitää nälän hienosti aisoissa, mutta mielitekoja on silti tullut. Tylsyys, kipeys ja näkyvillä olevat karkit aiheuttaa mielitekoja ja ylimääräistä syömistä. Olen yrittänyt pitää napostelut terveellisenä syömällä mm. kirsikkatomaattia sen sijaan, että mussuttaisin vaahtokarkit.
Mieli tekisi vaan heittäytyä peiton alle katsomaan elokuvia koneelta ja mussuttamaan jotain hyvää siitä hyvästä, että olen kipeä ja lapsi myös (kuumeinen raasu <3 ), mutta sen sijaan olen yrittänyt vain pysytellä pusseissa ja patukoissa.
Extrana olen syönyt jokusia proteiinipatukoita ja toivonut, että niiden avulla selätän pahimmat himot - ja olenkin selättänyt, vaikka morkkis niistäkin on sitten seurannut.
Ajattelin jatkossakin sallia itselleni sen extrapatukan tarvittaessa sen sijaan, että sorrun oikeaan karkkiin.
Sen lisäksi olen syönyt muutaman juustoviipaleen ajatellen, että vältyn ainakin turhilta hiilareilta.
Punnitsin itseni täällä vieraalla vaa´alla perjantaina aamulla heti matkan jälkeen ja sain tulokseksi 103,0kg. En tiedä kuinka paljon oma vaaka olisi näyttänyt (mutta tuskinpa -1,9kg), joten päädyin sitten vain seuraamaan painon muutosta. Paino nousi ensin 103,6kg, siitä 103,1kg ja tänäaamuna 102,5kg, joten alaspäin ollaan taas menossa. Vedenjuonti on aiheuttanut harmia, siis kun sitä en ole muistanut tehdä ja siitä on sitten aiheutunut mielitekoja ja turvotusta ja muuta harmia.
Ensiyön unet varmaan kärsii tämän illan nestetankkauksesta, mutta se ei ole viimeaikoina ollut mitenkään uutta. Unet on kärsineet omasta kipeydestä. Lapsi onneksi on nukkunut yönsä hyvin, vaikka onkin tukkoinen ja muuten kipeä.
Tästä taas eteenpäin ja alaspäin pikkuhiljaa.. Ei ollut tarkoituksena ihan tällä tavalla lomailla (sairaana muiden nurkissa), mutta tuleepa vietettyä sitten laatuaikaa äidin kanssa enemmän, kun ei pysty juoksemaan jatkuvasti vieraissa.
Mutta näihin ajatuksiin. Hyvää yötä!
Täällä sitä ollaan reissunpäällä ja sairaana. Harmittaa, että homma menee mönkään kipeyden takia. Ruokavalio on pitänyt vaihtelevasti, mutta paino on tippunut ainakin jollain tasolla.
Reissussa olen vieraiden vaakojen armoilla, joten vasta kotiin palattuani selviää sitten se paljonko painossa on oikeasti muutosta.
Pussiruuat oikeasti pitää nälän hienosti aisoissa, mutta mielitekoja on silti tullut. Tylsyys, kipeys ja näkyvillä olevat karkit aiheuttaa mielitekoja ja ylimääräistä syömistä. Olen yrittänyt pitää napostelut terveellisenä syömällä mm. kirsikkatomaattia sen sijaan, että mussuttaisin vaahtokarkit.
Mieli tekisi vaan heittäytyä peiton alle katsomaan elokuvia koneelta ja mussuttamaan jotain hyvää siitä hyvästä, että olen kipeä ja lapsi myös (kuumeinen raasu <3 ), mutta sen sijaan olen yrittänyt vain pysytellä pusseissa ja patukoissa.
Extrana olen syönyt jokusia proteiinipatukoita ja toivonut, että niiden avulla selätän pahimmat himot - ja olenkin selättänyt, vaikka morkkis niistäkin on sitten seurannut.
Ajattelin jatkossakin sallia itselleni sen extrapatukan tarvittaessa sen sijaan, että sorrun oikeaan karkkiin.
Sen lisäksi olen syönyt muutaman juustoviipaleen ajatellen, että vältyn ainakin turhilta hiilareilta.
Punnitsin itseni täällä vieraalla vaa´alla perjantaina aamulla heti matkan jälkeen ja sain tulokseksi 103,0kg. En tiedä kuinka paljon oma vaaka olisi näyttänyt (mutta tuskinpa -1,9kg), joten päädyin sitten vain seuraamaan painon muutosta. Paino nousi ensin 103,6kg, siitä 103,1kg ja tänäaamuna 102,5kg, joten alaspäin ollaan taas menossa. Vedenjuonti on aiheuttanut harmia, siis kun sitä en ole muistanut tehdä ja siitä on sitten aiheutunut mielitekoja ja turvotusta ja muuta harmia.
Ensiyön unet varmaan kärsii tämän illan nestetankkauksesta, mutta se ei ole viimeaikoina ollut mitenkään uutta. Unet on kärsineet omasta kipeydestä. Lapsi onneksi on nukkunut yönsä hyvin, vaikka onkin tukkoinen ja muuten kipeä.
Tästä taas eteenpäin ja alaspäin pikkuhiljaa.. Ei ollut tarkoituksena ihan tällä tavalla lomailla (sairaana muiden nurkissa), mutta tuleepa vietettyä sitten laatuaikaa äidin kanssa enemmän, kun ei pysty juoksemaan jatkuvasti vieraissa.
Mutta näihin ajatuksiin. Hyvää yötä!
tiistai 30. syyskuuta 2014
Seitsemättä päivää
Pian on seitsemäskin päivä illassa tätä paastoa ja ihan hyvältä tuntuu lukuunottamatta päänsärkyä.
Aamulla luulin, että ketoosi on katkennut, kun eilen söin enemmän hiilareita kuin oli tarkoitus, mutta vaikuttaa että niin ei käynytkään. Tunnen itse välillä hetkittäin sellaisen kummallisen imelän hajun ja se kertoo siitä ketoosista. Hyvä juttu.
Nälkä ei ole taaskaan vaivannut, mutta pientä mielitekoa päivällä tuli, kun eväät jäi ja juominen unohtui. Onneksi ne mieliteot sitten hellitti syömisen myötä.
Tänään oli punnituspäivä valmentajan luona ja siellä tulokseksi tuli -3,5kg tämän 6 pv:n aikana. Oma vaaka näyttää tulokseksi -3,8kg, sillä ne lukemat ovat aamupainoja. Huomisen painon taidan ottaa tuonne omaan painopäiväkirjaan :)
Tällä hetkellä lähennellään alkukesän lukemia vaa´alla ja täytyy sanoa, että se tuntuu aika huimalta. Katselin kiloklubista, että 20.9. minun paino oli 110,2 kg. Paino kuitenkin oli korkeimmillaan sitten kevään.
Tänäaamuna paino oli 104,8 kg, eli 10 päivässä lähtenyt 5,4kg. Niistä siis vajaan pari kiloa sain siinä itse pois ennen kuin aloitin tämän pussikuurin, mut kuitenkin :)
Nyt, kun heräsin lapsen nukutusreissulta huomasin mielitekojen vaivaavan taas. Viimeyö meni todella huonosti, kun koira herätteli parin tunnin välein läpi yön ja varmaan sieltä sitten univelkaa jäljellä. Nyt heti tosiaan herättyäni lapsen vierestä teki mieli jotain ja söin extrapatukan, joka on tarkoitettu lisäksi. Se on jokin uusi patukka.
Se maistui hyvälle kyllä ja nyt harmittaa, että en maistanut sitä aiemmin. Olisin nimittäin ottanut niitä patukoita jatkoa ajatellen.
Noh, mut siis tosiaan, unen vähyys tuntuu suoraan vaikuttavan siihen kuinka paljon tekee mieli napostella.
Tästä viisastuneena taidan ottaa ja lähteä ajoissa nukkumaan.
Aamulla luulin, että ketoosi on katkennut, kun eilen söin enemmän hiilareita kuin oli tarkoitus, mutta vaikuttaa että niin ei käynytkään. Tunnen itse välillä hetkittäin sellaisen kummallisen imelän hajun ja se kertoo siitä ketoosista. Hyvä juttu.
Nälkä ei ole taaskaan vaivannut, mutta pientä mielitekoa päivällä tuli, kun eväät jäi ja juominen unohtui. Onneksi ne mieliteot sitten hellitti syömisen myötä.
Tänään oli punnituspäivä valmentajan luona ja siellä tulokseksi tuli -3,5kg tämän 6 pv:n aikana. Oma vaaka näyttää tulokseksi -3,8kg, sillä ne lukemat ovat aamupainoja. Huomisen painon taidan ottaa tuonne omaan painopäiväkirjaan :)
Tällä hetkellä lähennellään alkukesän lukemia vaa´alla ja täytyy sanoa, että se tuntuu aika huimalta. Katselin kiloklubista, että 20.9. minun paino oli 110,2 kg. Paino kuitenkin oli korkeimmillaan sitten kevään.
Tänäaamuna paino oli 104,8 kg, eli 10 päivässä lähtenyt 5,4kg. Niistä siis vajaan pari kiloa sain siinä itse pois ennen kuin aloitin tämän pussikuurin, mut kuitenkin :)
Nyt, kun heräsin lapsen nukutusreissulta huomasin mielitekojen vaivaavan taas. Viimeyö meni todella huonosti, kun koira herätteli parin tunnin välein läpi yön ja varmaan sieltä sitten univelkaa jäljellä. Nyt heti tosiaan herättyäni lapsen vierestä teki mieli jotain ja söin extrapatukan, joka on tarkoitettu lisäksi. Se on jokin uusi patukka.
Se maistui hyvälle kyllä ja nyt harmittaa, että en maistanut sitä aiemmin. Olisin nimittäin ottanut niitä patukoita jatkoa ajatellen.
Noh, mut siis tosiaan, unen vähyys tuntuu suoraan vaikuttavan siihen kuinka paljon tekee mieli napostella.
Tästä viisastuneena taidan ottaa ja lähteä ajoissa nukkumaan.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Liian helppoa?
Musta tuntuu nyt jotenkin sellaselta huijarilta, kun tää on vaan ihan kauheen helppoo. En osannut etukäteen yhtään ajatella miten helppoa tämä vois olla, vaikka luinkin asiasta.
Ei tietysti pidä nuolasta ennen kuin tipahtaa ja tässä ollaan vasta nyt viisi päivää lusittu tätä kakkua, eli eiköhän ne ongelmat ole vasta edessä.
Mut joo, käsittämätöntä. Nälkä ei ole eikä niitä mielitekojakaan juuri ole.
Reissuunlähtö kyllä jännittää. Olen lähdössä lapsen kanssa kahdelleen reissuun loppuviikosta ja viipyä siellä sitten ainakin viikon. Se jännittää, että tuleeko reissussa kiusauksia.
Tarkoitus on pysyä ihan vaan pussikuurin parissa syöden ne 200 kcaloria ekstraa, mut thats it. Etukäteen täytyy varmaan ilmotella ihmisille, että eivät minua varten varaa mitään.
Muut ei varmaan ole ongelma, kuin omat isovanhemmat, jotka eivät tule ymmärtämään vaikka kuinka sanoisin, etten tarvitse mitään. Mut taidan heidän luonaan käymistä ja yöpymistä siirtää sitten mahdollisimman myöhään ja jättää viipymisen vähäiseksi, niin ei tarvitse selitellä ja väitellä siitä syömisestä. Muuten asia ei olisi ongelma, mutta isovanhempieni luona on ihan parhaat paikat majoittua, kun on oma yksiö sitä varten.
Mut eiköhän homma suttaannu.
Oikea tapa?
Erään ystävän kanssa tänään otin puheeksi tämän cambridgen ja sain aikaan hyvän keskustelun aiheesta. Hän opiskelee ja valmistuu ihan juuri Personal traineriksi ja omaa (jo lähtökohtaisestikin) hyvät tiedot ja taidot laihdutuksesta ja terveellisistä elämäntavoista sekä sit treenaamisesta ja urheilusta.
Olen menossa hänen luokseen reissun aikana ja halusin varoittaa dietistäni. Jostain syystä tunsin suurta tarvetta selittää hänelle miksi olen valinnut pussikuurin. Ja aikani siinä selitellessä sitten jotenkin itsellenikin valkeni se, että en ole ihan henkisesti valmis myöntämään olevani millään pussikuurilla.
Jotenkin se tuntuu, että se ei ole se "oikea tapa" laihtua tai tehdä remonttia elämäntapoihin. Oikea tapa on minun mielestä paljon vaikeampi ja sen pitää olla sellainen, että jokaisen keräämänsä kilon kohdalla kuuluu tehdä paljon töitä ja tuntea se nahoissaan, jotta osaa sitten arvostaa sitä pudotusta ja jotta sitten oppii asiasta jotain. Oikeaan tapaan myös kuuluu reipas liikunta, ahkera salilla käyminen tai vähintään kotijumppaaminen sekä monipuolinen ja terveellinen syöminen huolehtien siitä, että saa kaiken tarvittavan. Oikeaan tapaan kuuluu myös tietynlainen asenne - kaikkeen. Silloin pidetään elämä kaikin tavoin hallinnassa ja pysytään hyvällä tuulella ja selkä suorassa.
- ja tässä päästään taas yhdellä tapaa asian ytimeen, siis siihen miksi minulla on vaikea ylläpitää saavutettuja tuloksia ja miksi homma aina repsahtelee käsistä.
Ongelma on siis siinä, että omat odotukseni ja ajatukseni ovat jotenkin sellaista "Sotilas Jane"-tyyppistä meininkiä, että treenataan kuin hullu ja saadaan isot lihakset ja piestään kaikki miehet ja pelastetaan paskapäinen pomo varmalta kuolemalta jne.
Ja kun paino lähtee nousuun, niin joudun jo kauhun valtaan ajatellessani sitä työmäärää, jonka omasta mielestäni joudun tekemään, jotta se painonnousu pysähtyy ja se saadaan laskemaan. Se on joko 100% tai -100%...
Ja seurauksena näistä ylimitotetuista reaktioista mieleeni tulee sitten kaikenlaisia ylipääsemättömiä mielen barrikadeja sen suhteen, että saisin jatkettua elämäntavan opettelua vaikka niitä takapakkeja tuleekin. Jokainen takapakki saa liian suuret mittasuhteet ja koen epäonnistuneeni ja sitten voikin antaa periksi "kun en taas jaksa mitään sotilaskurileiriä hirmumäärällä treeniä ja jatkuvalla nälällä".
Jos teen jotain, teen sen "isolla siveltimellä". Puhun isolla äänellä, lakaisen laajalla kaarella, treenaan hiki hatussa veren maku suussa hiukset päästä tippuen ja kaloreita laskien nautiskellen nälästä ja ajatellen, että jollain näillä asioilla olisi sitten merkitystä.
Unohdan liian helposti sen, että määränpää ei ole se tärkein vaan matka, sillä sitä matkaa kuitenkin mielellään tekisin vielä vuosikymmeniä. Silti sorrun ajattelemaan vähän väliä, että jossain kohtaa olisi se päätös, jonka jälkeen sitten voisi "elää normaalisti".
Ja kun se normaalisti eläminen tarkoittaa minun tapauksessa sitä yli satakiloisen elämää, josta olen tainnut aiemminkin jo puhua.
Jos ja kun saan painoa pois toivottavasit reilusti ja ensikertaa aikuisiällä pääsen normaalipainon lähelle niin toivon matkanvarrella oppivani jotain.
- Noh, opinhan minä kokoajan, mut liian helposti se oppi unohtuu.
Toivon, että tällä kertaa esteenä ei enää olisi se pelko siitä verenmakusuussahikikarpaloitaitkientreenausta ja nälkää kuukausitolkulla, jotta paino pysyy kurissa vaan, että lopulta mieleni rauhoittaa se realismi, että kokonaisuus ratkaisee.
Jos painan nyt vähemmän kuin vuosi sitten, niin se on hieno juttu. Ja jos vuoden päästä painan vähemmän kuin nyt, niin se on hieno juttu. Ja se riittää, vaikkei se määrä olisi mikään valtava.
Jatkoa ajatellen minulla on valtava määrä päätyötä tehtävänä sen suhteen, että oikeasti opin elämään siinä painossa, jonne pääsen ja että siitä tulee oikeasti elämäntapa - eikä vaan tilanne, jossa pärjätään hirmu itsekurilla ja ruoskinnalla.
Paljon sanoja, mutta vähän asiaa...
Mut ehkä kiteytys on se, että minulla on vielä paaaaaljon opittavaa monista asioista, mut hyvässä alussa jo ollaan.
Huh. Minkähänlainen vuodatus tästä tuli? Täytynee lukea jälkikäteen ja korjata ajatusvirheet, kun nyt kirjoitin vaan ihan täysiä sen mitä sormet vaan ehti ajatuksia näpyttää ruudulle.
Minkälaisia ajatuksia muilla? Miten olette ajatelleen selättää painonnousun, kun laihdutus loppuu? Ja miten te kanssaCamppaajat koette sen pussikuureilun ja muille kertomisen? Tarviiko sitä edes kertoa muille?
Jälkilisäys...
Huomasin pohtineeni ihan samoja viimeksikin urakan alkupuolella ja edellinen pohdinta löytyy tästä tekstistä Mittasuhteista
Ei tietysti pidä nuolasta ennen kuin tipahtaa ja tässä ollaan vasta nyt viisi päivää lusittu tätä kakkua, eli eiköhän ne ongelmat ole vasta edessä.
Mut joo, käsittämätöntä. Nälkä ei ole eikä niitä mielitekojakaan juuri ole.
Reissuunlähtö kyllä jännittää. Olen lähdössä lapsen kanssa kahdelleen reissuun loppuviikosta ja viipyä siellä sitten ainakin viikon. Se jännittää, että tuleeko reissussa kiusauksia.
Tarkoitus on pysyä ihan vaan pussikuurin parissa syöden ne 200 kcaloria ekstraa, mut thats it. Etukäteen täytyy varmaan ilmotella ihmisille, että eivät minua varten varaa mitään.
Muut ei varmaan ole ongelma, kuin omat isovanhemmat, jotka eivät tule ymmärtämään vaikka kuinka sanoisin, etten tarvitse mitään. Mut taidan heidän luonaan käymistä ja yöpymistä siirtää sitten mahdollisimman myöhään ja jättää viipymisen vähäiseksi, niin ei tarvitse selitellä ja väitellä siitä syömisestä. Muuten asia ei olisi ongelma, mutta isovanhempieni luona on ihan parhaat paikat majoittua, kun on oma yksiö sitä varten.
Mut eiköhän homma suttaannu.
Oikea tapa?
Erään ystävän kanssa tänään otin puheeksi tämän cambridgen ja sain aikaan hyvän keskustelun aiheesta. Hän opiskelee ja valmistuu ihan juuri Personal traineriksi ja omaa (jo lähtökohtaisestikin) hyvät tiedot ja taidot laihdutuksesta ja terveellisistä elämäntavoista sekä sit treenaamisesta ja urheilusta.
Olen menossa hänen luokseen reissun aikana ja halusin varoittaa dietistäni. Jostain syystä tunsin suurta tarvetta selittää hänelle miksi olen valinnut pussikuurin. Ja aikani siinä selitellessä sitten jotenkin itsellenikin valkeni se, että en ole ihan henkisesti valmis myöntämään olevani millään pussikuurilla.
Jotenkin se tuntuu, että se ei ole se "oikea tapa" laihtua tai tehdä remonttia elämäntapoihin. Oikea tapa on minun mielestä paljon vaikeampi ja sen pitää olla sellainen, että jokaisen keräämänsä kilon kohdalla kuuluu tehdä paljon töitä ja tuntea se nahoissaan, jotta osaa sitten arvostaa sitä pudotusta ja jotta sitten oppii asiasta jotain. Oikeaan tapaan myös kuuluu reipas liikunta, ahkera salilla käyminen tai vähintään kotijumppaaminen sekä monipuolinen ja terveellinen syöminen huolehtien siitä, että saa kaiken tarvittavan. Oikeaan tapaan kuuluu myös tietynlainen asenne - kaikkeen. Silloin pidetään elämä kaikin tavoin hallinnassa ja pysytään hyvällä tuulella ja selkä suorassa.
- ja tässä päästään taas yhdellä tapaa asian ytimeen, siis siihen miksi minulla on vaikea ylläpitää saavutettuja tuloksia ja miksi homma aina repsahtelee käsistä.
Ongelma on siis siinä, että omat odotukseni ja ajatukseni ovat jotenkin sellaista "Sotilas Jane"-tyyppistä meininkiä, että treenataan kuin hullu ja saadaan isot lihakset ja piestään kaikki miehet ja pelastetaan paskapäinen pomo varmalta kuolemalta jne.
Ja kun paino lähtee nousuun, niin joudun jo kauhun valtaan ajatellessani sitä työmäärää, jonka omasta mielestäni joudun tekemään, jotta se painonnousu pysähtyy ja se saadaan laskemaan. Se on joko 100% tai -100%...
Ja seurauksena näistä ylimitotetuista reaktioista mieleeni tulee sitten kaikenlaisia ylipääsemättömiä mielen barrikadeja sen suhteen, että saisin jatkettua elämäntavan opettelua vaikka niitä takapakkeja tuleekin. Jokainen takapakki saa liian suuret mittasuhteet ja koen epäonnistuneeni ja sitten voikin antaa periksi "kun en taas jaksa mitään sotilaskurileiriä hirmumäärällä treeniä ja jatkuvalla nälällä".
Jos teen jotain, teen sen "isolla siveltimellä". Puhun isolla äänellä, lakaisen laajalla kaarella, treenaan hiki hatussa veren maku suussa hiukset päästä tippuen ja kaloreita laskien nautiskellen nälästä ja ajatellen, että jollain näillä asioilla olisi sitten merkitystä.
Unohdan liian helposti sen, että määränpää ei ole se tärkein vaan matka, sillä sitä matkaa kuitenkin mielellään tekisin vielä vuosikymmeniä. Silti sorrun ajattelemaan vähän väliä, että jossain kohtaa olisi se päätös, jonka jälkeen sitten voisi "elää normaalisti".
Ja kun se normaalisti eläminen tarkoittaa minun tapauksessa sitä yli satakiloisen elämää, josta olen tainnut aiemminkin jo puhua.
Jos ja kun saan painoa pois toivottavasit reilusti ja ensikertaa aikuisiällä pääsen normaalipainon lähelle niin toivon matkanvarrella oppivani jotain.
- Noh, opinhan minä kokoajan, mut liian helposti se oppi unohtuu.
Toivon, että tällä kertaa esteenä ei enää olisi se pelko siitä verenmakusuussahikikarpaloitaitkientreenausta ja nälkää kuukausitolkulla, jotta paino pysyy kurissa vaan, että lopulta mieleni rauhoittaa se realismi, että kokonaisuus ratkaisee.
Jos painan nyt vähemmän kuin vuosi sitten, niin se on hieno juttu. Ja jos vuoden päästä painan vähemmän kuin nyt, niin se on hieno juttu. Ja se riittää, vaikkei se määrä olisi mikään valtava.
Jatkoa ajatellen minulla on valtava määrä päätyötä tehtävänä sen suhteen, että oikeasti opin elämään siinä painossa, jonne pääsen ja että siitä tulee oikeasti elämäntapa - eikä vaan tilanne, jossa pärjätään hirmu itsekurilla ja ruoskinnalla.
Paljon sanoja, mutta vähän asiaa...
Mut ehkä kiteytys on se, että minulla on vielä paaaaaljon opittavaa monista asioista, mut hyvässä alussa jo ollaan.
Huh. Minkähänlainen vuodatus tästä tuli? Täytynee lukea jälkikäteen ja korjata ajatusvirheet, kun nyt kirjoitin vaan ihan täysiä sen mitä sormet vaan ehti ajatuksia näpyttää ruudulle.
Minkälaisia ajatuksia muilla? Miten olette ajatelleen selättää painonnousun, kun laihdutus loppuu? Ja miten te kanssaCamppaajat koette sen pussikuureilun ja muille kertomisen? Tarviiko sitä edes kertoa muille?
Jälkilisäys...
Huomasin pohtineeni ihan samoja viimeksikin urakan alkupuolella ja edellinen pohdinta löytyy tästä tekstistä Mittasuhteista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)