Tarkoitus
oli tänään ulkoilla koko perheen kera, mutta lopulta sitä on sitten jääty sisätiloihin - siis muut paitsi mies.
Camppailun osalta tänään menee ihan kohtalaisesti. Nälkä ei ole, mutta tekemisen puute meinaa nyt vaivata, kun lapsi nukkuu ja mies on ulkona.
Kotihommat on aikalailla tehtynä, vaikka pientä puuhaa tässä vielä riittäisi. En vaan jaksa kokoajan siivota.
Reissun jälkeen olen ottanut tukikohdaksi keittiön, josta tuntuu tämä huusholli pyörivän parhaiten ja tuntuu, että tässä keittiössä pyöriessä sitä vaan miettii ruuanlaittoa.
Eilen innostuin tekemään 3kg kesäkurpitsasta keittoa koskenlaskijalla ja ai että! Siitä tuli todella hyvää!
Tänään sitä sitten syötiin, muttei valitettavasti muut perheenjäsenet osanneet keittoa yhtälailla arvostaa. Mies kyllä söi lähes mukisematta, mutta lapsonen jätti tyystin syömisen.
Mietin sitä, että miksi ihmeessä teen hyvää ja ravitsevaa ruokaa vain silloin, kun itse rajoitan omaa ruokailuani. Silloin, kun en rajoita, silloin syödään huomattavasti ravintoköyhempää ruokaa ja vähemmän kasviksia.
Sitten kun..
Taas kerran huomaan tekeväni päätöstä siitä, että laihdutuskuurin jälkeenkin meillä syödään keittoja. Niin ja, että jatkossa meidän taloudessa ei todellakaan tarvitse jokapäivä syödä lihaa vaan proteiini voidaan ottaa muistakin lähteistä - kananmuna ja maitotuotteet sekä kala. Ja hyvin voi pitää ihan lihattomia päiviä kokonaan syömällä puuroa, sosekeittoa ja muita kevyempiä aterioita.
Harmittavaa on vaan, että nyt kun inspiraatio olisi sellaiseen toimintaan - nyt olen rajoittavalla ruokavaliolla enkä voi tehdä niin.
- Mut luultavasti motivaatiota ei ole, jos en olisi tällä ruokavaliolla. Ristiriitaista.
Hajun perusteella mies sanoo minun olevan ketoosissa ja haistan itsekin ajoittain sellaisen kumman ilmelän hajun. Ketoosi saa nyt jatkua ja siitä koitan pitää kiinni. Toisaalta myös odotan aina seuraavaa syömistä, vaikkei nälkä olekaan. Se on kummallista ja varmaan enemmän psykologista.
Nälkävelka
Patrik Borg kirjoitti nälkävelasta blogissaan ja minusta se kuulostaa ihan järkevältä. Tai tosi järkevältä, sillä olen huomannut sen vaikutuksen elämässäni. Nyt jännittää, että miten tämän homman kanssa käy. Joudunko maksamaan nälkävelkaa vai kestänkö sen aiheuttaman paineen niin pitkään, että velka kuittaantuu ja kroppa hyväksyy painon.
Jostain luin, että kaksi vuotta menee siihen, että keho lakkaa pyrkimästä isompaan painoon, jossa se on ollut.
Jossain vaiheessa se selviää. On pelottavaa, kun tiedän kuinka huolettomaksi saatan heittäytyä syömisten kanssa ja kuinka kova herkuttelija olen.
Mut tätä asiaa käsitellään päivä kerrallaan..
Mukavaa päivää ja tsemppiä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti